Asuin Heinolassa vv 1985-2010. Noilta vuosilta on paljon muistoja. Yksi sellainen on edesmennyt hyvä ystäväni Risto Juhani. Risto oli persoonallisuus ja monilahjakkuus, jollaisia erittäin harvoin tapaa. Risto toimi mm. teatterinjohtajana, kirjailijana ja keramiikkataiteilijana. Elämänsä loppuun asti hän teki ja loi. Käsillään ja myös kirjoittajana. Ostin Riston tekemään keramiikkaa tosi paljon. Annoin niitä pääosin muille lahjaksi. Oli helppo antaa lahjaksi sellaista, jonka tekijän hyvin tunsi. Koska Risto teki keramiikkaa savesta, sain tutustua myös savenvalajan työhön ja sen eri vaiheisiin. Jokainen esine muokattiin taidolla.
Yksi mieleinen harrastukseni on kirpputoreilla käyminen. Harrastus alkoi jo Heinolassa ollessa, kun olin pitkiä aikoja sairaslomalla selkäkipuni takia. Kun kävelin kaupungilla, aloin poiketa silloin tällöin kirpputoreille. Aloin tehdä löytöjä. Kirpputoreilla käynti on kuin kalastusta. Mitä useammin käy, sitä suurempi todennäköisyys on saada todellinen saalis/löytö. Jos käyn kalassa kerran vuodessa, voi olla etten saa tuolla reissulla yhtään kalaa. Jos käyn kalassa kerran viikossa, mahdollisuuteni paranevat tosi paljon. Alan myös oppia, missä kalat liikkuvat ja mihin aikaan. Kirpputoreilla käynneissä on jotain ihan samaa.
Mm. lähes kaikki viime vuosien vaateostot olen tehnyt kirpputoreilta. Yksi mieleen jääneistä löydöistä on ollut uudenveroinen Turon puku yhdellä eurolla. Tuosta hinnasta ei enää kannata tinkiä. Muistan vuosien takaa myös yhden huippulöydön Lahdesta. Selkäkipuni oli tosi hankalassa vaiheessa. Päätin käväistä Lahdessa. Menin kierrätyskeskukseen. Rukoilin mennessäni, että löytäisin jotain kivaa, josta olisi minulle iloa. Kiersin kierrätyskeskusta (tulipa hauska sanonta). Huonekaluosastolla näin sängyn, joka näytti aivan uudelta. Sähkösänky vielä. Menin kysymään myyjältä sängyn historiasta. Myyjä kertoi, että sänky oli ollut käytössä kolme kuukautta. Sängyn ostaja ei pitänyt sängystä ja hän lahjoitti sen kierrätyskeskukseen. Jotkut henkilökunnasta olisivat halunneet sängyn itselleen, mutta sänky oli ollut liian suuri. Ostin sitten sängyn 170 eurolla. Käväisin samalla reissulla Sotkan myymälässä katsomassa, mitä samanlainen sänky uutena maksaa. Yllätys oli melkoinen, kun näin uuden sängyn hinnan - 2.500 euroa.
Arvaa, kiitinkö Jumalaa kun tulin kotiin? Sänky on ollut minulle todellinen siunaus. Siinä on ollut tosi hyvä nukkua. Kun selkäkipu on ollut hankala, on enemmän kuin nautinto, kun sänkyä ja asentoa on voinut säätää sähköllä toimivilla moottoreilla. Vielä tänäkin päivänä (sängyn ostosta yli 10 vuotta) olen kiitollinen Jumalalle tuosta sängystä. Vuosien aikana olen löytänyt myös lukuisia hyviä hengellisiä kirjoja. Muutama viikko sitten tein jälleen arvokkaan löydön. Syöpäyhdistyksellä on kirpputori Forssassa. Kirpputori on siisti ja hyvin hoidettu. Satojen astioiden joukosta löysin ystäväni Riston tekemän maljakon.
Maljakon hinta oli muistaakseni 3,20 euroa!! Muutama euro, mutta minulle tuon maljakon arvo oli valtavan paljon suurempi. Maljakon teki arvokkaaksi sen tekijä, jonka tunsin. Voi vain kuvitella, miten tuo maljakko on Heinolan savipajalta löytänyt tiensä Forssaan. Kerroin kirpputorin myyjälle Ristosta. Myyjäkin ilahtui, että olin löytänyt itselleni noin arvokkaan löydön.
