"Postia pappi Jaakobille"

Postia pappi Jaakobille on muutaman vuoden takainen Klaus Härön ohjaama elokuva. Se kuvaa sokeaa pappia, jonka tehtäväksi oli muodostunut rukoilla hänelle lähetettyjen rukouspyyntöjen puolesta. Kirjeitä/pyyntöjä oli kertynyt vuosien aikana tuhansia.

Kun papin elämä oli lähellä loppuaan, kirjeitä ei enää tulekaan. Pappi masentuu, kun hän luulee, ettei Jumala häntä enää tarvitse eikä käytä. Kun totuus lopulta paljastuu, pappi ymmärsi, että hänelle annettu rukoilijan tehtävä olikin yksi Jumalan tapa pitää pappia itseään elämässä/uskossa kiinni.

Minua vaivaa hengellinen sokeus. Kuvittelen, että Jumalan käytössä oleminen on vain esillä olemista tai jotakin sellaista, josta saan ihmisten huomiota, mainetta, kiitosta tms. Monissa hengellisissä tilaisuuksissa ja koulutuksissa opetetaan Jumalan käytössä olemista. Opetus voi joskus olla niin "kapeaa", ettei tavallisella Jumalaan uskovalla ihmisellä ole mahdollisiin tehtäviin mitään mahdollisuutta.

Muistaakseni kirjoitin Sinulle joskus kokemuksesta muutaman vuoden takaa tuossa kotitaloni viereisessä metsikössä. Olin tekemässä polttopuita. Osatyökyvyttömyyseläke taskussa, mutta tulevaisuus muuten täysin auki. En tuntenut millään tavalla olevani Jumalan käytössä. Tunsin olevani kaikesta sivussa. Ja sitten se tapahtui. Yhtäkkiä puita pilkkoessa tunsin sisälläni vahvasti Jumalan läsnäolon. Hän tiesi tarkalleen, missä olin. Hän tiesi, mitä ajattelin ja mitä tarvitsin. Oli ihmeellistä tajuta, että Jumala on läsnä elämässäni (samoin Sinun elämässäsi) koko ajan, jos uskon Jumalan Sanaa ja sen lupauksia. Olen joillekin kertonut, että yksi hengellinen ammatti voi olla "puunhakkaaja". Eli tein minä käytännössä mitä hyvänsä, voin sydämessäni palvella Jumalaa. Olla jatkuvasti Häneen yhteyksissä.

Muistan edesmenneen äitini yhden lempirunon, jonka alusta tässä seuraava pätkä: "Kun vain teen työni mielelläin, niin Herraa palvelen mä näin. Hän huomaa kunkin askareet nää pienet unhoon joutuneet. Mun kaltaisteni tehtävään myös Kristus tyytyi pienimpään, ei Herraks eikä käskijäks hän tullut, muiden avuks läks.."

Minä tarvitsen kuitenkin jotakin enemmän. Jotakin sellaista, jonka itse määrittelen Jumalan läsnäoloksi. Ei minulle riitä Raamatun lupaus, vaan tarvitsen enemmän. Vaikka just eilen olisin tunnetasolla kokenut Jumalan läsnäolon ja siunauksen, tarvitsen tänään vähintään samaa, ellen jopa enemmän.

Vaikea Jumalan on minun kanssa pärjäillä, jos Hän kaikkiin pyyntöihini vastaisi. Olin kerran rukouspiirissä, jossa vieressäni oleva vanha rouva rukoili/pyysi, että "Jumala murskaisi kaikki Jumalan valtakunnan työntekijät". Vaikka uskon ymmärtäväni, mitä hän tarkoitti, nuo sanat ja tuo pyyntö kuulosti tosi kauhealta. Jumalan valtakunnan päätoimisten työntekijöiden elämässä piru pitää huolta, että murske käy koko ajan. Itse en uskaltaisi kenellekään rukoilla, että Jumala tietyn ihmisen murskaisi.

Minä kuvittelen olleeni Jumalan käytössä monen vuoden aikana. Minä, minä, minä.. Kyse on kuitenkin siitä, että korkeintaan olen saanut olla paikalla näkemässä, mitä Jumala tekee. Se on jo valtava lahja. Työ, jota vuosia tein, oli Jumalan suurta lahjaa. Työni oli sidottu vapaaehtoisen tuen varaan. Ilman taloudellista tukea lähettäjiltä ja heidän esirukouksiaan, työ ei olisi kantanut mitään hedelmää.

Näin jälkeenpäin ajatellen tuo taloudellinen epävarmuus tuen riittävyydestä oli näin tosi rankkaa. Mutta se oli myös tärkeää opetusta siitä, että kaikki on Jumalan antaman tuen varassa.

Erään hengellisen suurtapahtuman jälkeen menin selvittämään juhlien taloudellista tilannetta (kulujen/laskujen maksua) järjestäjäseurakunnan työntekijän kanssa. Siinä tilannetta tarkastellessamme tuo työntekijä sanoi lauseen, joka jäi lähtemättömästi mieleeni: "Minun ei tarvitse noita talousasioita ajatella, kun minulla on varma toimeentulo.." Minun työni oli vapaaehtoisen tuen ja kolehtien varassa. Tuon työntekijän ei tarvinnut miettiä kannatuksia, koska hän sai palkan, meni työtilanteet/tapahtumat sitten miten hyvänsä.

