Terve vaan terve!
Toivottavasti vuosi 2020 on Sinulla alkanut hyvin? Viimeksi kirjoitin Sinulle vähän ennen joulua. Silloin pyysin, että rukoillaan toistemme puolesta jouluaattona 24.12. klo 18-19, missä sitten ollaankin. Tunsin selvästi, miten puolestani rukoiltiin. Hämmästyin, kun jo vähän ennen klo 18 tunsin vahvasti Jumalan läsnäolon. Olin kiitollinen ja rukoilin, että myös Sinä saisit tuntea Jumalan siunauksen siellä, missä oletkin.
Jouluaattona kävin Tammelan S-marketissa. Kun ajoin tien vierellä olevan Kuivajärven ohi, huomasin, että järvi on aivan tyyni. Sitä se on vain muutaman kerran vuodessa. Tiedän tämän, koska lähes joka päivä ajan samaa tietä. Kun olin sitten tulossa kotiinpäin, oli "pakko" pysäyttää auto ja kävellä rantaan ja ihailla tuota näkyä. Ja kuunnella hiljaisuutta. Otin rannasta pari kuvaakin. Seisoin samassa paikassa ja käänsin kuvakulmaa. Mielenkiintoista oli sitten nähdä, miten toisesta kuvasta tuli sinisävyinen, toisesta harmaasävyinen.
Moni kertoo, että metsä on heidän kirkkonsa ja siellä he kohtaavat Jumalan. Tuota kuvaa katsellessa on helppo olla hiljaa ja katsella. Jotain noin kaunista, ainutkertaista, vain Jumala voi tehdä. Kysymys kuuluu, näenkö, kuulenko ja pysähdynkö? Voimme nähdä ja emme kuitenkaan näe. Voimme kuulla ja sittenkään emme kuule. Emmekä osaa pysähtyä.
Eräs syyrialainen munkki kirjoitti hiljaisuudesta kauan sitten näin: "Jos rakastat totuutta, ryhdy hiljaisuuden rakastajaksi. Hiljaisuus valaisee sinut Jumalassa ja vapauttaa tietämättömyyden aaveista. Alussa meidän on pakotettava itsemme hiljaisuuteen, mutta myöhemmin hiljaisuudesta tulee hedelmällistä. Jos harjoitat sitä, Jumala palkitsee sinut sanomattomalla mielihyvällä ja suloisuus syntyy vähän kerrassaan tämän harjoituksen sydämessä niin, että et oikein muuta haluakaan kuin vaikenemista." Kaikki mystikot opettavat, että kunhan olet sopeutunut hiljaisuuteen, pääset kokemaan suurta suloisuutta.
Intialainen jesuiittapappi ja psykoterapeutti Anthony de Mello on todennut, että voidaksemme päästä kosketuksiin omien voimavarojemme kanssa meidän on kehitettävä kykyämme sietää hiljaisuutta ja odottaa kärsivällisesti. Tiedän omasta ja muutamankin muunkin kokemuksesta, että ensimmäisellä kerralla hiljaisuuden retriitissä vaikeinta on olla vain hiljaa. Vaikka emme puhu mitään tai vaikka ympärillä vallitsee hiljaisuus, sisimpämme on täynnä ääniä. Hiljaisuus on kutsu tulla lähemmäksi Jumalaa.
Raamatussa on sana: "Hullu sanoo sydämessään: ei Jumalaa ole." Yhtä suuri hulluus on sanoa, ettei sielunvihollista ole. Jos ihminen ei välitä uskosta eikä Jumalasta, hän saa olla ihan rauhassa. Jos hän sen sijaan alkaa kiinnostua hengellisistä asioista, sielunvihollinen alkaa toimia. Se tekee kaikkensa, jotta tuo kiinnostus hiipuisi ja loppuisi. Jos sielunvihollinen tulisi ovellemme ja soittaisi ovikelloa, olisi hänen toimintansa/vaikutuksensa helppo tunnistaa. Mutta niin hän ei toimi. Hiljan luin aforismin: "Perkeleellä on tohtorin tutkinto logiikassa." Hän tuntee meidät tosi hyvin ja hän pyrkii ajatustemme ja järkemme kautta todistamaan, ettei Jumalaa ole. Jos kuitenkin häneen uskomme, sielunvihollinen todistelee meille oman elämämme tapahtumien kautta, ettei Jumalalla ole mitään kiinnostusta meidän elämäämme kohtaan.
