Kuuntelin eilen radiosta urheilutoimittaja Kaj Kunnaksen haastattelua. Kunnas sai toukokuussa aivoverenvuodon, mutta nopean avun ja hyvän hoidon ansiosta toipuminen on sujunut suhteellisen hyvin. Haastattelussa minua puhutteli vahvasti se rehellisyys, jolla asioita käsiteltiin. Kunnas kuvaa vakavan sairastumisen jälkeistä aikaa uudeksi elämäksi.
Ennen sairastumista työ oli ollut keskeisellä sijalla elämässä. Tällä hetkellä kolmen tärkeimmän asian joukossa ovat seuraavat: terveys, vaimo ja lapset. Järjestys vaihtelee, mutta tuo kolmen kärki säilyy. Tuohon kolmen kärkeen ei työ kuulu enää ollenkaan.
Huomasin haastattelua kuunnellessani, että itku pyrki pintaan. Tuossa haastattelussa tuli esiin niin paljon sellaista, mitä uskon itse kokeneeni. Elämä on lahjaa. Joka ainut päivä. Lahjaa on elämä myös vaikean kivun kanssa.
Totta on myös seuraava runo: "Elämä on yhtä luopumista. Luopumista eilisestä luopumista kaikesta kaikesta, jonka luulimme omistavamme. Luopumisen kautta taivas tulee jotenkin lähemmäksi, alemmaksi ja todellisemmaksi. Todellisemmaksi tulee myös elämän lahja. Todellisemmaksi tulee se että kaikki oli ja yhä on lahjaa.”
Aamulla luin psalmista 14 seuraavan puhuttelevan lauseen: "Hullu sanoo sydämessänsä: "Ei ole Jumalaa.".. Jos me uskomme tänään Jumalaan, se on elämämme suurin ja arvokkain asia.
Olen muutaman vuoden toiminut kotipaikkakunnallani oppaana. Harrastuksena. Työ on haasteellista ja kiinnostavaa. Viime kesänä Tammelassa järjestettiin kulttuurikävely, jonka puolesta toimin ns. roolioppaana. Esitin taitelija Albert Edefeltiä ja toinen opas Edefeltin vaimoa Elleniä. Edefelt on maalannut täällä Tammelassa muutaman taulun, ja asunut muutamia kesiäänkin täällä. Rooliin "hyppääminen" oli/on jännittävää. Toisaalta se on turvallista, kun voi olla joku muu, mikä onkaan.
Kaukolan harjulta (vuonna 1889)
Jos autoilijoilta kysytään, millaisia kuskeja he ovat, yleensä vastaukseksi saadaan, että ainakin vähän keskivertoa parempia, taitavampia ja huolellisempia. Jos uskovalta ihmiseltä kysytään, millainen uskova hän on, vastaukset voivat vaihdella paljonkin. Moni kuitenkin sydämessään ajattelee (= kuvittelee), että itsellä on jotain sellaista viisautta ja ymmärrystä, jota useimmilla ei ole. Siltä pohjalta voi sanoa mielipiteensä mistä vain ja milloin vain. Monesti suomalainen tekee sen yleisönosastoilla ja nettipalstoilla nimimerkin suojassa.
Jos/kun huomaa oman vajavaisuutensa ja syntisyytensä, meitä helpottaa joskus, jos voimme arvostella jotakin meidän mielestä "huonompaa" tai vaikka seurakunnan työntekijöitä. Mikään ei olekaan niin helppoa kuin toisten arvosteleminen.
”Lakihurskaus tunnetaan siitä, että se on
jatkuvasti toisten kurkussa vaatimassa toisilta täydellisyyttä, nostaen toisten
synnit lipputankoon, omat synnit unohtaen..”
Lemisen Erkki kirjoittaa eräässä runossaan,
miten ihmisestä tulee armollinen? Siinä tarvitaan paljon lankeemuksia.. Monelle raamatullisuus on rankka lyömäase. Luterilaisuuskin on. Oikeassa oleminen. Juuri hetki sitten luin iltapäivälehden nettiversiosta, miten entinen gospel-laulaja oli tuomittu alimpaan helvettiin siirryttyään gospelista muunlaisen musiikin pariin.
