Kesä

Aloitan tämän blogin kirjoittamista kesäkuun 18. aamuna. Takana on mielenkiintoinen viikonloppu. Lauantaina käväisin Sanan Suvipäivillä Kangasniemellä. En ole varmaan yli kymmeneen vuoteen käynyt Suvipäivillä. Kangasniemi on menneiltä vuosikymmeniltä ja työmatkoilta tosi tuttu paikka. Sain runsas kuukausi sitten kutsun viikonlopun juhlille. Silloin jo tuli sisälleni tunne, että pitäisikö lähteä tuonne käymään? Pyysin rukouksessa Jumalalta vahvistusta, lähdenkö juhlille. Täällä Tammelassa järjestettiin runsas kaksi viikkoa sitten erään dokumenttielokuvan julkistamistilaisuus kunnantalolla. Väkeä oli ainakin 200 henkeä. Kuinka ollakaan, tilaisuudessa oli mukana Kangasniemen eläkkeellä oleva kirkkoherra, jonka hyvin tunnen. Elokuvan päätyttyä tämä mies tuli luokseni ja sanoi: "Tervetuloa Suvipäiville Kangasniemelle."

 

Oli ilo nähdä monia vanhoja työtovereita vuosikymmenten ajalta. Meitä eläkkeellä olevia oli mukana kolmisenkymmentä. Olimme vanhentuneet, hiusten väri oli muuttunut tai hiusten määrä oli vähentynyt. Jollakin oli kävelykeppi mukana, jollakin rollaattori. Vuodet käsittelevät meistä jokaista. Toista vähän näkyvämmin, toista vähän vähemmän. Menomatkalla rukoilin mielessäni, että kohtaisin noilla päivillä ihmisiä, joita oli tarkoitus. Päivän aikana ehdin kohdata useita ystäviä/tuttuja vuosien/vuosikymmenten varrelta. Hyviä keskusteluja ja kohtaamisia.

 

Kun ajoin iltapuolella kohti kotia, ehdin ajatella monenlaista. Menneestä ja tästä päivästä ja myös tulevasta. Aivan selkeästi oli mielessä, että matkatyöt on tehty. Selkävaiva ja ikä ovat tehneet tehtävänsä. Kaikella on aikansa. Elän nyt vaihetta, joka on ihan toisenlainen kuin ennen. Meidän työntekijöiden omassa tapaamisessa olin "kuulevinani", miten moni kertoi, mitä viime aikoina on tehnyt (= lähinnä pitänyt puheita, kiertänyt työmatkoilla). Työkeskeisyys on yksi vaara, josta itsekin vuosikausia kärsin.

 

Olen viime vuosina nauttinut siitä, että elämä on monella tapaa ihan erilaista. Opastoiminnasta tuli minulle harrastus, josta olen nauttinut tosi paljon. Vaikka oppaana ei pidetä hengellisiä puheita, valmistaudun jokaiseen opastukseen samalla tavalla Jumalalta voimaa ja viisautta rukoillen. Joka ainoan ihmisen puolesta rukoilen, joka opastuskierrokselle kanssani lähtee.

 

Vaikka väkeä oli juhlilla paljon, oli hyvä tajuta, että Jumala johdattaa jokaista lastaan oman hyvän suunnitelmansa mukaan. Kannattaa rukoilla. Että Jumala johdattaa ja ohjaa elämämme vaiheita. Kangasniemelläkin sain kokea, miten moniin rukouksiin on vastattu. Jumala tekee edelleen ihmeitä. Ja tekee myös jatkossa.

 

Tammelassa järjestettiin kevättalvella sukututkimuspäivä. Päivässä pari asiantuntijaa esittelivät DNA-tutkimuksia, joita voi nykyään suht helposti ja edullisesti teettää. Minäkin innostuin asiasta. Teetin kokeen ja vajaan kuukauden päästä sain tulokset sähköpostilla. Tulossivu avautui vähitellen rivi kerrallaan. Teksti alkoi suunnilleen näin: "Seppo Kujala on... 78 % suomalainen, 10 % skandinaavinen, 8 % balttialainen, 2 % aasialainen ja 1,7 % eskimo.."

