maanantai 23. maaliskuuta 2020

"Oletko havainnut, että Jumala monta kertaa menettelee Sinun kanssasi aivan päivänvastoin kuin odotit?" (Muroma)


Tervehdys Ystävä siellä jossakin!

Viime päivät ovat olleet monella tavalla puhuttelevia ja rankkoja. Varmasti niin Sinullakin siellä, missä olet. Korona puhuttelee koko maapalloa. Tautia on jo yli 180 maassa. Eilen sain parin mutkan kautta hyvin puhuttelevan viestin Italiasta. Tuon viestin lukeminen kosketti monella tavalla. Jaan sen Sinullekin tässä:

"Koskaan pimeimmissä painajaisissani en voinut kuvitella, mitä voisin nähdä ja kokea mitä sairaalassamme on tapahtunut kolmen viikon aikana. Painajainen jatkuu, virta muuttuu isommaksi ja isommaksi. Ensin tuli joitakin, sitten tuli kymmeniä ja sitten satoja ja nyt emme ole enää lääkäreitä, vaan meistä on tullut lajittelijoita liukuhihnalle ja päätämme kuka elää ja kuka lähetetään kotiin kuolemaan, vaikka kaikki nämä ihmiset ovat maksaneet veroja Italiaan koko ikänsä.

Kaksi viikkoa sitten, kollegani ja minä olimme ateisteja; se oli tavallista, koska olemme lääkäreitä ja meille kerrottiin, että tiede sulkee pois Jumalan läsnäolon. Nauroin aina vanhempieni kirkossa käymiselle. Yhdeksän päivää sitten 75-vuotias pastori tuli luoksemme; Hän oli ystävällinen mies, hänellä oli vakavia hengitysvaikeuksia, mutta hänellä oli Raamattu mukanaan ja hän yllätti meidät lukemalla Raamattua kuoleville ja pitämällä heitä kädestä. 

Olimme kaikki väsyneitä, lannistuneita, henkisesti ja fyysisesti uupuneita, mutta meille järjestyi aikaa kuunnella häntä. Nyt meidän on myönnettävä: me ihmisinä olemme saavuttaneet rajamme, yhä useampi ja useampi ihminen kuolee päivittäin ilman, että voimme tehdä mitään heidän hyväkseen. Olemme myös uupuneita, kaksi työtovereistamme on kuollut ja on toisia, jotka ovat saaneet tartunnan.

Tajusimme, että kun emme voi tehdä enempää, tarvitsemme Jumalaa ja aloimme pyytää Häneltä apua, kun meillä oli joitakin vapaita hetkiä; puhumme keskenämme emmekä voi uskoa, että olimme armottomia ateisteja, mutta nyt etsimme joka päivä rauhaa ja pyydämme Herraa auttamaan meitä ylittämään itsemme, jotta voimme hoitaa sairaita. 75-vuotias pastori kuoli eilen ja vaikka meillä oli täällä yli 120 kuolemaa kolmen viikon aikana ja olimme kaikki uupuneita, surun murtamia, hän oli onnistunut olosuhteistaan ja vaikeuksistamme huolimatta tuomaan meille rauhan, jota emme enää uskoneet löytävämme. Pastori meni Herran luo ja seuraamme pian perässä, jos tilanne jatkuu samanlaisena.

En ole ollut kotona kuuteen päivään, en tiedä milloin söin viimeksi ja tunnen arvottomuuteni maan päällä ja haluan käyttää viimeisen henkäykseni auttaakseni muita. Olen iloinen siitä, että olen palannut Jumalan luo, ollessani toisten ihmisten kärsimyksen ja kuoleman ympäröimä."
 
On helppoa uskoa Jumalaan silloin, kun kaikki on hyvin ja on terve. Mutta kun tulee koetuksen aikoja ja sairautta, huomaamme, miten vahvalla/heikolla pohjalla uskomme on. Mutta onko kuvamme uskosta ja hengellisyydestä oikea ja totta? Olenko uskovainen vain silloin, kun jaksan uskoa? Olenko uskovainen silloin, kun jaksan lukea Raamattua päivittäin ja rukoilla ja auttaa naapureita ja uhrata seurakunnalle..? Olenko uskovainen vain silloin, kun minusta tuntuu, että olen uskossa? 
 
