Talvinen tervehdys Sinulle!

Kirjoitan tätä tekstiäni tiistaiaamupäivänä. Aurinko paistaa ja pakkasta on muutama aste. Päätin kirjoittaa Sinulle muutamia ajatuksia rukouksesta. Lempiaiheeni muuten. Tekstiä on melko paljon, mutta lue sitä rauhassa vaikka kahvikupin kanssa.

Rukous on yksi hengellisen elämän perusasioita. Olemme kuulleet, että rukous on kuin hengitys, joka uskovalle ihmiselle on välttämätön asia. Me olemme myös kuulleet lukuisia saarnoja, hartauksia ja puheita, joissa kerrotaan, että rukous on tärkeä asia. Erittäin harvoin olen kuullut, että rukoilemista ihan käytännön tasolla opetetaan. Kenties hengelliset järjestöt ja vapaiden suuntien seurakunnat opettavat asiasta enemmän?

On aina myös helpompaa puhua, että rukous on tärkeää kuin rukoilla käytännössä. Rukous on myös yksi hengellisen elämän vaikeimmista asioista. Vaikka vuosikymmeniä olisimme olleet uskossa ja olisimme saaneet kymmeniä rukousvastauksia, yhdessä koetuksen hetkessä voi tuntua, että meiltä viedään kaikki. Emme pysty rukoilemaan, saati sitten uskomaan.

Ensimmäinen rukous Raamatusta löytyy 1. Mooseksen kirjasta 4:26. ”Siihen aikaan ruvettiin avuksi huutamaan Herran nimeä.” – Tuo rukous on hädässä olevan avunhuuto. Hätämerkki - SOS. Toinen samanlainen hädässä olevan rukous löytyy Psalmista 50:15 ”Ja avuksesi huuda minua hädän päivänä, niin minä tahdon auttaa sinua ja sinun pitää kunnioittaman minua.”

Olennaista noissa kummassakin rukouksessa on myös, ketä siinä rukoillaan. Raamatussa yksi kuva uskovasta on lammas. Jos lammas on eksynyt tai juuttunut piikkipensaaseen, mitä se tekee? Se määkii ja huutaa. Jotta paimen sen löytäisi. – Hädässä oleva ihminenkin huutaa sydämessään ja monesti jopa ääneen. Että Herra auttaisi.

Toinen asia, joka usein saa meidät rukoilemaan, on syyllisyys. Jeremian kirjassa sanotaan 29:12- ”Silloin te huudatte minua avuksenne, tulette ja rukoilette ja minä kuulen teitä. Ja te etsitte minua ja löydätte minut”. – Syyllisyys etsii hakemaan Jumalaa ja armahdusta.

Luther aikanaan jo esitti, että ihmisen pitäisi ripittäytyä vähintään kerran viikossa. – Kirkoissa muinoin oli kuulemma katumuspenkkejä. Kuulin jonkun kommentoivan asiaa näin: ”Kirkoissa ei enää ole katumuspenkkejä, koska kukaan ei nykyään kadu mitään.” – Ei tuo kommentti kaikkiin sovi tietenkään, mutta olen samaa mieltä siitä, että ripittäytyminen tekisi hyvää. Niin nöyryyttävää kuin se joskus voi ollakin.

Olen viime päivinä lukenut Tarmo Hirsjärven kirjaa ”Tammelan kansanopetuksen vaiheet I”. Kirjassa kerrotaan, miten kirkko opetti tammelalaisia lukemaan ja miten rippikoulu alkoi muovautua seurakunnassa. Lainaan kirjasta yhden mielenkiintoisen kuvauksen:

”Pitäjänkokoukseen 14/4 1786 oli kutsuttu erään Uudenkylän torpparin Juha Heikinpojan leski Maria siksi, ettei hän useista varoituksista huolimatta ollut opettanut lukemaan poikaansa Juho Juhonpoikaa, joka jo oli 19 vuoden vanha. Leskellä ei ollut mitään puolustuksekseen mainittavaa. Kun vielä herra everstiluutnantti ja ritari von Post todisti sanotun henkilön huolimattomasti kasvattaneen lapsiaan, päätettiin varoitukseksi samanlaisille vanhemmille tuomita mainittu leski sunnuntaina jälkeen pääsiäisen istumaan jalkapuussa kirkon oven vieressä.”

Kristinoppia päntättiin päähän hiukan samalla systeemillä. Historian kirjassa mainitaan, että ripille pääsykin oli huomattavasti vaikeampaa kuin nykyisin. Tammelassa eräs 38-vuotias mies oli jo viisi kertaa yrittänyt selvitä rippikoulun kokeista, mutta oli epäonnistunut. Miehellä oli selvä syy selvitä. Hän halusi naimisiin, mutta tilanne siltä osin näytti huonolta.

Joku on sanoittanut syvällisen hengellisen aforismin Jumalan työstä uskovien elämässä: ”Jumalalla on kahdenlaista työtä: painaa ylpeitä alas ja nostaa alas painettuja ylös.” – Jumala yksin tietää, minkälaista työtä hän tekee tänään minun elämässäni?

Eilen kuulin jutun miehestä, joka oli purkamassa sielunsa tuskaa papin kanssa. Mies kirosi ja raivosi nyrkit pystyssä kohti Jumalaa. Pappi totesi tähän, että tuskin koskaan mies on noin sydämestään Jumalalle puhunut/rukoillut. – Ei Jumala ole kiinnostunut meidän itse keksimistämme muotomenoista. Enemmän hän on kiinnostunut avoimesta, aidosta yhteydestä meidän kanssamme.