 

Varsinkin tuo viimeinen tieto on laajalti sukulaisten ja tuttujen keskuudessa herättänyt paljon iloa. Eräs vaimoni työtoveri oli todennut, että minulla on paljon sukulaisia kaupan pakastealtaassa (Eskimo-jäätelöitä siis). Äitini vanhempien suvut ovat asuneet tässä kylässä jo 1600-luvulla. Isäni vanhempien suvuista en kovin paljoa tiedä. Eilen tapasin siskoni kanssa isämme veljen lapset eli serkkumme. Tutkimme vanhoja valokuvia ja yritimme muistella menneitä sukulaisiamme. Aika kului nopeasti. Tässä seuraavassa kuvassa ovat isäni vanhemmat. Tuolla takarivissä oikealta 3. on isäni äiti ja 4. (hattupäinen mies) on isäni isä. Eturivissä istuvat isäni isän vanhemmat. He ovat syntyneet joskus 1860-luvulla.

 

Olen tänä keväänä opastanut muutamia ryhmiä Jokioisten kartanon alueella. Kartanon omisti aikoinaan Suomen rikkain mies, Alfred Kordelin. Kun Kordelin sitten murhattiin Mommilassa, Kordelinin omistama Jokioisten kartano (32.000 hehtaaria) myytiin Suomen valtiolle. Perikunnan edustajan oli varatuomari, sittemmin Suomen presidentti, Risto Ryti. Kun kartano tuli valtion omistukseen, Jokioisille tuli mm. Karjanhoitokoulu, Valtion Hevosjalostuslaitos, Kasvintutkimuslaitos, Maatalouden Tutkimuskeskus, Luonnonvarakeskus (nykyään). Jos Kordelinia ei olisi tapettu, mikä olisi Jokioisten ja Ypäjän kuntien tilanne tällä hetkellä? Suuria muutoksia tapahtui sitä kautta, että yksi mies kuoli.

 

Tammelan kunta järjesti kulttuurikävelyn Portaan kylässä 28.4. Kävimme läpi vuoden 1918 tapahtumia kylässä ja vähän laajemminkin. Kävelyyn osallistui suuri joukko väkeä. Monen suvun historia nousi myös esiin. Kun kävelyä valmistelin, sain serkultani Tuulalta tietää, että minunkin/meidänkin suvulla on ollut yksi uhri. Isäni isän veli Kustaa Henrik kuoli Tampereen taisteluissa 20-vuotiaana. Tieto puhutteli ja tuli aika lähelle. Vasta nyt yli 60-vuotiaana tuon tiedon sain.

 

Eilen puhuttiin serkkujen kesken myös siitä, että kun äitini (+ sukunsa) asuivat täällä kylässä jo 1600-luvulla, minun ja siskoni elämään/syntymiseen vaikutti ratkaisevasti se, että isäni vanhemmat muuttivat samaan kylään vuonna 1943. Pappani tuli kylään mylläriksi. Isäni oli 16-v ja äitini 14-v kun he alkoivat seurustella. Tuon muuton kautta minäkin olen olemassa ja tässä Sinulle kirjoitan. Ja DNAni on se, mikä se on.

 

Huikeita ajatuskuvioita. Olen kiitollinen, että synnyin. Sukuuni ja sen menneisyyteen en juurikaan ole voinut vaikuttaa. Tulevaisuuteni kenties vähän enemmän. Erityisen kiitollinen olen siitä, että tänään saan kuulua Jumalan lasten joukkoon. Se on suurin lahja, jonka olen milloinkaan saanut. Yksi mies kuoli, ja sitä myötä koko maailman historia muuttui. Tuo yhden miehen kuolema vaikutti siihen, että minunkin tulevaisuuteni voi olla valoisa ja hyvä. 

Taaksepäin on helpompi nähdä myös se, miten Jumala on askeleita/vaiheita johdattanut. Jumalalla on (sittenkin) kaikki langat käsissään. Hän pystyy vaikuttamaan maailman historiaan, ja aivan varmasti myös minun elämääni. Hän on tehnyt ihmeitä, on korjannut suuntaani, kun olen mennyt vikasuuntaan. On rohkaissut, kun olen aivan maassa. Tulevaisuus on haasteellinen. Rukoilen, että en itse olisi esteenä, kun hän haluaa johdattaa.