Erkki Lemisen runo kuvaa hyvin ihmisen yritystä tulla uskovaiseksi tai olla uskovainen: ”Rakensin nojapuut silloin kerran. Nojasin parannukseen ja ihmisen muuttumiseen. Tein kaikki liikkeet ja käännökset normien mukaan. Tuli eteeni mutta: telineet pettivät. Pudotessani loukkasin lonkkani. Minä lopetan, tokaisin heti ja onnuin katsomoon. Ei, sanoi valmentaja, tässä on sinulle puut – nämä ristiin liitetyt, nämä Isän antamat ontuvan nojapuut.”
 
Tiedän vuosien kokemuksella, miten vaikeata on pystyä luottamaan, etten voi teoillani tulla pyhäksi. Ainoa mahdollisuus on armo. Eli uskon, että Jumala rakastaa ja auttaa minua vain sen tähden, koska Hän rakastaa minua. Ei sen takia, mitä pystyn tekemään tai miten hyvä olen. "Ihmisen osuus pelastuksessa on (usein vain) vastaan hangoittelu." - Siinä olemme olleet hyvin ansioituneita. Olemme yrittäneet itse, kun hän haluaa meitä auttaa ja johdattaa.
 
Viikonloppuna luin vanhan erään hengellisen kirjan tekstiä, joka voisi sopia meillekin juuri silloin, kun kipuilemme uskomme ja epäuskomme kanssa. "Jumala ei käske sinun olla voimakas ja rohkea, sillä Hänhän tietää heikkoutesi ja arkuutesi. Mutta Hän kehottaa sinua suloisesti: "Ole hiljaa ja tiedä, että minä olen Jumala!" Hudson Taylor (lähetystyön uranuurtaja) oli elämänsä viimeisinä kuukausina niin väsynyt, että kirjoitti rakkaalle ystävälleen: "Olen niin heikko, etten kykene kirjoittamaan, en lukemaan Raamattua enkä edes rukoilemaan. Voin vain levätä hiljaa Jumalan käsivarsilla, niin kuin pieni lapsi ja luottaa Häneen."
Tuo ihmeellinen Jumalan mies, joka oli ollut niin täynnä Jumalan Hengen voimaa, joutui fyysisen sairautensa ja heikkoutensa tähden tilaan, missä voi vain maata hiljaa ja luottaa. Tässä on kaikki, mitä Jumala sinuakin, rakasta lastaan, pyytää väsyneenä ja kärsimyksen poltteessa tekemään. Älä yritä olla voimakas. Ole vain hiljaa ja tiedä, että Hän on Jumala. Hän tukee sinua ja auttaa ahdistuksen läpi."
 
Rovasti Urho Muroma oli yksi 1900-luvun merkittävimpiä hengellisiä vaikuttajia Suomessa. Muroma itse koki voimakkaan hengellisen herätyksen norjalaisen Albert Lunden evankelioimiskokouksessa Helsingissä syksyllä 1912. Tuohon aikaan Suomen kirkossa vieroksuttiin herätyskokoustoimintaa. Tällaisiin kokouksiin kuitenkin turvauduttiin, kun etsittiin apua kirkosta vieraantuneiden, työväestön, tavoittamiseen. Muromakin sain ensimmäiset kokemuksensa kiertävän evankelistan työstä nimenomaan tehdasseutujen evankelioimisessa, johon hän papiksi valmistumisensa jälkeen osallistui.
 
Muroma tuli 1910- ja 1920-lukujen taitteessa vakuuttuneeksi siitä, että vapaakirkollisten herätyskokoustoiminta saattoi paremmin auttaa ihmisiä kääntymykseen ja uskoon kuin luterilainen kirkko perinteisine jumalanpalveluksineen. Tästä lähti liikkeelle Muroman laaja evankelioimistoiminta vuosina 1921-1939, jolloin hän piti laajoja kokoussarjoja eri puolilla Suomea. Muroman toiminta veti puoleensa suuria kansanjoukkoja - varovaistenkin arvioiden mukaan kokouksiin osallistui runsaasti yli 100.000 kuulijaa.
 
Erkki Leminen, Urho Muroma ja Hilja Aaltonen ovat varmaankin ne kolme suomalaista hengellistä vaikuttajaa, joiden tekstejä olen lainannut kirjoituksissani eniten. Nämä kolme veteraania ovat "sanoittaneet" hengellisiä ilmiöitä/vaiheita niin, että niihin on helppo ollut liittyä. Tekstit ovat auttaneet ja rohkaisseet. Siksi niitä olen "jatkanut" eteenpäin.
 