Tämän ajan tarve on hengellisistä esikuvista ja opettajista, jotka elämällään, esimerkillään ja sanoillaan rohkaisevat perässä tulijoita. Me eletään myös aikaa, jolloin hengellisyyden, uskon, seurakunnan ja kirkon merkitys on vähentynyt. Kun kirkko taistelee jäsenmäärästään, se on valmis melkein mihin vaan.

Luterilainen kirkko, katolinen kirkko, ortodoksikirkko, vapaakirkko… tai maamme eri herätysliikkeet ja meidän kotiseurakuntamme eivät voi meitä pelastaa. Ne kaikki ovat yhteisöjä, jotka Jeesuksen tullessa toisen kerran jäävät tänne maan päälle.

”Jumalan palvelijan tulee oleskella niin paljon yksinäisyydessä, ettei hän enää huomaa olevansa yksin. Kristillisen elämän alkuvaiheessa masennumme siitä, että ihmiset, jotka loistivat valona, sammuvat vähitellen ja ett ne, joilla oli tapana vaeltaa kanssamme, nukkuvat pois. Meidän on totuttava siihen, ettemme enää huomaa olevamme yksin. Meidän on rakennettava uskomme sammuvien valojen sijasta sen valon varaan, joka ei koskaan katoa. Suurten miesten (ja naisten) lähdettyä me olemme surullisia, kunnes huomaamme, että heidän pitikin lähteä. Meidän on itse katseltava Jumalan kasvoja.”

Kristuksen kirkko on se, mihin jokainen Jeesukseen uskova ihminen kuuluu. Vaikka olisin ainoa uskovainen koko maassa tai suvussani, elämäni päättyessä pääsen Taivaan kotiin.

Rukous ja usko kuuluvat aina yhteen. Joku voi halata puuta, rukoilla äiti maata tai enkeleitä ja toivoo saavansa vastauksia. Me uskomme Jumalaan. Siksi opetus rukouksesta on niin tärkeätä. Kaikille meille. Sielunvihollinen tekee kaikkensa, jotta esim. lapsille ei opeteta mitään hengellistä esim. rukousta. Elämänkatsomustieto ei auta silloin, kun ollaan hädässä. Sodassa vakavasti loukkaantunut mies on voinut sydämen tuskassa huutaa äitiä avukseen. Jos meitä jo pienenä opetetaan rukoilemaan, hädän hetkellä se voi nousta sydämen pohjalta meidän huulillemme. Ihmiset ovat pulassa, kun eivät tiedä. Jos ei ole mitään, mihin tarttua.

Kun ihminen luotiin, Jumalan tarkoitus oli, että hän elää kiinteässä yhteydessä Jumalan kanssa. – Ajattelen, että ihminen on kuin talo, jossa on monta huonetta. Yksi huone on tarkoitettu yhteydenpitoon Jumalan kanssa. – Forssassa tehtiin vuosikymmeniä elementtirakennuksia. Seiniä, ikkunoita, ovia, kylpyhuoneita. – Mielenkiintoinen esimerkki on minusta ollut aina valmis kylpyhuone. Siihen tehtiin kaikki valmiiksi, paitsi sähköjohtojen, vesiputkien ja viemärien kytkeminen. Valmis kylpyhuone muoviin ”pakattuna” vietiin rekan kyydissä vaikka Espooseen, jossa se nosturilla nostettiin uuden kerrostalon valmistuvaan asuntoon. Kylpyhuone liitettiin verkkoihin ja niin se oli valmis käyttöön.

Uskon löytämisessä, uskoon tulemisessa me koetaan, että jotenkin näin se tapahtuu. Meidät liitetään Jumalan verkkoon. Uskossa elämisessä on kysymys tästä elinikäisestä, elävästä, rikkaasta yhteydestä Herran kanssa. Rukous on sitten seurausta uskosta, jonka Jumalalta olemme saaneet.

Kasvu uskossa ja vahvistuminen rukouksessa ovat pitkän linjan juttu. Joku on sanonut: ”kiireinen elämäntapamme käyttää loppuun meidän intomme ja näkymme. Toisin sanoen ulos tuleva teho on sisään menevää tehoa suurempi.”

Jumala-suhteen hoitaminen on avain hengelliseen voimaan ja kasvuun. Jumala ei hoida meitä vain esim. lyhyessä rukoushetkessä, vaan Hänen työnsä on jatkuvaa muovaamista.

Avioliittoleireillä puhutaan pariskunnille tunnepankista. Tuo pankki on puolisoiden yhteinen. On tärkeää, että pankkiin talletetaan ”varoja” eli yhteisiä hyviä juttuja ja asioita ja kokemuksia. Sitten kun liitossa tulee rankkoja vaiheita, pankissa on mistä ”ottaa”. Jos tili on mennyt tyhjäksi, ei ole enää mistä ottaa. Monesti avioliitto voi kariutua siihen, että vuosiin ei ole enää ollut hyviä talletuksia tunnepankkiin. Jäljellä on vain pettymyksiä. – Tietyllä tavalla jotain samaa liittyy uskossa elämiseen. Pelastun kyllä armosta, mutta hengellinen elämäni voi huonosti, koska en ole tankannut, nauttinut hengellistä ravintoa pitkään aikaan. Jäljellä on ehkä vain hiipuva liekki, joka kovassa myrskyssä sammuu.