Jos olemme pystyneet ylittämään muutaman tuollaisen esteen, taistelu kovenee. Muistamme, miten Jeesusta kiusattiin ristille asti. Vielä ristillä riippuvalle Jeesukselle sanottiin: "Astu alas." Jos Jumalan Poika joutui kokemaan noin kovia taisteluja, meidän on turha kuvitella, että olemme niin hengellisiä tai Hengen ihmisiä, että olisimme turvassa noilta hyökkäyksiltä. Moni tietokoneen omistaja on joutunut toteamaan, miten tärkeää on hankkia koneelle riittävän hyvä virusohjelma ja ottaa tärkeistä tiedoista varmuuskopiot. Monet yritykset, kunnat ja valtiokin on joutunut hyökkäyksen kohteeksi. Jos suojaus ei ole ollut kohdallaan, vahingot voivat olla korvaamattomia. Tuudittautuminen väärään rauhaan ja turvallisuuden tunteeseen, on jokaisen hakkerin unelma. Kuulin kerran miehestä, jonka koneeseen iski hankala virus. Mies yritti itse poistaa sitä, mutta ei onnistunut. Kun kone vietiin ammattilaisen korjattavaksi, virus kyllä löytyi. Mutta kun virusta oltiin poistamassa, näytölle ilmestyi teksti, että jos virus poistetaan, kaikki koneen tiedot tuhoutuvat.
Pyhä Anselm Canterburylainen (n. 1103-1109) oli keskiaikainen filosofi ja teologi. Hän toimi vuosia Canterburyn arkkipiispana. Anselmin kuolemasta on kulunut jo yli 900 vuotta. On huikeata ajatella, että häneltä on jäänyt jälkeen mm seuraava syvällinen rukous: "Herra Jumalamme, anna meille armo kaivata sinua koko sydämestämme, niin että tämä kaipaus saa meidät etsimään sinua ja löytämään sinut; ja että löytäminen saa meidät rakastamaan sinua; ja että rakastaminen saa meidät vihaamaan syntejä, joista sinä olet lunastanut meidät vapaiksi!" Yleensä me ajattelemme, että meidän täytyy ensiksi vihata syntejämme, mutta emme me edes tiedä mitä syntimme on ennen kuin astumme valoon, kuten Paavali, joka sokaistui Kristuksen säteilystä. Synnintunto seuraa Kristuksen kohtaamisesta.
Olin kauan sitten miestenpäivillä, joilla eräs puhuja kertoi, miten miehellä on kolme "herätystä". Ensimmäinen on se, että heräämme uskoon, niin kuin tuossa edellisessä rukouksessa sanottiin. Toinen herätys on se, että heräämme syntisiksi. Rakkauden valossa alamme ymmärtää, miten paljon olemme rikkoneet Jumalaa ja lähimmäisiämme vastaan ja miten paljon olemme saaneet Jumalalta anteeksi. Kolmas herääminen on se, että ymmärrämme vastuumme evankeliumin eteenpäin viemisestä. Ja sitten myös lähdemme liikkeelle työhön ja vastuuseen.
Muistan tarinan, kun Jumala kutsui nuorta miestä lähetystyöhön. Mies luetteli monia syitä, miksi hän ei voi vastata Jumalan kutsuun ja lähteä. Kun Jumala oli aikansa miestä kutsunut, hän vastasi: "Hyvä on Herra. Lähetä minun sisareni." Mekin usein haluamme lähettää toiset liikkeelle. Ja haluamme, että toiset tekevät parannusta synneistään.
Anthony de Mello on sanonut: "Hengellisiä vaaroja ovat valesyyllisyys, kieltäytyminen antamasta itselleen anteeksi sekä halu antaa itselleen puhtaat paperit. Valheellinen arvottomuuden tunne on aika tavallista. Ei synti ole mikään este Jumalan armolle, kyllä Jumala meidän luoksemme pääsee. Mutta arvottomuuden tunne sen sijaan on todellinen armon este. Kaikenlaisista synneistä huolimatta - vain taivas on rajana - jokainen ihminen voi tänään, tässä ja nyt kokea Paavalin lailla seitsemännen taivaan. Odottavatko he sellaista yleensä? Eivät ensinkään. Tunnustettuaan kaiken maailman syntinsä, ihmisillä on suunnattomia odotuksia, mutta he eivät saavuta suunnattomia. He ajavat itsensä nurkkaan. Siinä se este on, ei synnissä."