Urho Muroma on kirjoittanut seuraavankin tekstin, joka sopii minusta tähän aikaan, jota nyt elämme: ”Oletko havainnut, että Hän monta kertaa menettelee sinun kanssasi aivan päinvastoin kuin odotit? Oletko kokenut, että Hän vastaa rukouksiisikin juuri niin kuin et olisi milloinkaan toivonut? Herra ”lähettää” sinulle sairauden kaikkein sopimattomimpana aikana. Hän särkee suunnitelmasi silloinkin, kun luulit toimivasi Hänen tahtonsa mukaan. Hän antaa sinun epäonnistua, vaikka luulit nimenomaan palvelevasi Häntä Hänen tahtonsa mukaisesti. 
Mutta ehkä asioiden täytyy mennä näin? Ehkä Herran tiehen kuuluu sekin, että sinun täytyy tulla aivan epätoivoiseksi omasta kristillisyydestäsi ja omasta elämästäsi. Herra tahtoo näyttää, ettei sinulla ole mitään kerskaamista. Sinun täytyy tulla köyhäksi ja voimattomaksi, jotta oppisit ymmärtämään, että koko elämäsi on pelkkää armoa ja että kun kerran kuolet, sinä kuolet armon varassa. Kaikki on Herralta.”
 
Aurinko paistaa ulkona, kun tätä blogi-tekstiäni lopettelen. Toivon ja rukoilen Sinulle voimia jättää itsesi Jumalan varaan. Muuta keinoa meillä ei ole. Jumala hallitsee tätä päivää ja myös tulevia. Viime viikolla sain WhatsApp-viestin, joka päättyi sanoihin: "Nähdään viimeistään kotona." Voidaanko siis mekin sopia näin: Jos Sinä menet edellä, odottele minua. Jos minä menen edellä, odottelen Sinua siellä. Siellä sitten yhdessä saamme ihailla ja ihmetellä, miten Herra meidät hienosti auttoi perille.
 
Kenraali  Adolf Ehrnrooth haavoittui viime sodassa hengenvaarallisesti. Hän taisteli sairaalassa elämän ja kuoleman rajalla. Marsalkka Mannerheim tuli käymään sairaalassa tervehtimään haavoittuneita. Hän pysähtyi Ehrnroothin sängyn kohdalle ja oli hetken ihan hiljaa. Sitten hän sanoi: "Ehrnrooth! Te selviätte." Ja jatkoi matkaa. Kenraali kertoi jälkeenpäin, että juuri tuo käynti ja nuo sanat antoivat hänelle uskoa, että hän selviää. Ja hän selvisi. Meidän Herramme on juuri nyt pysähtynyt Sinun kohdallesi. Hän katsoo Sinua ja sanoo: "Sinäkin selviät. Minun avullani." - Luotetaan siis häneen.
 
Jos haluat jakaa rukousaiheesi, viesti se osoitteeseen: seppoweb54@gmail.com

tiistai 17. maaliskuuta 2020

"Rakas Jumala, siunaa äitiä ja isää ja minua. Ja pidä huolta myös itsestäsi. Sillä jos Sinulle sattuu jotakin, me kaikki olemme hukassa." - (erään lapsen iltarukous)

Jos Sinulle sattuu jotakin, me kaikki olemme hukassa. Yllättäen elämme aikaa, jollaista emme koskaan aikaisemmin ole eläneet. Emme myöskään tiedä, mitä tulevina viikkoina ja kuukausina tulee tapahtumaan meille ja meidän läheisillemme, koko maalle ja maailmalle. Mutta on yksi, joka tietää ja hallitsee tätä maailman kaikkeutta tälläkin hetkellä - Vapahtajamme, Jeesus. Hänelle on annettu kaikki valta Taivaassa ja maan päällä. Hän puhuu tavalla ja toisella, sitä vain ei aina huomata. Maailmanlaaja korona laittaa monet toiminnot pysähtymään. Ja miettimään, mitä oikein tapahtuu ja minne ollaan menossa. 
 
Erään seurakunnan Jumalanpalveluksessa oli mukana vanha mummo. Kun pappi sanoi saarnassa Jumalan nimen, mummo kumarsi syvään. Siinä ei mitään, mutta kun pappi sanoi sielunvihollisen nimen, mummo kumarsi syvään silloinkin. Tilaisuuden loputtua pappi meni mummon luo juttelemaan. Hän kysyi, miksi mummo kumarsi sekä Jumalan nimen kohdalla että sielunvihollisen nimen kohdalla? Mummo sanoi, että kun hän ei ole ihan varma, kummalle puolelle hän kuoltuaan joutuu, hän haluaa olla väleissä kummankin kanssa.
 
