Vuodet vierivät

Tervehdys ystäväni siellä jossakin!

Toivottavasti olet varjeltunut koronalta ja muiltakin vaivoilta. Runsas pari viikkoa sitten olin tulossa Hämeenlinnasta 10-tietä kohti kotia. Hämärä oli laskeutunut. Ja sitten se tapahtui. Asia, jota olen viime vuodet alitajuisesti varonut ja pelännytkin vähän. Valtava peura hyppäsi suoraan autoni edestä. Tämä peura ehti just edestäni, kun seuraava tuli perässä ja törmäsi autoni oikeaan kylkeen.

Autoja tuli vastaan ja toisia tuli perässäni, niin pysäytin autoni lähellä olevalle pysäkille. Soitin hätäkeskukseen ja kerroin, mitä  oli tapahtunut. Poliisi soitti hetken päästä ja kerroin mitä ja missä oli tapahtunut. Jatkoin sitten matkaani. Kun tulin kotiin, vaimo sanoi, ettei ole koskaan nähnyt minua niin kalpeana.

Vaikka kuvittelin päässeeni tapauksesta lähes säikähdyksellä, joitakin seurauksia tapauksesta kuitenkin tuli. Muutamana yönä uni on vähän häiriintynyt. Kun vajaa viikko sitten tulimme vaimon kanssa Tampereelta kotiin, ajoimme samaa reittiä Hämeenlinnasta kotiin, kuin ajoin peuraan törmättyäni. Vaikka vaimo ajoi, minulla oli jotenkin huono olo. Koko ajan "tarkkailin" auton valoissa tien ojia ym. Kun sitten olimme kotona, oli lähes oksettava olo. Alitajuinen jännittäminen ja pelko on sisälläni.

Vaikka en saanut kolarista mitään fyysisiä vaivoja, mieleen tuo tapaus jäi. Monta kertaa näen "kuvan" tuosta isosta peurasta, joka just ehti autoni edestä pois. Jos olisin tuohon eläimeen törmännyt, seuraukset olisivat minulle ja autolle olleet paljon pahemmat. Varsinkin autolla ajaessa, riskit ovat aina suuret. 

Elämä on niin hauras monella tavalla. Moni käy profeetan luona, joku ennustajan luona saadakseen tietää, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Oletetaan, että tulevaisuus on täynnä rakkautta, onnea, lottovoittoja, rahaa, kaikenlaista menestystä.. Mutta tulevaisuudessa tapahtuu muutakin. On sairautta, läheisten ihmisten vaikeuksia, työttömyyttä, peurakolareita ja kuolemaakin. Minä en halua tietää, mitä tulevaisuudessani tapahtuu. Ainoa tärkeä asia on se, että asiani Jumalan kanssa pitää olla kunnossa. Joka hetki.

Täällä Forssan seudulla ilmestyy Forssan Lehti. Kerran vuodessa kirjoitan lehteen hartauskirjoituksen sunnuntain lehteen. Tänä vuonna kirjoitin sunnuntain (1. adventin) lehteen 29.11. Päivän teksti oli Luuk. 19:28-40. Jeesus ratsastaa Jerusalemiin väkijoukon ylistäessä Jumalaa. - Koneeltani löysin tiedon, että 1. adventtina 27.11.2005 olin Imatralla pitämässä koko viikonlopun kestänyttä Hoitavan rukouksen kurssia. Kurssi alkoi perjantaina ja päättyi sunnuntai-iltapäivänä. Saman viikon torstaina olin niin kovan selkäkivun vallassa, että makasin koko päivän selälläni lattialla. Jo alkuviikolla Imatran seurakunnan pappi oli soittanut minulle ja pyysi, että kurssin lisäksi pitäisin vielä adventtijumalanpalveluksen saarnan. - Ja voitko kuvitella, tuon adventin evankeliumiteksti oli ihan sama, josta nyt kirjoitin hartaustekstin.

En voinut aavistaa, että tuo viikonloppu jäi viimeiseksi työviikonlopuksi KRS:n työssä. Runsaan viikon päästä Reuman ortopedi määräsi minut sairaslomalle, joka sitten kesti yli kaksi vuotta. Alkoi kokonaan uudenlainen vaihe elämässä. Näin jälkeenpäin ymmärrän, että Jumala aloitti minussa uudelleen koulutuksen. Arjen keskellä olen tutustunut Jumalaan ja hänen vaikutukseensa ihan uudella tavalla.