Yksi hengellinen virus ja koetus itselläni on ollut juuri edellisessä kappaleessa kerrottu arvottomuus. Kun olen tajunnut syntini ja syyllisyyteni, on monesti ollut niin vaikea antaa itselleen anteeksi. Silti Jeesus huusi ristiltä, että "se on täytetty." Hän täytti sen, mitä itse en voi. Hän hankki kuolemallaan minulle anteeksiantamuksen kaikista minun synneistäni. Jos en sitten itse pysty antamaan itselleni anteeksi, ongelmaksi on muodostunutkin minun ylpeyteni. Niin oudolta kuin se tuntuukin. Omassa hulluudessani olen usein ottanut käteeni vielä "hengellisen ruoskan", jolla olen itseäni ruoskinut. Olen siis alkanut omalla voimallani ja kärsimiselläni täydentää sitä täydellistä työtä, jonka Jeesus teki. Näin itse teen tyhjäksi armon omalle kohdalleni. Vuosien myötä Pyhä Henki on hoitanut sisintäni niin, että ruoska on usein heitetty tien penkalle.
Tiessä on aina kaksi ojaa. Voi käydä niin kuin edellä kirjoitin. Tai voin ajautua tien toiselle puolelle ojaan. Sorrun ylpeyteen. Olen kuin fariseus, joka temppelissä kiitteli itseään, ettei ole niin kuin syntinen publikaani. "Pahinta mitä meille voisi tapahtua, on että meistä tulisi hengellisiä lahjojaan omina ansioinaan pitäneen Luciferin kaltaisia. Ei se käytännössä mikään suuri vaara ole, mutta eihän sitä koskaan tiedä. Ignatius de Loyola suhtautui aina hyvin epäluuloisesti rukoukseen antautuneisiin ihmisiin, sillä heillä on taipumusta ylpeyteen ja puolusteluun. He eivät ole enää avoimia. Tämä on yksi pyhyyden vaaroista. Tulemme vakuuttuneiksi siitä, että meillä on suora linja auki Pyhään Henkeen. Jumala sulkee tuon linjan tuon tuostakin, jotta ymmärtäisimme avuttomuutemme ja että tarvitsemme häntä." - Jumalan viisaus on valtavan ihmeellinen. Hän sulkee linjan, jottemme kuvittelisi itsestämme liikoja. Pastori Seppo Juntunen kertoi vuosia sitten, että joka ainut kerta, kun hän menee pitämään hengellistä tilaisuutta, hän jännittää. Jos Jumala ei tulekaan, mitään ei tapahdu.
Peter Faber (1506-1546) oli ranskalainen jesuiitta, teologi ja jesuiittaveljeskunnan perustajajäsen. Hän sanoo seuraavassa suuren hengellisen totuuden: "Vaikka Pyhä Henki läksyttää, hän läksyttää hellästi ja suloisesti. Jos joku tulee ja sanoo: "Jumala osoitti minulle, millainen syntisäkki minä olen ja miten pahasti minä toimin, ja nyt minua masentaa", läksytys ei ole Jumalasta lähtöisin, se on aivan varma. Sillä kun Jumala ojentaa, me tunnemme syvää lohdutusta ja lepoa!"
"Hyvälle hengelle on ominaista antaa rohkeutta ja voimaa, lohdutuksia, kyyneleitä, innoitusta ja lepoa. Vuosisatojen ajan vastustimme kaikkia näitä hyvän hengen aiheuttamiksi mainitsemia asioita. Älä etsi lohdutusta, älä kaipaa lohdutusta, älä luota lohdutuksiin, ne tulevat ja menevät. Mutta hyvälle hengelle on ominaista antaa niitä. Hän tekee sen helpottamalla ja poistamalla esteitä kaikkialla, että edistyttäisiin hyvän tekemisessä. Silloin tapahtuu seuraavaa: me tulemme siihen pisteeseen, jossa kaikki on helppoa. Me vain lennämme eteenpäin.