Birgitta, eli pyhä Birgitta eli Birgitta Birgerin tytär oli ruotsalainen profeetta, mystikko ja hengellisen sääntökunnan birgittalaisjärjestön perustaja. Hän oli aikansa tärkeimpiä uskonnollisia vaikuttajia, mutta myös poliittinen vaikuttaja. Hän oli Ruotsin ensimmäinen Euroopan laajuisesti tunnettu nainen. Hän on myös Pohjolan ainoa naispyhimys. Birgitta syntyi perimätiedon mukaan 1303 Ruotsissa. Raskaana oleva äiti, Ingeborg, pelastui myrskystä ja seuraavana yönä hän näki näyn, jossa olento sanoi hänen pelastuneen kohdussaan olevan lapsen vuoksi. Birgitan synnyinyönä lähistöllä asuva pappi sai näyn, jossa Neitsyt Maria sanoi kirja kädessään: "Birger Perinpojalle on syntynyt tytär, jonka ihana ääni kuullaan ympäri maailmaa."
 
Birgitta vaikutti koko Euroopan hengelliseen elämään monin tavoin. Birgitan kaavailema luostari perustettiin vasta hänen kuoltuaan ja vihittiin vuonna 1384. Birgittalaisluostareita on nykyään eri puolilla maailmaa. Birgitalle on pyhitetty Suomessakin yksitoista kirkkoa. Minua lähinnä on Lopen vanha kirkko (35 km päässä).
Kirkkomme rukouskirjassa on säilynyt Birgitan rukous, joka sopii tähän aikaankin tosi hyvin, vaikka rukouksen kirjoittamisesta on aikaa vajaa 700 vuotta. "Oi Herra, tule pian ja valaise tieni. Niin kuin kuolevaiset ikävöivät, niin minä ikävöin Sinua. Sano minun sielulleni, ettei mitään tapahdu sinun sallimattasi ja ettei mikään, minkä Sinä sallit, ole toivotonta. Oi Jeesus, Jumalan Poika, niin kuin Sinä vaikenit niiden edessä, jotka sinut tuomitsivat, niin tee minut halukkaaksi sitä vaeltamaan. Vaarallista on viipyä, ja uskallettua on jatkaa matkaa, niin täytä minun ikävöimiseni ja näytä minulle tiesi. Minä tulen Sinun luoksesi, niin kuin sairas tulee lääkärin luo. Oi, Herra, anna minun sydämelleni rauha. Amen."
 
Viime vuosina olen kiinnostunut entistä enemmän varsinkin lähiseudun historiasta. Eipä silti, huikeata on ollut lukea myös pyhien ihmisten elämästä kauan sitten. Miten Jumala jo satoja vuosia sitten on auttanut niitä, jotka ovat häneen uskoneet ja häntä palvelleet. Martti Luther on sanonut mielenkiintoisen näkökulman Jumalan palvelemiseen. "Jumalaa voi palvella ei vain töin, vaan myös olemalla jouten ja lepäämällä." Mutta kuinka vaikeata sitä onkaan uskoa. Luin vuosia sitten Tapio Nousiaisen tekstin kiireisestä miehestä. Tilaisuuksia ja kokouksia oli paljon, kalenteri oli pitkälle tulevaisuuteen täynnä. Kun varauksia tuli yhä lisää, piti kalenterin rinnalle hankkia toinen kalenteri. Aikaa piti ottaa yhä enemmän myös yöstä. Unet jäivät vähiin. Kiireen orjuus ahdisti enemmän ja enemmän. Sitten teksti jatkui: ".. tuli sitten heinäkuun 24. päivän yö. Sinä päivänä Sinä, Jumala, olit merkinnyt minut omaan kalenteriisi. Sinä pysäytit minun kiireeni." - Mies sai vaikean sydänkohtauksen ja siihen loppui kiire. Kalenterit tyhjentyivät hetkessä. Oli aloitettava elämään opiskelu ihan alusta.
 