 

Vaikka en suurta osaa Teistä tämän blogin lukijoista tunnekaan, saat olla varma, että rukoilen tänäkin aamuna Sinun puolestasi. Ja huomenna. On äärettömän hyvä, kun asiat on "pakko" jättää Jumalalle. Kun sitten huomaa, että asiat hoituvat/järjestyvät, saa kiittää Jumalaa, että suostui, että odotti, kunnes Jumala vastasi. Oman elämämme suhteen olemme usein sokeita. Jumala katselee meidän elämäämme tuolta ikuisuudesta käsin. Siksi on turvallista tänäänkin jättää asiamme Jumalalle. Hän pitää Sinusta/minusta huolen.

 

Oppaan tehtävässä on huikea mahdollisuus/haaste opastettaville ryhmille näyttää upeita paikkoja ja kertoa mielenkiintoisia tarinoita ja historian vaiheita. Pyhä Henki haluaa meille näyttää vielä rikkaammin sitä, minkälainen Jumala on ja mitä Hän on meidänkin elämässämme tehnyt ja tekee parasta aikaa. Tämäkin päivä on hänen ihmeellinen lahjansa meille.

Tässä Sinulle yksi kaunis paikka täältä kotini läheltä. Niin kaunis on maa. Hänen lahjaansa, ihan meitä varten.

Tähän loppuun kirjoitan Sinulle jo edesmenneen Marja Kuparisen huikean tekstin elämästä, tien kulkemisesta.

"Kevyitä askeleita
Vanhat uskonkuvat ovat läpituttuja: lavea ja kaita tie, avara ja ahdas portti. Jokaisen täytyy valita, jos haluaa perille. Epäröiville aidalla istujille käy kuulemma huonosti. Aina löytyy niitä, jotka tietävät kumpaa tietä kuljen.

Tässä on nyt kuitenkin pieni ongelma: En usko enää täytymiseen ja ponnistukseen oikeista  tienviitoista puhumattakaan. Entä jos olemmekin erehtyneet porteista ja teistä? Entä jos arvostamme liikaa vaikeutta ja elämän raskautta? Entä jos meidän ei täydy, vaan me saamme? Vapaasti. Luonnollisesti. Kevyesti.

Voin tietysti olla väärässä. Ehkä menin harhaan silloin, kun rakastuin elämään. En tahtonut enää elää minkään ulkoisen pakon, ennakkototuuden ja ponnistelun varassa. Vapaus kutsui. Ekö elämän kuuluisi olla  ilo?

Ehkä kuulin väärin. Ihan kuin tuttu ääni olisi sanonut: "Pysähdy hetkeksi. Elämä ei ole vain ahdistuksen kantamista. Ei sinun tarvitse tietää jokaista askelta etukäteen. Älä yritä koko ajan niin hirveästi. Ja vielä yksin. Hellitä vähän, hengitä syvempään, rakasta enemmän. Katso ympärillesi: Ruoho nousee, ruusu avautuu, omenapuu kantaa hedelmää. Kukin omaan tapaansa. Ne elävät niin kuin niiden lajinsa mukaan pitääkin tehdä. Katso ympärillesi, älä arkaile, etsi oma luonteva tiesi."

Niin minä sitten viimein uskalsin. Vähitellen. Oma tuntui luonnolliselta. Oikea ei ollut vaikeaa. Omalla tiellä oli helppo kulkea ja helppo hengittää. Yllätyksiltä ei toki säästytty, eikä onni ollut takuuvarma. Kulkemisen teki kuitenkin kevyeksi sitkeä luottamus: "Älä pelkää. Elä vain, päivä toisensa perään. Kyllä sinä perille löydät. Olenhan minä tie, totuus, elämä ja elämä. Minä olen sinun kanssasi. Ihan joka päivä."

Olen varma, että juuri tällä hetkellä tunnet Jumalan lähelläsi. Hän kutsuu lähelleen, vapauteen, elämään, ikuiseen..