Monissa gangsterielokuvissa uhkaillaan toisia mm sanomalla: "Minä tiedän, missä sinä asut." Tuo sama lause löytyy myös Ilmestyskirjan 2. luvusta. Lause on osa Jeesuksen puhetta. On äärettömän hyvä asia, että Hän tietää, missä asumme ja minkälaiset olosuhteemme ovat juuri tällä hetkellä. Kun kuulumme Hänelle, Hän pitää meistä huolen ja myös kuulee rukouksemme. Monesti tulee ajatelleeksi, että jos en ole pitkään aikaan kokenut mitään erityistä, alan epäillä, jospa Jumala on unohtanut minut. Kun erityisiä tunnekokemuksia ei ole, ainoa turvamme on turvautua Raamatun sanaan. Sieltä voin lukea, että hänen rakkautensa ja huolenpitonsa ei ole loppunut, vaikka tunteeni ja sielunvihollinen niin yrittävät minulle uskotella.
Tuli mieleen juttu kokemuksista, jonka kuulin vuosia sitten. Eräs saarnaaja keräsi pieneen ruutuvihkoon ihmeellisiä kokemuksia, mitä uskonelämän varrella oli ollut. Saarnoja laatiessa tuosta vihosta löytyi hyviä juttuja. Kerran sitten tapahtui, että saarnaajan työhuoneeseen tuli hiiri, joka etsi ruokaa. Jostain syystä muun pahan lisäksi hiiri pureksi juuri tuota saarnaajan kokemus-vihkoa. Kun saarnaaja seuraavan kerran meni pitämään puhetta, hän aloitti: "Hiiret söivät minun kokemukseni. Nyt minun pitää puhua vain Raamatun Sanasta.." Aina ei tarvita edes yhtä hiirtä. Kun on riittävän hiljaista (= tapahtumatonta) riittävän pitkää, epäusko iskee.
Edellisissä blogi-teksteissä kerroin käsileikkauksestani ja siitä toipumisesta. Parin viikon sisällä voin jo ottaa kädestä lastan, jota olen pitänyt yli viisi viikkoa. Kun vasenta kättä ei ole voinut viikkoihin käyttää, elämä ja toiminnot ovat olleet vähän riisuttuja. Näihin viikkoihin on silti liittynyt siunaus. Kun on ollut pakko olla enemmän tekemättä, on jäänyt enemmän aikaa lukemiseen ja rukoukseen.
Olen omalta fysioterapeutiltani kuullut, että niveleni ovat yliliikkuvat. Olen myös luonteeltani melko "liikkuva". Kun lähden toimimaan, alkaa tapahtua. En olisi viime viikkoina ollut ollenkaan niin rauhassa ja paikoillaan, kuin nyt. Eli tuo yksi kaatuminen/kompastuminen tuolla risuhommissa vaikutti siis lopulta minulle jotain hengellistä hyvää. Ihmeellinen juttu. Kerta kaikkiaan ihmeellinen. Eräällä tuttavalla oli usein tapana sanoa: "En olisi itsestänikään uskonut." - Tuota ajatusta on helppo lainata ja ymmärtää. Mekin voimme tehdä asioita, joita emme olisi voineet aiemmin kuvitellakaan. Vähän samaa, kun hengellinen puhuja liikuttuu omasta puheestaan.
Väsyneenä, sairaana, masentuneena voimme ajatella itsestämme pettyneitä ja toivottomia ajatuksia. Voimme ajatella, että Jumalakin on yhtä pettynyt meihin, kuin me itse olemme. Tuo ei ole totta. Tunteemme eivät puhu totta. Jumala on luonut meidät juuri sellaisiksi kuin me olemme. Hän tietää vahvuutemme ja heikkoutemme. Ei Hän ole pettynyt. Hän rakastaa Sinua niin paljon, että maksoi Sinusta suuremman summan kuin eläessäsi pystyt ansaitsemaan. Vaikka voittaisit lotossa, silti voittosumma on liian pieni. Jumala antoi arvokkaimman maksun vapaaehtoisesti, ainoan poikansa. Jotta Sinä tänään saisit iloita siitä, että Sinun syntisi on sovitettu ja velkasi on maksettu. Ja olla myös varma, että Sinusta pidetään huolta. Kun Sinun (ja minun) aikani täällä ajassa päättyy, Jumala tulee noutamaan meidät kotiin. Hänellä on aikojen alusta lähtien ollut käytössä paikannusjärjestelmä, jonka avulla meidän olin-/asuinpaikkamme on kyllä joka hetki Jumalan tiedossa.
Edesmennyt äitini kertoi joissakin seuroissa kuulemansa jutun Jaakossa. Jaakko oli yksi meidän vähimpiä veljiämme. Hänellä oli elämässään yksi rukous, jota hän aina rukoili: "Rakas Jeesus, minä olen Jaakko." Jaakko halusi varmistaa, että Jeesus hänet tuntee. Kun sitten Jaakon elämä täällä maan päällä päättyi, hän pääsi Taivaaseen. Siellä Jeesus tuli häntä vastaan ja sanoi: "Rakas Jaakko, minä olen Jeesus." - Tuon Jaakon rukous ei ole hassumpi meillekään.
Viime viikolla posti toi Hengellisen Kuukausilehden. Lehdessä oli Pertti Revon teksti "Hitauden löytäminen". Lainaan tuosta Revon tekstistä pätkän, joka oli minusta tosi hyvä rukousta harjoittelevalle:
"Vanhan kilvoittelijan elämän salaisuus löytyy hänen vastauksestaan kysyjille: "Kun minä istun, minä istun, kun minä seison, minä seison ja kun minä kävelen, minä kävelen.."
Kysyjät sanoivat silloin: mutta niin mekin teemme. Kilvoittelija katsoi heihin: "Ei, sitä te ette tee. Kun te istutte, te jo seisotte ja kun seisotte, te jo kävelette, ja kun te kävelette, te jo istutte taas."
Mitä hitauden löytäminen voisi merkitä hengellisessä lukemisessa tai arjen askareissa? Lectio divina, jumalallinen lukeminen, on mahdollisuus lukea Raamattua. Tätä on toteutettu 3. vuosisadalta alkaen. Kartusaanimunkki Guigo (12.vuosisadalla) on kuvannut kirjoituksessaan Raamatun lukemista: "Lukeminen vie tavallaan kiinteän ruuan suuhun, meditaatio pienentää ja pureskelee sen, rukous maistelee sitä ja kontemplaatio saa aikaan nautinnon ilon."
Kun luet, lue hitaasti, usein kynä kädessä. Palaa luettuun. Anna aikaa itsellesi lukea ja katsella, mietiskellä, kuulostella. Lue ja katsele hengellistä tekstiä maleksien. Hengellisen lukemisen ja rukouksen välillä ei ole mitään selvää rajaa."
Siivotessani omaa arkistoani, löysin hiljan pari valokuvaa. Kuvat otti aikoinaan (lokakuussa 1982) Sana-lehden valokuvaaja, Sakari Sarkimaa. Kuvia käytettiin lehden jutussa.
Paljon on tapahtunut tuon kuvan ottamisen jälkeen. Muistan TV:stä ohjelman, jossa pienet lapset kysyivät isältään hyvin hämmästyneinä: "Onko isäkin joskus ollut vauva?" - Ajatus tuntui heistä tosi ihmeelliseltä. Suuri osa elämästäni on takana. Uskon, että muutamilla Teistä lukijoista on myös sama tilanne. Tulevat päivämme ja vuotemme tietää yksin Jumala. Kuitenkin parhaat vuodet ovat vasta tulossa.
Tekstiä pulppuaa tänään vähän enemmän. Savenvalajan työstä vielä vähän. Savenvalajalla on usein hylly, laatikko, varasto, jonne epäonnistuneet astiat kerätään. Joskus savenvalaja ottaa nuo pilalle menneet esineet ja murskaa saven aivan hienoksi. Tuosta muutaman kerran poltetusta ja käsitellystä aineesta savenvalaja tekee vielä uuden saven seoksen. Kuuleman mukaan juuri tuosta aineesta syntyvät kaikista hienoimmat astiat/esineet.
Raamatussa kerrotaan Jumalan työstä: "eikö savenvalajalla ole valta tehdä savesta.." Olemme tomua/tuhkaa/savea Jumalan kädessä. Hän on Kaikkivaltias. Hänellä on valta. Tehdä meistä astia/esine juuri siihen käyttöön, johon hän haluaa. Eläkeläinen voi tuntea monien vaivojensa myötä itsensä romuksi. Mutta kuitenkin Jumalan käsissä ikä ei ole ongelma. Suostutaan Jumalan käsiin. Hänen työnsä jatkuu meissä niin kauan kuin täällä maan päällä olemme. Ja kun kerran pääsemme perille, hän tulee meitä vastaan ja sanoo: "Rakas poikani/tyttäreni! Minä olen Jeesus!"
Rukoillaan toistemme puolesta. Tartutaan Sanaan, koska se on luotettava. Tunteet vaihtuvat kuin yliliikkuvat nivelet. Onneksi on jotain, mikä kestää: Jumalan rakkaus. Aina. Ikuisesti.