"Jumala lepäsi työstään. Siksi hän kutsuu meitäkin lepäämään omastamme. Mutta me vastustelemme. Lepo on vastoin odotuksiamme. Emme odota lepoa; odotamme saavamme luettelon vaativista tehtävistä, jotka meidän täytyy suorittaa. Elämme sen harhakuvitelman varassa, ettei meillä  ole minkäänlaisia rajoituksia. Emme kenties väitä olevamme kuolemattomia, mutta jos tutkii käyttäytymistämme, toimimme ikään kuin tarvitsisimme vähemmän lepoa kuin Jumala. Meidän tulee varata itsellemme aikaa ja tilaa levätä. Lepo johtaa iloon, koska se palauttaa meidät ennalleen. Se uudistaa meidät ja palauttaa voimavaramme. Kun lopetamme tekemisemme joksikin aikaa, aistimme avautuvat jälleen meitä ympäröivälle maailmalle. Lepo vapauttaa meidät olemaan sitä, mitä todella olemme." - Jumala loi ajan, muttei puhunut kiireestä mitään. Sen ihminen on keksinyt ja kehittänyt.
 
En tiedä, miksi korona-virus on meidän maailmaamme sallittu. Mutta se on saanut monet pysähtymään. Kun on pakko. Kauan sitten mietin oman elämäni kuvioita Raamatun äärellä. Löysin kohdan, joka silloin rohkaisi valtavasti: "Se, mikä on tapahtunut, on tapahtunut minun (= Jumalan) tahdostani." Vaikka emme kaikkea ymmärrä, saamme luottaa Häneen. Hän tietää parhaiten. "Jos onnettomuuden jälkeen olet enemmän kuin ennen sitä, ei se ollutkaan onnettomuus."  Näin myös tämä koetus voivat Jumalan käsissä muuttua meidän parhaaksemme.
 
Muutama päivä sitten näin TV:stä erään dokumentin loppuosan. Dokumentti kertoi amerikkalaisen vankilan vangeista. Paikallinen sheriffi oli keksinyt idean auttaa näitä vankeja heidän toipumisessaan. Vankilan lähellä olevassa löytöeläintalossa oli paljon koiria, joille ei omistajia löytynyt. Koiria uhkasi lopetus. Sheriffi alkoi tuoda näitä lopetettaviksi määrättyjä koiria vankien hoidettavaksi ja koulutettavaksi. Yksi koira per vanki. Ja ihmeitä alkoi tapahtua. Vankien elämään tuli uutta sisältöä. Osasto rauhoittui ja väkivaltaisuus loppui. Vankeja ja koiria yhdisti tietyllä tavalla yhteinen kohtalo. Suurin apu koirista oli siinä, että koirat rakastivat vankeja vilpittömästi. Ne iloitsivat kohtaamisesta. Ne olivat läsnä. Ne eivät tuominneet eivätkä arvostelleet. Ehdoton ja hyväksyvä rakkaus sai ihmeitä aikaan. Eräs vankien ohjaaja kertoi, miten rankkaa vangille on se päivä, jolloin koira luovutetaan uudelle omistajalle vankilan ulkopuolelle. Monen vangin elämä ja elämänhallinta muuttui aikana, jolloin koirat olivat heitä "auttamassa".
 
Minulle tuo dokumentti oli tosi puhuttelevaa nähdä. Mietin sen nähtyäni, että noin siis rakkaus vaikuttaa. Ehdoton hyväksyvä rakkaus. Ja tuollaisella, vielä suuremmalla, taivaallisella rakkaudella Jumala minuakin rakastaa. Ja Sinua. Monena synkkänä päivänä voimme pitää itseämme kaikista kurjimpina koko maailmassa. Joku hengellinen ajattelija on sanonut, että "Jumala on kyllä tottunut toimimaan ja työskentelemään mahdottomien kanssa. Oikeastaan mahdottomat ovat Jumalalle parasta ainesta!" Siinä rohkaisun sana meille. Jumala jatkaa työtään meissä. Hänellä on jo valmis suunnitelma meitä varten. Ja se on hyvä. Huikea juttu, siis!

Lopettelen tällä erää. Toivon ja rukoilen Sinulle jaksamista ja varjelusta koronalta ja muilta taudeilta ja toipumista myös, jos taudit ovat Sinut tavoittaneet. Jumala on ihan lähelläsi. Älä siis pelkää. Kuuntele joskus https://youtu.be/8ajtftA2WJ8
 
Halutessasi jakaa rukousaiheita tms. tavoitat minut sähköpostilla: seppoweb54@gmail.com

Sinun Isäsi kyllä tietää, mitä Sinä tarvitset ennenkuin häneltä anotkaan

  Kaverikuva yli 500 vuotta vanhan Marian kanssa Tervehdys! Jeesus sanoo meille tänään: ”teidän Isänne kyllä tietää mitä te tarvitsette enne...