Vuodet vierivät

Olen siivoillut vanhoja arkistojani. Papereiden keskeltä löysin vanhan valokuvan itsestäni lokakuulta 1982. Kuvan otti aikoinaan SANA-lehden silloinen toimittaja Sakari Sarkimaa. Kuva on SANA-lehdestä.

Vaikka en koe itseäni erityisen vanhaksi, tuon kuvan ottamisesta on aikaa 36 vuotta. Paljon on tapahtunut tuon kuvan ottamisen jälkeen. Ensi viikolla täytän 65 vuotta. Ennen tuo ikä oli vanhuuseläkkeen alkamisaika. Hurja juttu sinänsä.

 

Viime kuukausiin on liittynyt parin läheisen sukulaisen hautajaiset. Vaimon isä kuoli 94-vuotiaana ja tätini (äitini nuorin sisko) kuoli 89-vuotiaana. Tädin hautajaisista on aikaa runsas kaksi viikkoa. En olisi voinut uskoa, että tätini kanssa syntyisi niin läheinen yhteys kuin viimeisen parin vuoden aikana syntyi. Kuoleman läheisyys oli todellista jo viime vuonna, kun täti kävi aivan kuoleman rajalla. Meitä yhdisti tietysti sukulaisuus, mutta myös yhteinen usko ja rukous. Syvällisimmät hetket koimme sairaalan sängyn ääressä. Kuolevan ihmisen vierellä voi kokea todella pyhiä hetkiä. Muistan erityisesti hetken, kun muistelimme niitä rakkaitamme, jotka jo olivat siirtyneet pois tästä ajasta Taivaan kotiin. Tätini oli aivan valmis lähtemään. Siinä rukoillessamme olen harvoin ollut (omasta mielestäni) niin lähellä Taivasta. Aivan kuin maan ja Taivaan raja olisi ollut läsnä niin, että ojentamalla käteni olisin voinut ojentaa sen Taivaan "puolelle".

 

Heprealaiskirjeen 12. luvussa ovat sanat:  "Sentähden, kun meillä on näin suuri pilvi todistajia ympärillämme, pankaamme mekin pois kaikki, mikä meitä painaa, ja synti, joka niin helposti meidät kietoo, ja juoskaamme kestävinä edessämme olevassa kilvoituksessa.."

 

Tuolla pilvellä todistajia tarkoitetaan niitä, jotka ovat jo siirtyneet tästä ajasta ikuisuuteen. Erityisesti ehtoollispöydässä voidaan kokea tuota yhteyttä. Ehtoollispöytä on monesti puoliympyrän mallinen. Sekin viestii siitä, että toinen puoli tuosta ympyrästä on siellä, minne mekin saadaan olla matkalla.

 

Muistan vuosia sitten erään lahtelaisen opettajan kertoman jutun. Oppilaat olivat sanoneet hänelle, että "et sinä niin vanha ole, mutta sinä olet niin vanhan näköinen." Siinä sitä oli miettimistä, nauraako vaiko loukkaantua? Vuodet jättävät jälkensä jokaiseen. Toisiin enemmän toisiin vähemmän. Kulumaa löytyy fyysisestä olemuksesta samoin henkisestä. Em. kuolemantapausten myötä omaakin elämää on tullut mietittyä paljonkin.

 

On lohdullista kuitenkin muistaa, että hengellinen ihminen ei vanhene niin kuin fyysinen ihminen. Monesti Jumalalla on suurempia mahdollisuuksia käyttää ihmistä silloin, kun hän ei ole enää niin oman voimansa tunnossa. Evankelista Niilo Yli-Vainio on/oli tästä hyvä esimerkki. Seuraavassa on lyhyt ote Niilon tekstiä, miten Jumala vielä otti kuoleman rajalla huojuvan miehen voimallisesti käyttöönsä:

 

”Jumalan suunnitelma ei koskaan ole ollut eikä tule olemaan ihmisen arvattavissa. Ihminen voi kyllä vaikuttaa Jumalaan, rukoilemalla. Jumala tekee niin kuin tahtoo. Ottaa jonkun ja tekee siitä työkalun. Jumalan aseeksi ei voi kouluttautua, eikä valmistua yliopistoissa tai raamattukouluissa. Minä olen siitä hyvä esimerkki. Jumala alkoi käyttää minua näin, Suomessa ja eri puolilla maailmaa sellaisessa tilanteessa, joka oli jo ihmisjärjelle mahdoton. Kukaan järjissään oleva seurakunnan johtaja ei olisi voinut suunnitella tätä herätystä eikä edes unissaan kuvitella, että sairas, kuollut mies siihen nousee keulaksi. Herätyksen tuntee siitä, ettei se mene ihmisen piirustuksen mukaan. Tapahtuu aina jotain, mitä kukaan ei osannut odottaa.”

 

Tunnen ja tiedän uskovia, jotka ovat iältään vanhoja ja/tai niin heikkoja ja sairaita, että Jumala on heitä pystynyt käyttämään enemmän. Onko Sinun lähelläsi yhtään ihmistä, työntekijää tai maallikkoa, jolle pystyisit menemään purkamaan sydäntäsi tai vaikka ripittäytymään pahimmista mokistasi? Monella ei ole yhtään tuollaista ihmistä, joihin voisi luottaa. Sairauksista, verenpaineista, unihäiriöistä, ruoansulatuksesta ym "tavallisesta" voi puhua kenelle vain. Mutta ne asiat, joihin eniten apua/kuulemista tarvitsisi, ei juuri auttajaa (ihmisistä) löydy.

 

Muutama viikko sitten alavatsani kipeytyi ja kuumekin nousi reilusti. Päivystyspolilla lääkäri totesi minulla suolistotulehduksen. Sain vaivaan kaksi antibioottikuuria. Seuraavana päivänä oma lääkäri määräsi minut vielä tähystykseen, joka on vajaan viikon päästä. Ensin muutaman päivän tyhjennys ja sitten tähystellään. Minua on tähystelty ennenkin (ei kiva juttu). Muistan lähtemättömästi erään tähystäjä-lääkärin sanat: "Onpa puhtaat suolet. Mennäänkin nyt vähän pidemmälle." Letkua oli sisälläni silloin jo 85 cm!!

Ihmisen fyysistä olemusta voidaan tähystää yläkautta ja alakautta. Voidaan ottaa röntgen-kuvia ja tietokonekuvia ym. Ja paljon noilla tutkimuksilla ja kuvilla saadaankin selville. Mutta kuitenkin ihmisen sisällä sielussa ja sydämessä on asioita, mitä ei millään ihmisen tekemällä laitteella löydetä. Ja kuitenkin juuri nuo sisäiset kivut voivat aiheuttaa monia fyysisiä vaivoja ja sairauksia.

Eilen olimme vaimon kanssa kotiseurakunnan Jumalanpalveluksessa. Siellä saimme tunnustaa synnintunnustuksen kohdalla omaa tilaamme virren 710 sanoin. Minusta sanoitus oli kohdallaan, totta.

"Kaikkivaltias Jumala, rakas taivaallinen Isä. Sinä olet luonut meidät kuvaksesi ja tehnyt meistä lapsiasi, jotta eläisimme sinun yhteydessäsi. Tunnustamme edessäsi, että olemme kääntyneet pois sinusta ja palvoneet luotua enemmän kuin sinua, kaiken näkyvän ja näkymättömän Luojaa. Sinä olet lähettänyt Poikasi Jeesuksen Kristuksen eksyneen ihmiskunnan pelastajaksi ja palauttanut meidät yhteyteesi. Me olemme kuitenkin monin tavoin torjuneet kutsusi. Olemme kieltäneet syyllisyytemme ja syyttäneet muita. Olemme etsineet sovitusta omilla teoillamme ja turvautuneet omiin ajatuksiin ja selittelyihin. Sinä olet antanut Pyhän Henkesi oppaaksemme, niin että voisimme elää tahtosi mukaan. Me olemme kuitenkin halunneet itse hallita elämäämme ja kulkeneet omia teitämme sinusta välittämättä. Epäusko, ahdistukset ja maalliset huolet ovat vallanneet sisimpämme. Rakas taivaallinen Isä, tarvitsemme vapautusta. Älä jätä meitä yksin syyllisyyteemme, vaan anna anteeksi syntimme ja täytä meidät rauhallasi."

 

Poikani, Timo, lähestyy pikkuhiljaa 40 vuoden ikää. Timolla oli lapsena useita korvatulehduksia. Niitä hoidettiin antibiooteilla ja puhkaisuilla ym. Muistan lähtemättömästi erään kohtaamisen Forssan sairaalassa. Olimme käyneet Timon kanssa jotain tuttua katsomassa. Kun kävelimme sairaalan pääkäytävää, Timoa hoitanut lastenlääkäri käveli meitä vastaan. Timo tunnisti kohteen ja siirtyi välittömästi aivan käytävän oikeaan laitaan, jotta "kohtaaminen" menisi mahdollisimman huomaamattomasti. Ja menihän se sitten niin.

 

Monille Jumalan kohtaaminen voi tuntua vähän samanlaiselta. "Aikaisin myllyyn ja myöhään kirkkoon, niin pääsee nopeasti pois." - Jos sydämellä on paineita ja syyllisyyttä, pyrimme hoitamaan tilanteen välttämällä Jumalan tietoista kohtaamista mahdollisimman paljon. Ihminen on outo ja kiero. Häntä, joka pystyy meitä auttamaan, pyrimme välttämään kaikin tavoin. Syyllisyys on sellainen pirulainen meissä. Sielunvihollinen pyrkii "auttamaan" meitä myös tässä asiassa niin, ettemme Jumalan hoitoon/armahdukseen menisi. Meillä on perimä, jonka alku on jo paratiisissa, kun Aatami ja Eeva lymysivät Jumalaa piiloon. Siitä lähtien pakomatka alkoi.

 

Tommy Hellsten sanoi tai kirjoitti jossakin, että me pyrimme välttämään Jumalan kohtaamista niin kauan kuin emme enää siihen pysty. Kun sisimmän hätä ja kipu kun tulevat riittävän suuriksi, on pakko lähteä etsimään apua.

 

Corrymeelan yhteisön synnintunnustuksessa on armolliset sanat:

 

"Kaikkivaltias Jumala, rakas taivaallinen Isä. Sinä olet luonut meidät kuvaksesi ja tehnyt meistä lapsiasi, jotta eläisimme sinun yhteydessäsi. Tunnustamme edessäsi, että olemme kääntyneet pois sinusta ja palvoneet luotua enemmän kuin sinua, kaiken näkyvän ja näkymättömän Luojaa.

Sinä olet lähettänyt Poikasi Jeesuksen Kristuksen eksyneen ihmiskunnan pelastajaksi ja palauttanut meidät yhteyteesi. Me olemme kuitenkin monin tavoin torjuneet kutsusi. Olemme kieltäneet syyllisyytemme ja syyttäneet muita. Olemme etsineet sovitusta omilla teoillamme ja turvautuneet omiin ajatuksiin ja selittelyihin.

Sinä olet antanut Pyhän Henkesi oppaaksemme, niin että voisimme elää tahtosi mukaan. Me olemme kuitenkin halunneet itse hallita elämäämme ja kulkeneet omia teitämme sinusta välittämättä. Epäusko, ahdistukset ja maalliset huolet ovat vallanneet sisimpämme.

Rakas taivaallinen Isä, tarvitsemme vapautusta. Älä jätä meitä yksin syyllisyyteemme, vaan anna anteeksi syntimme ja täytä meidät rauhallasi."

 

Olen joskus ripittäytynyt kirjoittamalla paperille/koneelle ne asiat, jotka ovat sydäntäni painaneet. Kun aidosti tuomme asiamme Jumalalle, Hän on läsnä ja vapauttaa. Minulle erityisen läheinen Raamatun kohta on: "Jos me tunnustamme syntimme, on hän uskollinen ja vanhurskas niin että hän antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä.." Niin voimme tänäänkin tehdä vaikka olisimme yksin. Yksin emme silti ole, sillä Hän on läsnä, juuri nytkin.

 

Vaimo oli koulutuksessa Hesassa viime viikonloppuna. Minä liityin seuraan lauantaina. Päivisin minulla oli aikaa kierrellä Hesan nähtävyyksiä katsellessa. Satamassa, erään hotellin terassilta löytyi tuollainen ruosteinen kettinki-teos. Se on ilmeisesti ollut jossakin isossa laivassa aikoinaan käytössä. Mutta nyt se oli ihmisten hämmästeltävänä. Minusta tuo teos on hyvä kuva ihmisen syyllisyydestä, toivottomuudesta, sotketuista asioista.. Ei tuosta sotkusta yksi heikko ihminen saa mitään tolkkua.

 

"Me tehdään asioita, jotka on mahdollisia tehdä, Jumalan hommia ovat sitten ne mahdottomat. Hän rakastaa viedä meitä inhimillisesti mahdottomiin tilanteisiin, saadakseen näyttää meille, kuka Hän on, Kaikkivaltias! Hän haluaa saada meidät täysin riippuvaiseksi Hänestä." (tuntematon)

 

Kun tätä tekstiä sunnuntaiaamuna kirjoittelen, on tunne, että joku Teistä lukijoista on juuri tuollaisessa tilanteessa. Kenties lopulta me kaikki? Ilman Jumalaa emme selviä, emme saa mitään tolkkua elämäämme, emme voi vapautua ja puhdistua synneistämme. Emme löydä suuntaa, minne jatkaa.