KIVI PÄÄNALUSENA on Wislöffin teksti, jossa annetaan raamatullinen näkökulma Jaakobin elämästä. Vasta, kun Jumala avasi Jaakobin silmät, hän pystyi ymmärtämään, että Jumala oli ollut koko ajan tuolla erämaan yksinäisyydessä ja pimeydessä hänen kanssaan, vaikka ketään muita ihmisiä ei ollut paikalla.

”Jaakob-raukka, sinä sait vain kiven päänaluseksi! Mahtoi olla vaikeata päästä uneen. Ja kun hän vihdoin nukahti, oli uni levotonta. Mutta sitten hän sai korvaukseksi unennäön. Hänen luokseen laskettiin taivaalliset tikapuut, ja Jumalan kirkas enkelijoukko kulki alas ja ylös hänen leposijansa kohdalla. Ehkä hänen teki mieli heittää kivi menemään ja etsiä itselleen pehmeämpi päänalunen. Mutta mitä hän olisikaan silloin menettänyt? Hän olisi vaipunut sikeään uneen eikä olisi saanut nähdä taivaan tikapuita eikä enkelijoukkoa. Kova kivi päänalusenaan Jaakob löysi ”taivaan oven”.

Ehkä Jumala on antanut sinullekin kovan kiven leposijaksi. Olet monen monta kertaa halunnut heittää sen menemään, mutta Jumala ei ole sallinut. Kiitä Jumalaa kovasta päänalusestasi. Ilman sitä olisit hengellisesti vaipunut syvään uneen. Kivi on pitänyt sinut valveilla. Ja niin on viereesi pystytetty tikapuut ja Jumalan luo on ollut taivas avoinna. Tietämättäsi olet nukkunut taivaan ovella. Ilman kovaa kiveä ei elämässäsi olisi ollut enkeleitä. Nyt sen sijaan ympäröi sinua Jumalan kirkas enkeliparvi, joka sekä tuo sinulle Jumalan lahjoja, että kantaa sinun rukouksesi Jumalan luo. Anna siksi kivestä tulla alttarisi, missä ylistysvirtesi kohoaa. Ja niin kova kivi tuo sinut yhä lähemmäksi Jumalaa. Ja kun aika on tullut, nouset itse taivaan tikapuita saman enkeliparven saattamana ja astut sisään taivaan avoimesta ovesta.” 

Välillä kaipaan hengelliseen työhön. Silti tiedän, ettei matkatyö enää olisi mahdollista niinkuin vuosia sitten. Korona-aikana on moni joutunut etätöihin. On tehty digi-loikkia ym. Meidän Jumalamme hallitsee kaikki tekniikat. Hän on esimerkiksi käyttänyt langatonta verkkoa jo vuosisatoja. Hän pystyy puhumaan luomansa ihmisen sydämeen käyttämättä mitään ihmisen luomaa verkkoa tai välinettä. Voimme palvella Jumalaakin just sillä paikalla, missä tällä hetkellä olemme.

Monen uskovan sydämeen on jostakin tullut sellainen kuva, että uskon tulee aina olla voitollista, sellaista, minkä toiset näkevät. Jumala ei ajattele näin. Jumalaa voi palvella niin monilla eri tavoilla. Ei se, että palvelee näkyvällä paikalla, tee tehtävästä yhtään pyhempää. Siltä, joka palvelee näkymättömissä, ihmisiltä salassa, vaaditaan monesti paljon suurempaa uskoa. Sinä, tuntematon ystäväni jossakin päin maapalloa, voit olla Jumalan käytössä Vaikuttaja. Seuraava teksti on Sinulle:

”Koralliriuttoja muodostavat koralli-polyypit tekevät työtään veden alla, ne eivät koskaan kuvittele laskevansa uuden saaren perustusta. Ne eivät tiedä mitään niistä kasveista ja eläimistä, jotka vähitellen alkavat elää saarella. Eivät ne aavista, että saarella tulee syntymään ihmisiä, joista voi tulla Jumalan lapsia. Jos Sinun paikkasi Jumalan suunnitelmissa on olla kätkössä elävä vaikuttaja, älä pyri pois Jumalan tahdosta, jos Hän on sinut sellaiseen elämäntilaan asettanut! Ilman polyyppeja eivät koralliriutat syntyisi. Jumala tarvitsee alttiita sieluja olemaan hengellisiä vaikuttajia, jotka ovat poissa ihmisten näkyvistä. Mutta taivas näkee heidät ja Pyhä Henki on heidän auttajansa.