Meillä on ollut jonkinlainen palagiolainen asenne näitä asioita kohtaan. Aika tarkka parodia koko jutusta voisi olla tällainen. Tässä meillä on innosta hehkuva noviisi, joka edistyy kauniisti. Hän on täynnä lohdutusta ja auttaa mielellään toisia. Hän on yhtä hehkua. Sitten sanon itselleni: "Kyse ei voi olla aidosta kääntymyksestä, ei lohdutuksiin voi luottaa." Niinpä sanon noviisille: "Älä luota liikaa näihin juttuihin. Tärkeätä on meditaatio, tahdonvoima ja päätökset. Saa nähdä, mitä tapahtuu, kun tämä lohdutuksen tila menee ohi." Minä siis suosittelen hänelle, että hän ei luottaisi liikaa hyviin tunteisiinsa, koska ne tulevat ja menevät. "Sinun täytyy turvautua enemmän itseesi, kehittää voimaasi, jotta olet vahva silloinkin, kun lohdutus häipyy." Tämän seurauksena noviisi ei ota vastaan kaikkea sitä hyötyä, mitä lohdutuksesta voisi saada. Sen sijaan, että hän antautuisi sille ja nauttisi siitä täysillä, hänet opetetaan epäilemään sitä. Useimmat meistä on kasvatettu juuri tällä tavalla.
Kuvittele tuulta purjeisiimme niin että vene kiitää kauniisti ja pehmeästi. Ja me sanomme: "Älä luota siihen, sillä tuuli tyyntyy. Tuulet tulevat ja menevät. Me haluamme vakaan prosessin. Joten laskekaa purjeet ja soutakaa."
Ja niin me soudamme läpi elämämme ja etenemme kolmisen metriä. Ignatiuksen asenne on pikemminkin tämä: meillä on lohdutus, antautukaa sille, täysin, sillä me etenemme kilometrikaupalla, antaa mennä. Sitten tuuli tyyntyy. Mitä tehdä? Ottaa airot esiin? Ei, vaan rukoilla. Pyytää tuulta takaisin. Totta kai meidän on tutkittava itseämme ja kysyttävä missä menimme vikaan. Ja korjattava se, mikä meni väärin. Lohdutus palaa kyllä. Odota tuulta, kyllä se sieltä tulee takaisin. Vain lohdutuksen tilassa me voimme kasvaa todellisissa ja vankoissa hengellisissä hyveissä.
"Oletteko panneet merkille, miten te kiskotte venettä hiekalla? Se on kovin raskas, viisikymmentä miestä pystyy töin tuskin vetämään sitä. Ja sitten tulee nousuvesi, ja kaksi pikkulasta pystyy työntämään veneen liikkeelle." Näin käy, kun Jumalan armo tulvii sydämiimme. Kaikki tulee helpoksi. Tästä on kysymys hengellisessä elämässä. Hengellinen elämä on eräänlainen romanssi, jossa Jumala leikki piilosta. Hän menee piiloon ja me etsimme häntä. Sitten hän tulee esiin ja kaikki on hyvin. Sitten hän menee uudestaan piiloon. Sellaista hengellinen elämä on. Ei se ole askeettisen tahdonvoiman treenaamista, sellaista että jos teen sitä tai tätä, niin kehityn kehittymistäni. Hengellistä elämää ei mitata numeroilla. Kun lohdutukset kaikkoavat, istu tai polvistu alas ja pyydä henkeä palaamaan. Joku saattaa sanoa: "Silloin en ole minkään arvoinen." Täsmälleen! Meillä ei ole ansioita emmekä ole yhtään mitään! Jumala tekee kaiken. Miksi sen pitäisi vaivata meitä?"
Minulla on vahva tunne, että Jumala rohkaisee meitä eteenpäin. Etsimään ja löytämään. Jättäytymään kokonaan Hänen varaansa. Ilman Jumalaa olemme hukassa. Rukoilen Sinun puolestasi myös jatkossa. Että Pyhä Henki saa uudistaa uskoasi. Pyhän Hengen kautta voimme myös tuntea yhteyttä keskenämme. Välimatka ei hänelle ole ongelma. Olet Jumalallesi äärettömän rakas. Niin että hän maksoi Sinusta kaikista kalleimman hinnan. Niin kuin minustakin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti