Eilisessä Ilta-Sanomissa oli juttu, joka puhutteli minua vahvasti. Jutun aihe ei ole hengellinen, mutta hengelliset asiat olivat mielessäni vahvasti jutun lukemisen jälkeen. Seuraava teksti on siis valikoiden poimittu em. jutusta:
"Joulupukkina työskentelevä Eric Schmitt-Matzen, 60, oli juuri palannut kotiinsa päätyöstään koneinsinöörinä, kun puhelin soi. Sairaalassa työskentelevä hoitaja soitti ja kertoi, että heillä on hyvin sairas 5-vuotias poika, joka haluaa nähdä joulupukin. Mies vastasi tulevansa, mutta vaihtaisi sitä ennen joulupukin vaatteet päälleen. Hoitaja vastasi, ettei siihen ole aikaa.. "Tule pian", hoitaja pyysi.
Schmitt-Matzen ehti sairaalaan vartissa. Hänet ottivat vastaan pojan äiti ja useat perheenjäsenet. Äiti oli ostanut pojalle lelun ja pyysi minua antamaan sen hänelle. Pukki pyysi, ettei kukaan murtuisi huoneessa, sillä hän itse puhkeaisi kyyneliin eikä voisi tehdä työtään loppuun. Muut jäivät odottamaan teho-osaston ulkopuolelle, kun itsensä koonnut pukki meni sisään huoneeseen.
Kun menin sisään, hän makasi siellä niin heikkona, kuin olisi nukahtamassa. Istahdin hänen sänkynsä reunalle ja sanoin, että "mitäs tämä on, että sinä aiot jättää joulun väliin? Et voi mitenkään jättää joulua väliin. Sinähän olet päätonttuni."
Poika nosti päänsä ja kysyi, "olenko?"
Pukki nyökytteli, että totta kai. Annoin hänelle lahjan. Hänellä ei ollut juurikaan enää voimia avata lahjapaperia. Kun hän näki, mitä paketissa oli, hän hymyili ja laittoi päänsä takaisin tyynylle.
Schmitt-Matzen pyysi poikaa tekemään hänelle suuren palveluksen.
- "Kun pääset sinne, sanot, että olet joulupukin päätonttu ja he tietävät
päästää sinun sisään."
- "Niinkö?" poika innostui.
- "Kyllä".
Poika nousi istumaan, antoi pukille suuren halauksen ja kysyi tältä vielä yhden kysymyksen: "Pukki, voitko auttaa minua?" Pukki kietoi kätensä pojan ympärille. Ennen kuin sanoin sanaakaan, hän kuoli siihen. Annoin hänen olla siinä, halasin häntä yhä ja pidin häntä sylissäni.
Perhe tajusi, mitä oli tapahtunut. Äiti juoksi huoneeseen ja huusi: "Ei, ei, ei vielä!" Pukki antoi pojan äitinsä syliin ja lähti saman tien pois. Edes neljä vuotta 75. Ranger-rykmentissä ei ollut valmistanut Schmitt-Matzenia tämän kaltaiseen tilanteeseen. Hän juoksi ulos sairaalasta ja itki koko matkan kotiinsa..
- "Itkin niin paljon, etten nähnyt edes ajaa kunnolla."
Hän oli poissa tolaltaan kolme seuraavaa päivää.
- Minulta meni viikko tai kaksi, että pystyin olemaan ajattelematta sitä koko aikaa. Uskoin jo, etten koskaan enää ryhdy pukin rooliin.
Miehen uskon palautti lasten ilo joulupukista.
- "Se toi minut takaisin. Tajusin, että se on rooli, joka kuuluu minulle. Heidän ja
myös itseni takia."
++++++++++++++++++
Elämän ja kuoleman raja on joskus hiuksenhieno. Voi olla, että tiedät tilanteita, joissa olet käynyt aivan lähellä rajaa, mutta elämä on kuitenkin jatkunut, koska Jumala on niin päättänyt. Kun vuosia tulee lisää, elämän päättyminenkin tulee enemmän todelliseksi. Huomaan joulun aikaan herkistyväni. Erityisesti jouluinen musiikki vie ajatuksia menneisiin jouluihin ja koettuihin elämän vaiheisiin. Myös edesmenneet vanhemmat ovat monesti ajatuksissani.
Myös monet hengellisen elämän vaiheet, työt, tehtävät, taistelut, koetukset, ilot ym. ovat mielessä. Haikeus, ikävä, herkistyminen voivat painaa mieltä maahan. Joulun ilosta ja paljosta hyvästä huolimatta.
Jukka Norvanto on Raamatun opettaja, jota olen radiosta ja netistä kuunnellut lukemattomia kertoja. Norvannon Raamatun selitysteoksia luemme vaimon kanssa päivittäin. Kirjoitan Sinulle rohkaisuksi Jukan opetuksen psalmista 77. Teksti on erityisen rohkaiseva erityisesti silloin, kun pelkään/epäilen, onko Jumala elämässäni vielä minua auttamassa.
"Psalmi 77 sopii erityisen hyvin aikoihin, jolloin masennus tuntuu valtaavan mielen.
Laulunjohtajalle. Jedutunin tapaan. Aasafin psalmi. Minä rukoilen Jumalaa, huudan suureen ääneen, minä rukoilen Jumalaa, ja hän kuulee minua. Ahdingossani minä etsin apua Herralta, hänen puoleensa kurottuu käteni öisinkin, hellittämättä. Kukaan muu ei voi minua lohduttaa. Minä ajattelen Jumalaa ja olen levoton, minä mietin, ja tuska valtaa minut. (sela) Ps 77:1-4
Tuntuuko sinusta ajatus suureen ääneen huutamisesta Jumalalle jotenkin oudolta tai jopa aikuiselle sopimattomalta käyttäytymiseltä? Jos niin ajattelet, muista kuitenkin se, mitä Hep 5:7:ssa kerrotaan Jeesuksesta: "Ihmiselämänsä päivinä Jeesus ääneen itkien rukoili ja huusi avukseen häntä, jolla oli valta pelastaa hänet kuolemasta, ja hänen uhrirukouksensa kuultiin, koska hän taipui Jumalan tahtoon." Aivan ilmeisesti tuskan pukemisella ajatusten lisäksi myös kuuluvaksi avunhuudoksi on aivan erityinen merkitys rukouksessa. Eiväthän psalminkirjoittaja ja Jeesus muuten sillä tavalla olisi toimineet.
Tuskainen rukoilija on tajunnut sen, että vain Jumala voi häntä auttaa. Siksi hän rukoilee Jumalaa öin ja päivin. Olet varmaan huomannutkin, että psalmin kirjoittajat eivät muutenkaan paina tuskaansa sisimpäänsä, vaan antavat tulla sen ulos sellaisena kuin se tuntuu. Tässä meidän itseemme käpertymistä potevien suomalaisten kannattaisi kyllä ottaa aivan erityistä oppia heistä.
Sinä et anna silmieni ummistua, mieleni kuohuu, mutta pysyn vaiti. Minä ajattelen muinaisia aikoja, muistelen menneitä vuosia. Minä pohdin itsekseni kaiken yötä, ajatukset kiertävät päässäni. Onko Herra hylännyt meidät ainiaaksi, eikö hän enää välitä meistä? Onko hän iäksi evännyt laupeutensa, yhäkö hän vaikenee, polvesta polveen? Onko Jumala unohtanut armonsa, vihassaan sulkenut sydämensä? (sela) Minä ajattelen: "Siinä on tuskani syy, että Korkeimman teot ovat toiset kuin ennen." Minä muistelen tekojasi, Herra, muistan ihmeitä, joita muinoin teit. Ps 77:5-12
Jakeet paljastavat osuvasti, miten tuskainen olo ilmenee. Ensimmäisinä rukoilija mainitsee unettomuuden ja mielen kuohunnan. Niiden takaa paljastuu myös epäilys. Eikö Jumala, joka aikaisemmin on pitänyt niin hyvää huolta kansastaan, enää välitäkään omistaan? Jumala näyttäytyy toisenlaisena. Hän murtaa niitä kahleita, joihin me hänet niin mielellämme vangitsemme. Eikö olekin mielenkiintoista, että Jumala on niin rohkea, että hän uskaltaa asettaa kyseenalaiseksi ihmisen ajatukset hänestä? Näin ihmisen on yhä uudelleen luovuttava omista jumalakuvan rakennelmistaan, ja annettava Jumalan sanan tulla sijaan.
Minua itseäni lohduttaa sellaisina murtumisaikoina C.S. Lewisin välittämä löytö: "Ennemmin tai myöhemmin Hän (Jumala) vetää pois, ainakin heidän (uskoon tulleiden ihmisten) tietoisesta kokemuspiiristään, kaikki tuet ja yllykkeet. Hän jättää tuon olennon seisomaan omilla jaloillaan - suorittamaan pelkän tahdon vaatimuksesta velvollisuuksia, jotka ovat menettäneet kaiken viehätyksensä. Tällaisina masennuksen kausina olento (uskoon tullut ihminen) kehittyy paljon paremmin kuin nousukausinaan sellaiseksi kuin Hän (Jumala) haluaa." Lewisin mukaan Jumala ei muuta niin paljon toivo kuin sitä, että vaikka koko maailmasta näyttäisi kadonneen jokainen jälkikin Jumalasta ja vaikka Jumalan ihminen ei enää tunnetasollakaan ikävöi hänen tahtonsa täyttämistä, hän kuitenkin, kaikesta huolimatta, tekee sen.
Hetket, jolloin luottamustamme Jumalaan koetellaan ja uskokin horjuu, ovat kasvun aikaa. Silloin joudumme tarrautumaan kiinni Jumalaan, vaikka siinä ei näytä olevan mitään järkeä. Tunnetasolla ne hetket ovat täynnä epäilystä ja kuvitelmia rakkaudettomasta Jumalasta. Kuitenkaan todellisuudessa ihminen ei ole koskaan niin lähellä Jumalaa kuin silloin, kun hän uskoo kuitenkin, kaikesta huolimatta. Tämän uskon näköalan näytti löytäneen myös psalminkirjoittaja kaiken ahdistavan keskellä.
Minä ajattelen kaikkia töitäsi, mietin suuria tekojasi. Jumala, pyhät ovat sinun tiesi. Ei ole sinun vertaistasi jumalaa. Sinä olet Jumala, sinä teet ihmeitä, olet osoittanut voimasi kansojen vaiheissa. Kätesi voimalla sinä vapautit oman kansasi, Jaakobin ja Joosefin heimon. (sela). Vedet näkivät sinut, Jumala, vedet näkivät sinut ja vapisivat, syvyydet vavahtelivat. Pilvet syöksivät vettä, ylhäällä jylisi ukkonen, tulinuolesi halkoivat taivasta. Sinun vaunujesi pyörät ryskyivät, salamat valaisivat maanpiirin, maa vapisi ja järkkyi. Meren halki kävi sinun tiesi, suurten vetten poikki sinun polkusi - jalanjälkiäsi ei kukaan nähnyt. Sinä johdatit kansaasi kuin paimen laumaansa, palvelijoinasi Mooses ja Aaron. Ps 77:13-21
Ehkäpä huomasitkin, että näissä psalmin päätösjakeissa ei puhuttu enää mitään rukoilijasta itsestään. Ahdistuneen katse oli kääntynyt omasta itsestä Jumalan suuruudesta kertovien tekojen muistelemiseen. Jos Jumala kerran kykeni johtamaan kokonaisen kansan pois Egyptin orjuudesta Kaislameren läpi, niin tokihan hän on voimallinen auttamaan myös yhtä ahdistettua ihmistä tämän vaikeuksissa.
Niinpä niin, hyvä ystävä, Jumalalta on lupa niin minun kuin sinunkin odottaa apua, kun maailmassa ei näytä olevat toivon hiventäkään. Sillä hänellä on kaikki valta. Nykyaikanakin. Tälläkin hetkellä."
+++++++++++++++++++
Jumala rohkaisee meitä tuolla sanalla luottamaan Häneen. Hän on aikanaan aloittanut Sinussa hyvän työnsä. Ja mikään ei lopeta sitä työtä, jota Hän on tekemässä. Rukoilen, että uskosi saisi vahvistua. Kun on aikaa, tutkitaan Sanaa. Ja ollaan hiljaa. Kuunnellaan. Rukoillaan. Annetaan Jumalan puhua ja rauhoittaa sydämellemme. Et milloinkaan ole yksin. Ja Hän myös antaa enkeleilleen käskyn varjella Sinua kaikilla teilläsi. Jäädään Vapahtajamme turviin. Hän kulkee edellä ja johdattaa.