Palkanmaksun päivä koittaa Jeesuksen saapuessa. Hän ei tee erehdyksiä, vaikka jotkut saattavat ihmetellä, miten sinä sellaisen palkan ansaitsit, sinä, josta he eivät olleet milloinkaan kuulleet. Voimme turvallisin mielin olla poissa suurkokouksista, innostavista vuorenhuipuista, jopa luopua matkatoverien hyvästä seurasta. Sydämissämme on syvä varmuus, että Herra on meidät sinne asettanut, vaikuttamaan jokapäiväisen elämänkeskelle.” (Northcote Deck)

Vuosien aikana olen lukenut monta kirjaa enkeleistä ja tavannut ihmisiä, jotka ovat nähneet enkeleitä. Olen myös nähnyt muutamia valokuvia enkeleistä. Vuosia sitten luin enkelikirjaa, jossa oli huikea kertomus evankelista Sundar Singhistä (1889-1929), jota Jumala käytti monella tavalla. Singh sai kerran jo kuolemaan tuomittuna kokea, miten enkeli tuli hänen avukseen.

Sundar Singh saarnasi Tiibetissä Jeesuksesta yleisellä torilla, kun läheisen buddhalaisen luostarin vartija pidätti hänet. Vartija oli kateellinen hänen vaikutusvallastaan. Vartija toi hänet väärien syytösten perusteella laman, paikallisen tuomarin, eteen, joka oli tunnettu vihastaan kristittyjä kohtaan. Lama tutki Singhin, tuomitsi kuolemaan ja raahasi hänet armotta syvän kaivon reunalle. Lama veti raskaan viittansa syrjään ja veti esiin avaimen, joka oli pysyvästi kiinnitetty ketjulla hänen vyönauhaansa. Suurieleisesti hän avasi kannen lukon ja piti avainta kunnes hän saattoi sulkea kannen ja palauttaa avaimen paikalleen vyönauhaan.

Vahvat käsivarret nostivat kannen ja tyrkkäsivät Singhin alas kuiluun. Hän iskeytyi pohjaan, pökertyi ällöttävästä ruumiiden lemusta. Sitten hän kuuli, kun kansi kiinnitettiin lujasti ja lukittiin. Hänellä ei ollut mitään mahdollisuutta kiivetä ulos, vaikka kantta ei olisi lukittukaan. Hänen toinen käsivartensa oli murtunut, ja sitä paitsi kaivon seinämät olivat kohtisuorat ja mahdottomat kiivetä.

Tunnit ja sitten päivät kuluivat. Juuri kun Singh ajatteli, ettei hän enää kestäisi hetkeäkään vankilassaan, hän kuuli avaimen kiertyvän lukossa korkealla päänsä yläpuolella. Oliko lama tuominnut toisenkin vangin kuolemaan? Ruosteinen sarana narisi ja yllättäen tähdet loistivat tummalla taivaalla hänen yläpuolellaan. Singh hätkähti, kun jokin karhea sipaisi hänen kasvojaan. Se oli köysi. Köyden päässä oli silmukka, johon Singh, vaikkakin heikkona, onnistui pujottamaan jalkansa siihen ja tarttui köyteen terveellä kädellään. Hitaasti hänet vedettiin ylös kuilusta ulos viileään yöhön. Romahtaen maahan, kiitollisena saadessaan täyttää keuhkonsa raikkaalla ilmalla, hän katsoi ympärilleen, mutta hänen vapauttajansa oli kadonnut.

Tuskallisesti Singh raahautui kotiin hoitamaan haavojaan ja lepäämään. Aamulla, jonkin verran vahvistuttuaan, hän palasi torille saarnaamaan. Tunnin sisällä vihaiset munkit tarttuivat häneen jälleen ja kantoivat hänet laman luo kuultavaksi. – ”Kuinka pääsit vapaaksi?” Vaati raivostunut lama saada tietää. ”Kuka varasti avaimen? Kerro ennen kuin sinulle tapahtuu jotakin vielä pahempaa.”

Hiljaa Sundar Singh sanoi: ”Se oli enkeli.” ”Valehtelet”, huusi lama. ”Jonkun on täytynyt murtaa avain renkaastani. Se on ainoa, joka sopii lukkoon.” Näin sanoessaan lama veti syrjään raskaan viittansa ja kiskoi ketjun vyötäröltään. ”Kerro minulle kuka..” hän karjui, kun hänen äänensä häipyi ja epäuskoinen ilme levisi hänen kasvoilleen. ”Viekää tämä mies pois”, hän sanoi. ”Laskekaa hänet vapaaksi.” Siinä kaikkien nähtävillä roikkui avain ketjussaan. Hämmästyttävää? Todellakin, enkelien työt ovat ihmeellisiä, jopa uskomattomia, kunnes muistamme kenelle he työskentelevät. Mikään ei ole mahdotonta Jumalalle."

Silloinkin, kun tuntuu, että meidät on lukittu pimeyteen, monien lukkojen taakse, saamme olla varmoja, että Jumala tietää ja pitää meistä huolen. Kun sitten ”vankila” avautuu, Herra haluaa ohjata meidät toisten vangittujen avuksi. 

Yksi ihmeellisimpiä valokuvia, mitä olen enkeleistä nähnyt, on otettu Kerimäen kirkosta. Vaimon veljen poika ja hänen vaimonsa olivat eräänä kesänä poikenneet tutustumaan Kerimäen kirkkoon. Kuten tapana on, he ottivat myös monia valokuvia. Illalla majapaikassa alettiin katsella päivällä otettuja kuvia. Hämmästys oli melkoinen, kun he näkivät kuvan kirkon alttarilta. Kuvassa oli aivan selvästi nähtävinä neljä valoisaa olentoa polvistuneena alttarille. Kun valokuvia päivällä otettiin, kirkossa ei (ihmissilmin) ollut muita. Asiasta kysyttiin tutulta valokuvaajalta. Hän oli todennut, ettei tuollaista kuvaa pysty millään tekniikalla tekemään. Se oli ihmettä.

Jesajan 13. luvussa on ihmeellinen kohta, joka liittyy enkeleihin ja myös meidän tulevaisuuteemme. "Minä, Herra, olen antanut käskyn sotureille, jotka ovat minulle pyhitetyt. Kuule! Vuorilta kantautuu ääniä. Kuule! Niin kuin väkijoukon ääni, kokoontuvien kansanheimojen ääni, kokonaisten valtakuntien kohina! Herra Sebaot järjestää joukkonsa taisteluun.. Herran päivä on lähellä!" - Lähestymme sitä päivää ja hetkeä, jolloin Jeesus tulee meitä noutamaan. Silloin edessämme on viimeinen muutto. Siihen taivaalliseen kotiin, josta meidän ei enää koskaan tarvitse muuttaa pois.

Kun en voi lähettää Sinulle esim. joulukorttia, lähetän Sinulle viime vuosisadan alussa kirjoitetun runon yöstä. Sen on kirjoittanut ranskalainen runoilija, Charles Péguyn, joka kuoli 41-vuotiaana 1914 ensimmäisessä maailmansodassa. Runo viestiköön Sinulle Jumalan äärettömän ihmeellistä rakkautta juuri Sinua kohtaan.

”Oi yö, kaunein tekoni, kunnioitusta herättävin luomistyöni muiden joukossa. Kaunein luomistyöni. Sillä sinä tuuditat koko luomakunnan virkistävään uneen. Yö, kaunein tekoni, sinä tyynnytät, sinä annat rauhan, sinä annat levon särkeville jäsenille, jotka ovat puuduksissa päivän työstä. Oi yö, oi yö, tyttäreni. Sinä kunnioitat minua unessa vielä paljon enemmän kuin veljesi päivä kunnioittaa minua työssä. Sillä tehdessään työtä ihminen kunnioittaa minua vain työllään, unessa ihminen uskoo itsensä minun huostaani."