1 Piet 5:8 ”Olkaa raittiit, valvokaa. Teidän vastustajanne perkele, käy ympäri niin kuin kiljuva jalopeura, etsien, kenen hän saisi niellä.”

Sielunvihollinen tekee kaikkensa, jotta minä/Sinä voisimme huonosti. Se yrittää katkaista kaikki hengelliset ravintokanavat, jotta olisimme voimattomia. Älä lue sanaa, älä rukoile, älä käy seurakunnassa, älä osallistu mihinkään hengelliseen toimintaan, niin saat olla rauhassa. Muistammeko sielunvihollisesta, että hän on syyttäjä, valheen isä ja masentaja? Hän yrittää todistella meille, ettei Jumala meitä rakasta ja yrittää tehdä tyhjäksi kaiken Jumalan työn ja uskon meissä.

Muistan vuosien takaa ”sumuvaiheen”. Hengellisesti oli pitkään ollut hiljaista. Lopulta tuli tunne, että olenko enää edes uskon tiellä? Tähän ahjoon sain suuren lohdutuksen Raamatun sanan kautta: Sefanjan kirjan 3:17 sanat: ”Herra, sinun Jumalasi, on sinun keskelläsi, sankari, joka auttaa. Hän ilolla iloitsee sinusta, hän on ääneti, sillä hän rakastaa sinua, hän sinusta riemulla riemuitsee.” – Hengellinen hiljaisuus ei ole merkki Jumalan hylkäämisestä. Jumala on maksanut minusta/sinusta niin suuren hinnan, ettei hän jätä työtään kesken meissä. Tämä on ihmeellinen lohdutus.

Yksi Jumalan ihmeellinen tapa opettaa rukoilemista on kärsimys. Luther on kirjoittanut tästä asiasta näin syvällisen tekstin: ”Mutta kukaan ei rukoile sydämensä pohjasta olematta pohjia myöten peljästynyt ja hyljätty. Sillä ihminen ei tiedä, mitä häneltä puuttuu, ja seisoo omilla jaloillaan, niin kauan kuin hän löytää voimaa ja saa lohdutusta itsestään ja muusta luomakunnasta. Voidakseen antaa ja jakaa meille voimaansa ja lohdutustaan Jumala sen tähden poistaa kaiken muun lohdutuksen ja saattaa sielun syvästi murheelliseksi, jotta se etsisi ja rukoilisi lohtua häneltä.”

Jumala vie meitä syvälle tuntemiseensa sallimalla meille koetuksia. Emme ikinä olisi oppineet tiettyjä perustotuuksia muuta kuin kärsimyksissä. Hengellisessä elämässä monet asiat on ”ylösalaisin”: Jumalan voima, meidän heikkous. Meidän syntisyytemme ja Jumalan armo. Samoin on Jumalan ihmeellinen tapa vahvistaa meidän uskoamme tekemällä meistä heikot. Aivan käsittämätön juttu. Mutta heikkouden ja koetuksen hetkessä tuo näkökulma antaa ihmeellisen lohdutuksen.

Monesti hengellisessä elämässä me arkailemme, epäilemme ja pidämme ohjat itsellämme ja epäilemme Jumalaa. Seuraava tapaus kuvaa asiaa melko hyvin:

Mies tuli seuroista kotiin rohkaistuneena. Seurojen pääsanoma oli ollut, että ”Jumalalle on kaikki mahdollista.” ”Jos vain uskomme, ihmeitä tapahtuu.” Miehen talon pihalla oli iso kivi. Mies ajatteli nyt testata uskoaan ja rukoili, että aamulla tuo iso kivi olisi poissa/hävinnyt. – Aamulla mies vilkaisi varovasti verhon raosta pihalle. Kivi oli edelleen paikoillaan. Mies totesi siihen: ”Enkös minä sitä epäillytkin.”

Jumalan mahdollisuudet alkavat siitä, missä ihmisen omat mahdollisuudet ja voimat loppuvat. Jesajan kirjassa on monia upeita lupauksia rukoukseen liittyen.

Jes 65:24 ”Ennen kuin he huutavat, minä vastaan, heidän vielä puhuessaan, minä kuulen.” Tämäkin jae on valtava lohdutus. Tämän hetken kysymys minulle on: rukoilenko minä? Otanko vastaan tämän ihmeellisen lahjan? Jumala lupaa kuulla, jos minä rukoilen? Ei ole kyse tunteista, vaan Jumalan omasta lupauksesta. Voin astua junaan, kun se odottaa asemalla. Kun juna on mennyt, se ei enää onnistu. Jos Sinulla tai läheisellä ihmisellä on joku ahdistava tilanne parhaillaan, Jumala rohkaisee rukoilemaan. Yksi esirukouksen selitys Raamatussa on ”astua väliin”. Jos kukaan muu ei rukoile, Sinulla on juuri nyt siihen mahdollisuus. Sinä voit auttaa itseäsi ja läheisiäsi rukoilemalla. Esirukoilijan tehtävä ei ole vastata itse omiin rukouksiinsa. Vaan rukoilija vain kertoo Jumalalle tilanteen ja avun tarpeensa. Ja Jumala kuulee ja vastaa.

Jes 59:16 ”ja hän näki, ettei ollut yhtäkään miestä, ja hän ihmetteli, ettei kukaan astunut väliin. Silloin hänen oma käsivartensa auttoi häntä, ja hänen vanhurskautensa häntä tuki.”

Uudessa testamentissa on jakeita, joissa kerrotaan, että Jeesus on meidän esirukoilijamme Taivaassa. Jos oma rukous tuntuu heikolta ja vaimealta, me voimme lohduttautua sillä, että tälläkin hetkellä meidän puolestamme rukoillaan Taivaassa. – Jos on vaikea löytää kiitosaiheita, tuossa on kerrottu yksi ihmeellinen sellainen. Meidän puolestamme Jeesus rukoilee nytkin.

Room 8:34 Kuka voi tuomita kadotukseen? Kristus Jeesus on se, joka on kuollut, onpa vielä herätettykin, ja hän on Jumalan oikealla puolella, ja hän myös rukoilee meidän edestämme.

Hep 7:25 jonka tähden hän myös voi täydellisesti pelastaa ne, jotka hänen kauttansa Jumalan tykö tulevat, koska hän aina elää rukoillakseen heidän puolestaan.

Olen vetänyt kotiseurakunnassani aamurukoushetkiä kirkossa ja puhelinryhmää, jossa on kaksikymmentä rukoilijaa. Kun minulle välitetään, viestitään, soitetaan joku esirukousaihe, lähetän sen heti toistenkin rukoiltavaksi. Kirkon rukoushetkissä rukoilemme tietysti seurakuntamme puolesta, työntekijöiden, luottamushenkilöiden, kaikkien tilaisuuksien ja toimitusten puolesta. Rukoilemme myös niiden aiheiden puolesta, joita läsnäolevat tuovat muistettavaksi. Olen/olemme ottaneet tavaksi, että jokainen läsnäolija siunataan ennen kuin lähdemme päivän touhuihin.

Usko ja rukous ei ole kiinni tunteista, mutta noissa siunaushetkissä olemme tunteneet hyvin selvästi Jumalan läsnäolon. Tuohon hetkeen voisi jäädä. Alttarit ovat aina Jumalan kohtaamisen paikkoja. Syvä kaipaukseni on, että voisin/saisin tuolla alttarilla siunata mahdollisimman monia. Se on sydämeni haave. Toisten siunaaminen ei tyhjennä kenenkään tankkia. Rakkaus ei myöskään vähene sillä, että annan sitä eteenpäin. Tämä on ihmeellinen kiertotalous. Jumala haluaa antaa, rakastaa ja siunata ilman mittaa ja määrää. Hän rohkaisee minua/Sinua käyttämään rukousta, siunaamista. Sinulla on lähipiirisi siellä jossakin, niin minullakin täällä. Jos rakkaat ihmiset ovat jossakin kaukana, rukouksen kautta voi heitä siunata, auttaa ja olla heidän lähellään.

Eräs koululuokka oli kerran käynyt tutustumassa kirkkoon. Kirkon opas esitteli myös ikkunamaalauksia, joissa olivat mm. Jeesus ja apostolit. Kerran koulussa tuli puhe jälleen apostoleista. Opettaja kysyi, keitä he olivat? Eräs poika muisti tuon käynnin kirkossa ja sanoi: ”Ne ovat ihmisiä, joista valo näkyy läpi.” – Äärettömän hyvä mielikuva. Jos/kun seuraamme Jeesusta ja olemme hänen kanssaan, meistäkin alkaa loistaa valo. Asiaa kuvaa tosi hyvin seuraavat jakeet:

Matt 5:14,15 ”Te olette maailman valkeus. Ei voi ylhäällä vuorella oleva kaupunki olla kätkössä; eikä lamppua sytytetä ja panna vakan alle, vaan lampunjalkaan, ja niin se loistaa kaikille huoneessa oleville.”

Ortodokseilla on äärettömän hyvä vertaus tästä asiasta. Jos minä itse olen kääntynyt kohti valoa, voin toisillekin sitä loistaa. Jos olen kääntynyt pois valosta (valon lähteestä) ja kääntänyt selkäni sille, minä välitän läheisilleni varjoa ja pimeyttä. – En tiedä osasinko asian riittävän selvästi kirjoittaa, mutta uskon, että ymmärsit.

Minulla on neljä serkkua. Eräs heistä hallitsee myös huumorin vaikean lajin. Serkkuni kertoi, että kun hän oli armeijassa, kullekin annettiin kahdet sukset. Toiset olivat valkoiset, toiset mustat. Valkoisia käytettiin silloin, kun lunta oli maassa. Ja mustia käytettiin silloin, kun lunta ei ollut. Muuten ilmavoimat olisivat hiihtäjät havainneet ylhäältäpäin. – Serkkuni edesmenneellä isällä oli pitkään vanha auto. Autossa oli niin tummuneet polttimot, että kun autoon laitettiin päivällä valot päälle, auton eteen tuli kaksi tummaa läiskää.

Em. jutut olivat vain ”kevennyksiä”, mutta niillä oli sanoma. Kun elämääni katsotaan kauempaa, olenko valon välittäjä vai joku muu?

Monissa virsissä kerrotaan rukouksesta. Yksi sellainen on virsi 916. Syvälliset ovat sanat.

1. Maailman kaikki rukoukset poimit, oi Ääretön, kuin helmaan avaraan. Tiemme ja työmme tunnet, nimet kaikki, sinulle joita täällä annetaan.

2. Oi Laupias, niin lempein silmin seuraat, sinua kohti kun on kaipuumme. Tieteen ja taiteen kielin, haaveissamme tahdomme pyhään yltää syvälle.

3. Teet kaikessa, oi Täydellinen, työtä, ja totuus täysi on vain sinussa. Siis näytä meille, että joku toinen voi sinuun toisin silmin katsoa.

4. Oi Kolminaisuus, kuvanasi täällä suo meidän taivastasi heijastaa ja kasvaa kaltaisuuteen Kristuksemme, näin rakastaa myös toisin uskovaa.

Kun tätä tekstiäni päättelen, rukoilen sydämeni pohjasta, että Jumala Sinua kaikessa elämässäsi siunaa. Olet Jumalalle äärettömän rakas.

Jos sydämelläsi on rukousaiheita, joita haluat toisillekin jakaa, lähetä ne minulle sähköpostilla: seppojkujala@gmail.com

Osa-aikainen uskovainen - Herra, en kai se ole minä?

Hyvää alkanutta vuotta Sinulle!

Alan kirjoittamaan tätä päivitystä maanantaina puolenpäivän aikaan. Kävin äsken Forssassa kaupassa ja hakemassa kolmannen korona-rokotuksen. Aurinko paistaa ulkona ja pakkasta on -14 astetta.

Kävin eilen naapuriseurakunnan messuyhteisössä puhumassa aiheesta, joka on tämän blogin otsikko. Em. tilaisuudesta sovittiin joskus marraskuun lopulla. Aiheeksi sovittiin, mitä opetuslapseus on tämän päivän uskovalle. Aihe oli minusta tosi kiinnostava ja mieleeni tuli monia asioita hengellisen elämäni ja työni varrelta.

Ensinnäkin ajattelin, että enpä ole kuullut pitkään aikaan opetusta opetuslapseudesta paitsi joissakin niissä äänitteistä, mitä olen kuunnellut netistä. Jos opetuslapseudesta ja henkilökohtaisesta uskosta ei puhuta/opeteta, sitä ei välttämättä edes ajatella. 

Opetuslapsi-sana esiintyy vanhassa testamentissa kaksi kertaa, uudessa testamentissa 210 kertaa. Jo antiikin filosofeilla ja opettajilla oli opetuslapsia. Samoin Jeesuksen ajan rabbit, kirjanoppineet ja fariseukset saivat seuraajikseen opetuslapsia. Opetuslapsi käy kuuntelemassa opettajansa opetuksia. Täysinoppineena hän voi tulla opettajansa kaltaiseksi. 

Jeesuksen opetuslasten ja häneen uskoviensa tilanne on toisenlainen. Johannes Kastaja jo totesi, että "hänen tulee kasvaa ja minun vähetä." - Opetuslapseus Jeesuksen kohdalla tarkoittaa hänen elämänsä seuraamista. Niin kauan kuin elämme, voimme oppia yhä lisää.

Jeesuksen opetuslapsen ensimmäinen tehtävä sen jälkeen, kun Jeesus on hänet kutsunut ja ottanut opetuslapsekseen, on pelkästään olla Jeesuksen kanssa. Tämä Jeesuksen kanssa oleminen tulisi aina olla meille keskeistä. Kun olemme olleet Jeesuksen kanssa ja hän on alkanut meitä opettaa, hän alkaa johdattaa meitä myös erilaisiin tehtäviin.

Apostolien tekojen 4. luvussa kerrotaan, miten ylipappi ja hallitusmiehet kuulustelivat Pietaria ja Johannesta. Sitten jakeessa 13. sanotaan: "Mutta kun he näkivät Pietarin ja Johanneksen rohkeuden ja havaitsivat heidän olevan koulunkäymättömiä ja oppimattomia miehiä, he ihmettelivät, ja he tunsivat heidät niiksi, jotka olivat olleet Jeesuksen kanssa."

Näkyykö meistä, että olemme olleet Jeesuksen kanssa? Onko meidän hengellisyytemme vain pintaelämää vai elämmekö me elävässä yhteydessä Jeesuksen kanssa? "Ihmiset pöytätavat näkyvät silloin, kun hän syö yksin." - Samoin meidän hengellisyytemme paljastuu silloin, kun olemme yksin. 

Muistan, kun kerran olin Lahden Keskussairaalassa katsomassa jotakin ystävääni. Istuin sairaalan kahviossa, kun tuttu heinolalainen nainen meni ohitseni ja tervehti minua. Muutaman metrin päässä hän teki U-käännöksen ja tuli luokseni. Hän alkoi selittää minulle, miksi hän ei ole pitkään aikaan päässyt hengellisiin tilaisuuksiin. - Mietin jälkeenpäin tuota tilannetta. Kun joku toinen ihminen/uskova näkee meidät, mitä hänen mieleensä silloin tulee ensimmäisenä? Pakeneeko hän, jottei tarvitsisi kohdata meitä vai tuleeko hän ilolla meitä kohtaamaan? - On tosi surullista, jos me heijastamme jotakin sellaista, jota toisten pitää paeta.

Jeesuksen opetuslapsena ja hänen omanaan elämäminen kuuluu Jumalan ihmeelliseen suunnitelmaan. Tämä elämä on tarkoitettu rikkaaksi seikkailuksi eikä vain tuskalliseksi ähellykseksi. 

Jeremia 3:19 "Minä ajattelin: Kuinka asetankaan sinut lasten joukkoon ja annan sinulle suloisen maan, ihanan perintöosan, ihanimman kansojen maista! Ja ajattelin: Sinä olet kutsuva minua isäksi, etkä ole koskaan kääntyvä minusta pois." - Näin ihmeellisesti Jumala isänä haluaisi meille jokaiselle olla.

Vanhassa testamentissa on kohtia, joissa sanotaan, että "jokainen teki sitä, mikä hänen omasta mielestään oli oikein." - Onko minunkin  hengellinen elämäni tällaista sooloilua? Teenkö minäkin vain niinkuin itse ajattelen Jumalan tahdoksi? Vai saako/voiko Jumala missään vaiheessa puhutella minua ja ohjata oikeaan? 

Uskosta käytetään opetuksissa ja puheissa monia vertauskuvia. Yksi sellainen on kuva tuolista. Eli usko on kuin tuoli, jossa on neljä jalkaa: Raamatun lukeminen, rukous, seurakuntayhteys toisiin uskoviin ja evankeliumin eteenpäin vieminen. Jos yksi jalka puuttuu, tuoli heiluu. Jos kaksi jalkaa puuttuu, tuoli kaatuu.

Ei tuo em. juttu ole mikään Raamatun kohta, mutta siinä on kuitenkin paljon hengellistä viisautta. Monen hengellinen elämä voi huonosti, koska siitä ei pidetä huolta.

 

Jumala-suhteen hoitaminen on myös avain hengelliseen voimaan ja kasvuun. Jumala ei hoida meitä vain lyhyessä rukoushetkessä, vaan hänen työnsä on meissä jatkuvaa muovaamista. Olemme kuin savi valajan pöydällä. Jos annamme hänelle siihen mahdollisuuden.

Rukouksesta opetetaan mm. että se on uskovan ihmisen hengitystä. Kun hengitys toimii, emme edes huomaa koko asiaa. Mutta jos saamme astma-kohtauksen tai vastaavan, tiedämme taatusti, miten vaikeata on, kun hengitys ei toimi kunnolla. - Näin meidän rukouksemme "paljastaa" ainakin meille itsellemme, minkälainen hengellinen tilanteemme on. Jos rukoilemme kerran kuukaudessa, hengitys toimii tosi huonosti. - Eräässä lempiaforismissani ovat sanat: "Rukous on suurin, mutta vähiten käytetty voimaa maailmassa." - Sielunvihollinen tekee kaikkensa, jotta emme rukoilisi, koska hän tietää, mikä voima rukoukseen liittyy.

Olin vuosia SANA-lehden levikkipäällikkönä. Siinä työssä tapasin monia lehden asiamiehiä. Aika moni sanoi minulle, että "minä olen vain tällainen huono asiamies." Kun pidin monia rukouskursseja, moni kursseille tulija sanoi minulle, että "minä olen vain tällainen huono rukoilija." - Meilläkin voi olla selityksiä, joissa toteamme olevamme huonoja jossakin. En ole kuitenkaan koskaan tavannut esim. miestä tai naista, joka toteaisi, että "minä olen vain tällainen huono autoilija." Tai, että "minä olen vain tällainen huono aviopuoliso". Tai sanomme esimiehellemme töissä, että "minä olen vain tällainen huono työntekijä." 

Raamatussakaan ei missään kohdassa esim. todeta Jeesuksen sanoneen opetuslapsilleen, että "kylläpä siinä oli huono rukoilija." Oletan, että huono rukoilija tarkoittaakin omaa velttouttamme. Meitä kiinnostaa esim. älykännykällä leikkiminen ja netin selaaminen sata kertaa enemmän kuin esim. lyhyt hiljentyminen kesken päivän. - Kenen/minkä eteen polvistumme, sen palvelijoita olemme.

Joh 15:16 Jeesus sanoo: "Ette te valinneet minua, vaan minä valitsin teidät, ja minun tahtoni on, että te lähdette liikkeelle ja tuotatte hedelmää, sitä hedelmää joka pysyy." - Jumalan suunnitelma oli ja on edelleen, että hänen yhteydessään meille annetaan rikas elämä. Siksi myös opetusta henkilökohtaisessa uskossa elämisessä ja siinä kasvamistaan kaivattaisiin yhä enemmän. Ja eläviä esikuvia ja malleja, joita seurata.

Uudesta testamentista saa väistämättä ajatuksen seurakunnasta dynaamisena liikkeenä, joka kasvoi huomattavan nopeasti. Mitä meidän seurakunniltamme siis nykyään puuttuu?

Onko meistä ja meidän seurakunnistamme tullut viime vuosina velttoja? Puuttuuko meiltä se dynaaminen ja läheinen suhde Jeesukseen, joka ensimmäisillä opetuslapsilla oli? LUOPUMUS on menossa. Ja sielunvihollinen antaa meidän velttoudellemme aploodit.

Viime vuoden syyskuussa tuli kuluneeksi 20 vuotta New Yorkin terrori-iskusta ja tornien romahduksesta. Muistan myös tapauksesta tehdyn tv-ohjelman, jossa yhtenä edustajana oli evankelista Billy Grahamin tytär. Ohjelmassa kysyttiin mm., missä Jumala oli silloin, kun torneihin hyökättiin? Miksi Jumala ei estänyt tuollaista hirmutekoa? - Billyn tytär vastasi näin: "Me olemme ajaneet Jumalan pois kaikesta elämäämme liittyvästä, päiväkodeista, kouluista ym. Kun sitten jotakin pahaa sattuu, me kysymme, missä Jumala oli ja miksi hän ei auttanut?" - Tämä sama vaikutus on menossa myös Suomessa. Jumala ja kaikki hengellisyys pyritään ajamaan pois meidänkin päiväkodeistamme ja kouluistamme ym. Muslimit eivät häpeä uskoaan ja rukouksiaan. Meidän hengellisyytemme on niin salaista, ettei siitä välttämättä tiedä edes oman perheemme jäsenet.

Ef 2:10 "Mekin olemme Jumalan tekoa, luotuja Kristuksen Jeesuksen yhteyteen toteuttamaan niitä hyviä tekoja, joita tekemään Jumala on meidät tarkoittanut."

Jumalan suunnitelma on seurakunta, uskovien yhteys ja yhdessä toimiminen. Vuosia sitten luin eräästä amerikkalaisesta kirjasta seuraavan lauseen, joka voi kuvata meidän seurakuntamme tilaa: "Me olemme luoneet katsojakristillisyyden, jossa muutamat (yleensä srk:n työntekijät) toimivat ja tekevät. Vähitellen toiminta muuttuu niin, että toiset (seurakuntalaiset) vain katselevat ja viimeinen arvostelevat niitä muutamia, jotka tekevät." - Jumala tarkoitti, että jokainen hänen lapsensa voisi olla mukana Jumalan suuressa suunnitelmassa. Kaikille on paikka ja tehtävä.

Erään amerikkalaisen kirkon ovi oli kiinni sunnuntaiaamuna. Ovessa oli lappu, jossa luki "Te olette jo tarpeeksi käyneet täällä. Menkää nyt ja tehkää se, mistä on ollut puhetta." - Siinäpä päivän saarna. Tarttis tehdä jotakin, totesi edesmennyt presidenttimme, Mauno Koivisto, aikanaan. 

1 Piet 5:8 "Olkaa raittiit, valvokaa. Teidän vastustajanne perkele, käy ympäri niinkuin kiljuva jalopeura, etsien, kenet hän saisi niellä." - Sielunvihollinen tekee kaikkensa, jotta minä ja Sinä ja meidän seurakuntamme voisivat oikein huonosti ja olisivat ihan lamassa. Koska silloin meistä ei ole vaaraa kenellekään. Vihollinen yrittää katkaista kaikki ne ravintokanavat, joista saamme voimaa. Älä lue Raamattua, älä rukoile, älä käy seurakunnassa, älä osallistu mihinkään toimintaan, niin saat olla rauhassa. Olen kuullut paljon uutisia Afrikasta, miten kirkot ja seurakunnat kasvavat ja ihmisiä tulee uskoon. Meidän seurakuntamme puhisevat hengitysvaikeuksissa, kun väkeä ei juurikaan liiku kirkkoihimme. Pikemminkin päinvastoin.

Vanhassa tarussa kerrotaan, miten enkelit tulivat Jumalan luokse neuvotteluun. Enkelit olivat nähneet ihmisten toimintaa maan päällä ja heitä oli alkanut epäilyttää, ettei tästä evankeliointihommasta tule mitään. Siis he kysyivät Jumalalta: "Kait sinulla on joku toinen suunnitelma, jos tämä suunnitelma (näiden ihmisten kautta) ei onnistu?" Jumala vastasi: "Ei ole mitään muuta suunnitelmaa."

Nyt on meidän vuoromme. Nyt on minun vuoroni ja Sinun vuorosi. Olla Jumalan palveluksessa, niissä tehtävissä, jotka hän meille avaa ja antaa. - Moni pelkää lähteä liikkeelle uskovana, ettei vaan mene maine. Mitään sellaista (maine) ei kuitenkaan voi menettää, mitä ei ole olemassakaan. 

ALKOn kassalla toiminut mies tuli uskoon. Monet vanhemmat uskovat kehottivat miestä heti lopettamaan tuon työnsä. Mies kyseli asiaa Jumalalta ja jäi kuitenkin vanhaan työnsä. Hän kertoi toisille, että nyt kun monet tietävät, että hän (uskova mies) on ALKOn kassalla, niin he ovat jättäneet tulematta koko kauppaan. - Tämän tarinan opetus on se, että meitä tarvitaan niin monenlaisissa tehtävissä. Jos kaikki olisimme puhujapöntössä, kuulijoita ei juurikaan olisi.

Asuin Heinolassa 25 vuotta. Siellä toimi saattohoitajana Sirkka Santapukki -niminen sairaanhoitaja. Hän on julkisuudessa kertonut, että hän ehti saattaa noin 150 potilasta kuoleman rajalle. Kaikkia näitä ihmisiä yhdisti yksi asia: Elämä jäi sittenkin elämättä. Olisi pitänyt olla rohkeampi ja ottaa haasteita ja riskejä.

Kuulin kerran vanhasta rovastista. Hän oli vuosikymmeniä palvellut seurakunnassa. Vasta päästyään eläkkeelle hän rohkaistui enemmän. Ja piti kuulemma elämänsä parhaat puheet silloin. - Mitä minulle pitäisi tapahtua, että rohkaistuisin? Onko ihmispelko pahin muuri edessäni? Jos tietäisin että minulla on viikko elinaikaa, rohkaistuisinko silloin olemaan rohkea? Vai annetaanko olla? Tämä oli nyt tässä, vai oliko sittenkään? Me tarvitaan myös toisia, jotta rohkaistuisimme yhdessä.

Tämän päivän kysymys on siis minulle/meille: Olenko minä ja olemmeko mekin vain osa-aikauskovia? Olemmeko uskossa vain pari tuntia viikossa? Uskommeko vain silloin, kun toiset uskovat yhdessä meidän kanssamme? Elänkö niinkuin maanalaisessa seurakunnassa niin ettei vaan kukaan tiedä?  

Vähän ennen viimeistä ehtoollista ja Jeesuksen kuolemaa, opetuslapset kyselivät (keskenään), kuka heistä mahtoi olla suurin? Ehtoollisen jälkeen Jeesus antoi vastauksen kysymykseen. Hän kaatoi vettä pesumaljaan ja rupesi pesemään opetuslastensa jalkoja ja pyyhki niitä liinavaattella, jolla oli vyöttäytynyt. Jeesus kertoi, että hän antoi opetuslapsille esimerkin, jota he noudattaisivat. Suurin on se, joka palvelee. Entinen työtoverini, Hannu Päivänsalo, totesi vuosia sitten Heidäveden Kirkastusjuhlien puheessaan, että "Jumalalle on kyllä tarjolla paljon herroja (johtajia), mutta palvelijoita on paljon vähemmän." - Tuo ajatus jäi lähtemättömästi mieleeni. Tänäänkin palvelun paikkoja on paljon tarjolla. Ja alamme huomata, mikä siunaus noihin tehtäviin liittyy.

Olen kuullut, että Jeesus liikkuu siellä, missä Sinä asut. Siitä on kerrottu jopa Raamatussa. Matteuksen evankeliumin 25:31- kerrotaan asiasta näin:

"Kun ihmisen Poika tulee kirkkaudessaan kaikkien enkeliensä kanssa, hän istuutuu kirkkautensa valtaistuimelle. Kaikki kansat kootaan hänen eteensä, ja hän erottaa ihmiset toisistaan, niin kuin paimen erottaa lampaat vuohista. Hän asettaa lampaat oikealle ja vuohet vasemmalle puolelleen.

Sitten kuningas sanoo oikealla puolellaan oleville: "Tulkaa tänne, te Isäni siunaamat. Te saatte nyt periä valtakunnan, joka on ollut valmiina teitä varten maailman luomisesta asti. Minun oli nälkä, ja te annoitte minulle ruokaa. Minun oli jano, ja te annoitte minulle juotavaa. Minä olin koditon, ja te otitte minut luoksenne. Minä olin alasti, ja te vaatetitte minut. Minä olin sairas, ja te kävitte minua katsomassa. Minä olin vankilassa, ja te tulitte minun luokseni."

Silloin vanhurskaat vastaavat hänelle: "Herra, milloin me näimme sinut nälissäsi ja annoimme sinulle ruokaa, tai janoissasi ja annoimme sinulle juotavaa? Milloin me näimme sinut kodittomana ja otimme sinut luoksemme, tai alasti ja vaatetimme sinut? Milloin me näimme sinut sairaana tai vankilassa ja kävimme sinun luonasi? Kuningas vastaa heille: "Totisesti; kaiken, minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle."

Sitten hän sanoo vasemmalla puolellaan oleville: "Menkää pois minun luotani, te kirotut, ikuiseen tuleen, joka on varattu Saatanalle ja hänen enkeleilleen. Minun oli nälkä, mutta te ette antaneet minulle ruokaa. Minun oli jano, mutta te ette antaneet minulle juotavaa. Minä olin koditon, mutta te ette ottaneet minua luoksenne. Minä olin alasti, mutta te ette vaatettaneet minua. Minä olin sairas ja vankilassa, mutta te ette käyneet minua katsomassa."

Silloin nämäkin kysyvät: "Herra, milloin me näimme sinut nälissäsi tai janoissasi, kodittomana tai alasti, tai sairaana tai vankilassa, emmekä auttaneet sinua?" Silloin hän vastaa heille: "Totisesti; kaiken, minkä te olette jättäneet tekemättä yhdelle näistä vähäisimmistä, sen te olette jättäneet tekemättä minulle." Ja niin he lähtevät, toiset iankaikkiseen rangaistukseen, mutta vanhurskaat iankaikkiseen elämään."

Kaksi päivää sitten kuoli tätini (äitini viimeinen elossa ollut sisko) 94-vuotiaana. Hän oli yksi sukumme sankari, joka toimi mm. pikkulottana talvisodan aikana. Kotini lähellä on 1926 rakennettu Kaukolanharjun näkötorni. Tuolla näkötornissa oli ilmavalvonta. Tätini, silloin vain 15-vuotias, oli yksi päivystäjistä. Päivystys oli tornissa yötä päivää. Kun vihollisen koneista tuli havainto, siitä piti soittaa heti eteenpäin. Eräänä päivänä tornista nähtiin 111 venäläistä konetta matkalla Tamperetta pommittamaan. Kun oli talvi, ylhäällä pystyi olemaan vain tunnin kerrallaan. Sitten piti tulla alas lämmittelemään petroolilämmittimen lähelle. Ja toinen tyttö meni ylös torniin. Lämmittimestä tuli niin voimakas haju vaatteisiin, että päivystäjien piti kotiin mennessä riisua vaatteet pihalla. Alla oleva kuva on otettu siskoni syntymäpäivillä elokuussa. Tuossa hetkessä vielä sain kyselllä pikkulotan vaiheita tädiltäni. Itsenäisyydestämme on maksettu hinta.

Tänään rukoilen itselleni uutta rohkeutta olla Jeesuksen opetuslapsi. Ei osa-aikaisesti, vaan ihan kokonaan. Minun aikani on nyt. Tulee päivä, jolloin meidän aikamme täällä päättyy. - Rukoilen Sinullekin uutta rohkeutta.

Jos Sinulla on esirukousaiheita, joita haluat toistenkin muistavan, voit lähettää niitä esim. sähköpostilla: seppojkujala@gmail.com