Vaikka olisimme iältämme vanhoja, hengellisinä ihmisinä vuosia ei niin lasketa. Jumalan lapsina me saamme elää ikuista elämää jo nyt. Sitten kun meidän elämämme täällä maan päällä loppuu, se jatkuu Taivaan kodissa ikuisesti.

 

Risto Kormilainen on Suomussalmen kirkkoherra ja lääninrovasti. Kormilainen on kirjoittanut yli 30 kirjaa. Seuraava rukouskin on Kormilaisen kynästä. Rukous tuntuu hyvältä, aidolta sekin.

 

"Rakas Jumala, niin minusta on luontevaa sanoa Sinulle
vaikka en tiedä minkälaista uskon pitäisi olla.
Jotkut sanovat halleluja, jotkut kehottavat että huokaile vain.
Eikä minusta ole kumpaankaan. Kunhan hengittelen.
Harjoittelen Sinun läheisyyttäsi.
Haluan purkaa sydäntäni jotenkin vain ja elämä tuntuu helpommalta
vaikka et ilmestykään siihen vaikeaan hetkeen
ja simsalabim: kaikki ongelmat ovat poissa. Ei.
Sytytän kynttilän. Sinulle ja itselleni. Liekki on hauras, levoton.
Värähdellen palaa. Riittää että olet kotona, rakas Jumala."

 

Muistatko, kun muutama kuukausi sitten sovimme, että rukoillaan toistemme puolesta? Jatketaanko tuota rukousta edelleen? Minä rukoilen erityisesti Sinulle rohkeutta tulla ihan lähelle Jumalaa, purkaa hänelle kaikki mitä sydämelläsi on. Ja kaiken jälkeen rohkaistua ottamaan vastaan se armo/armahdus ja rakkaus, jonka Hän haluaa Sinulle antaa tänään. Hänellä on suunnitelma Sinun tulevaisuuttasi varten. Ei Jumalan suunnitelma ja johdatus pääty siihen, kun täytät 65 vuotta tai jäät eläkkeelle, tai kun et pysty tekemään kaikkea sitä, mitä nuorempana teit. Missä meidän voimamme loppuvat, siinä alkavat Jumalan mahdollisuudet.


Vuosia sitten löysin erään kansainvälisen järjestön rukouskirjeestä seuraavan upean kohdan: "Rukoile, ettei toiminta veisi meitä niin muassaan, että kadotamme sen, mitä Jumala todella haluaa – nöyryyden ja läheisen yhteyden Häneen. Mahdollisuudet kasvavat, edessämme on niin monia avoimia ovia, että on vaikea päättää, mistä käydä sisään. Samanaikaisesti Herra näyttää osoittavan, että vauhtia pitää hiljentää – voidaksemme valmistua kunnolla edessä oleviin tehtäviin."

 

Jatkan blogin kirjoittamista nyt iltapäivällä. Käväisin äsken seurakuntamme messussa, joka pidettiin Korteniemen perinnetilalla. Tuo tila on Metsähallituksen omistama entisen metsänvartijan tila. Ilma oli paras mahdollinen ja väkeä oli n. 60-70 henkeä. Alttari on tuolla omenapuun alla.

Katsoin aamulla, mistä maista Teitä blogini lukijoita on ollut viimeisen viikon sisällä. Lukijoita on pitkin Eurooppaa, Aasiaa ja monia on myös USAsta. Kun ajelin äsken messusta kotiin, mietin, että olisipa jännittävä juttu, jos joskus tämä joukko olisi yhdessä paikassa koolla, vaikka täällä Tammelassa. Voisin kierrättää Teitä täällä vaikka koko päivän. Yksi Tammelan kohteista on näkymä Kaukolanharjun näkötornista. Tuon näkymän/alueen/maiseman Ympäristöministeriö valitsi yhdeksi Suomen kauneimmista.

Tuolle paikalle on kotoani matkaa viisi kilometriä.

Hiljan vietettiin Normandian maihinnousun 75-vuotisjuhlaa. Tuohon juhlaan liittyi ihmeellinen inhimillinen rakkaustarina, joka oli Ilta-Sanomissa 14.6. Tarina puhutteli minua tosi paljon ja liitän sen tähän blogini loppuun.

 Tuo rakkaustarina on ihmeellinen. Syvä, aito rakkaus ei lopu koskaan. Se on ihmettä. Mutta suurin kaikista on Jumalan rakkaus meitä ihmisiä kohtaan.

Haluan kertoa Sinulle juuri tänään, että Jeesuksen tähden Sinä saat uskoa kaikki syntisi anteeksi. Luota itsesi ja tulevaisuutesi hänen käsiinsä. Silloin olet turvassa ikuisesti.

Nautitaan kesästä ja muistetaan toisiamme rukouksin.