Raamatussa kerrotaan tilanteesta, kun Herran tulo näytti viipyvän. Palvelijat alkoivat lyödä toisiaan sen sijaan, että olisivat olleet uskollisia Herralta saaduissa tehtävissä. Kun Herramme saapuu, joudumme jokainen hänen eteensä. Silloin hän ei kysy sitä, mitä joku toinen on tehnyt. Hän ei kysy, mitä mieltä olit siitä, jos joku laulaja on ennen laulanut sitä ja nyt laulaa tätä. Tai jos Sinun mielestäsi joku työntekijä ei osannut saarnata oikein. Tai joku uskova ei ole pärjännyt niin kuin Sinä olet omasta mielestäsi pärjännyt.
Puhuttelevinta ja kenties pelottavinta on se, että hän kysyy Sinusta, miten Sinä itse olet toiminut ja elämääsi viettänyt? Haluatko että puheesi, kommenttisi, tuomiosi näytetään videotykillä seurakuntasi kokouksessa?
Itselleni oman syntisyyden näkeminen on ollut tosi tuskallinen kokemus. En olisi ikinä itsestänikään uskonut. Kun totuus selviää ja me sen näemme, se on meille armoa. Pyhä Henki, joka totuuden on meille näyttänyt, haluaa ohjata meidät Vapahtajamme luokse, koska yksin hän voi puhdistaa meidät kaikesta synnistä ja antaa meille uuden elämän.
Minulla ei ole mitään muuta pakopaikkaa, kuin Hänen sanomaton laupeutensa.
Jumala on antanut meille tämän hetken tässä. Saamme tuoda hänen eteensä kaiken, mikä meitä painaa ja synnin, jonka näemme omassa elämässämme. Joskus vaikeinta on olla rehellinen itselleen. Mutta kun sen teemme ja kerromme kaiken Jumalalle, hän auttaa meitä. Hän ojentaa kätensä Sinulle ja saat tarttua siihen.
Halullisten sieluin hengelliset laulut -kirjassa on laulu (vuodelta 1790), josta lainaan muutaman säkeistön. Jo tuolloinkin taistelut ovat olleet samanlaisia kuin meillä nyt. Vaikka sanamuodot ovat vanhahtavia, sisältö on tärkein.
"1 On laupeus sanomaton, hän, Jeesus, kun hoitanut on
niin meitä kuin muitakin uskoviaan
ja auttanut vaivoissa maan.
Hän lyö sekä tukee,
hän riisuu ja pukee
ja hetkeksi kadotessaan
vie köyhyyden teitä,
näin tyhjentää meitä,
vaan tyhjälle, köyhälle lahjoittaen
suo armonsa rikkauden.
Hän kasvonsa peittää
ja murheeseen heittää,
vaan antaa taas virvoituksen.
2 Jos hengessä köyhiksi saa
myös meidät hän näin alentaa,
niin kilvoituksemme ja kaipuumme tie
luo armonsa istuimen vie.
Ken kestää vain tiellä,
saa voimia siellä,
jos kuinkakin uupunut lie.
Niin syvät ja suuret
on synnillä juuret,
ne kasvavat versoja kiusausten
taas toivomme kukistaen,
vaan Vapahtajaamme
me rukoilla saamme
ja hän antaa pelastuksen.
4 Jos pilvinen joskus on sää
ja kilvoitus väsyttävää,
niin kaukaakin tulevat kehottajat,
he uskomme vahvistavat.
Näin Herramme johtaa,
hän siunaten kohtaa
myös kuormainsa uuvuttamat.
Siis, Jeesus, et meitä
pois luotasi heitä,
vaan talutat joukossa ystävien
näin kaikkia virvoittaen.
On keveä taakka,
kun tuloosi saakka
me yhdessä kannamme sen.
.. On toivolla luvattu maa:
kun kestämme tiellä,
niin iäti siellä
me kiitämme Vapahtajaa."
Moni Teistä lukee tätä tekstiäni tuhansien kilometrien päässä ja monet lähempänä. Rukoilen Sinun puolestasi. Pyydän, että Jumala laskee siunaavat kätensä yllesi ja saat sydämeesi rauhan. Olet Jumalallesi niin korvaamattoman rakas.