Kun mietin alkuseurakuntaa, moni asia on nykyään toisin. Silloin kaikkea pidettiin yhteisenä. Tänään tärkeätä on se, mikä on minun. 2. Timoteuskirjeen 3. luvun alussa ovat sanat: "Sinun on tiedettävä, että viimeisinä päivinä koittavat vaikeat ajat. Silloin ihmiset rakastavat vain itseään ja rahaa.."

Me ollaan suhteellisen kaukana siitä seurakunnasta, joka alussa oli. Meillä on paljon kiireitä/kiinnostuksia. Kun joskus menemme kirkkoon/tilaisuuksiin, mietimme heti niitä, joita ei juuri silloin seurakunnassa näy. Paheksumme monia asioita. Arvostelemme ja tuomitsemme. Emme ymmärrä, että olemme Jumalan huoneessa. Jumala näkee kaiken tuon arvostelun ja tuomion hengen. Sitten odotamme, että Jumala noissa hetkissä, jotka hänelle suomme, osoittaisi meille väkevästi miten hyviä uskovia ja Jumalan lapsia olemme.

Kaksisuuntainen mielialahäiriö. Erittäin vaikea ja rankka sairaus. Mekin sairastamme hengellisesti. Eli suomeksi sanottuna: Minä sairastan. Tarvitsen armahdusta, että minusta voisi tulla hengellisesti terve. Että vihdoin alkaisin ymmärtää, että kaikki elämässäni on armoa. Lahjaa Jumalalta. Ilman Jeesuksen ristin kuolemaa, Jumalalla ei olisi yhtään syytä pitää meistä huolta. Ilman Jumalaa meillä ei ole mitään.

Kuulin hiljan seuraavan kuvauksen erään liikemiehen taloustilanteesta: "Mies aloitti pari vuotta sitten täysin tyhjästä. Ja tällä hetkellä hänellä on jo 500.000 euroa lainaa.."

Psalmin 106 otsikko on "Herra on armahtanut uskotonta kansaansa". Psalmista löytyvät mm. seuraavat sanat: ".. he eivät uskoneet Herran sanaa.. eivätkä tahtoneet totella Herraa.. Yhä uudestaan Herra pelasti heidät.. Hän muisti liittonsa ja armahti heitä, osoitti suuren laupeutensa.."

On taivaallinen juttu, että Jumala on niin käsittämättömän hyvä. Vaikka me/minä olemme olleet uskottomat, Hän on pysynyt uskollisena. Tuo ylhäällä oleva kuva upeasta rappukäytävästä on yksi valtava esimerkki Jumalan huolenpidosta minun elämässäni. Viime vuoden syyskuun lopussa Työ- ja elinkeinotoimistosta minulle soitti joku työntekijä ja kertoi, että minulle olisi töitä tarjolla. Sen lisäksi, että työ on minulle tosi mieleinen, saan tehdä töitä vanhassa upeassa rakennuksessa. Kun aloitin työnteon, sanoin useina aamuina Jumalalle, että miten hyvä Hän onkaan. Kaiken muun lisäksi saan vielä tehdä töitä tällaisessa talossa, joka on täynnä historiaa.

Jumala haluaa rohkaista Sinua. Hän näkee missä olet, mitä teet, oletko töissä, työttömänä, eläkkeellä, sairaana, terveenä.. Tärkein asia elämässämme on yhteys Jumalaan. Rukoillaan, että Jumala avaisi silmämme, korvamme.. että näkisimme, että kuulisimme, mitä Hän haluaa meille kertoa. Rukoillaan, että Herra parantaisi meidät hengellisesti. Että näkisimme totuuden. Ilman Jumalaa emme selviä. Mutta Hänen kanssaan kaikki on mahdollista.

Tänä aamuna luin psalmia 105. Siitä löysin seuraavat upeat kohdat: "Silloin Herra lähetti.. palvelijansa.. valitsemansa miehen, ja nämä tekivät hänen tunnustekojaan, tekivät hänen ihmeitään.. Turvautukaa Herraan ja hänen voimaansa, etsikää aina hänen kasvojaan."

Tunnetko, miten Jumala kutsuu meitä lähelleen, etsimään Hänen voimaansa. Tunnetko, miten meitä kutsutaan tutkimaan Sanaa, voiman lähdettä? Jumalan kanssa meillä on edessämme ihmeellinen tulevaisuus. Kaikki on mahdollista Hänelle, Hänen kanssaan. Jaksele hyvin siellä, missä olet. Rukoilen Sinulle Herramme voimallista läsnäoloa. Olet Hänelle tosi arvokas ja rakas!


"Katumus saa aikaan voimakkaan kaipuun Jumalaan, syvän kiitollisuuden sekä itsetuntemuksen kasvun, joka lisää vapauttamme rakastaa." (kirjasta Katseleminen)

Monta vuotta sitten luin tutkimuksesta, jonka aihe oli syyllisyys. Tuhatta suomalaista haastateltiin ja heistä 75 % tunsi sisällään syyllisyyttä. Eli 750 henkeä tuhannesta.

 

On olemassa oikeaa syyllisyyttä. Eli olen tehnyt jotain sellaista, joka on ollut väärin lähimäistä, Jumalaa tai myös itseäni kohtaan. On myös syyllisyyttä, jolle todellisuudessa ei ole perusteita. Minut on voitu syyllistää lapsesta lähtien tai aikuisiällä asioista, joihin en mitenkään voi olla syyllinen. Mutta minä uskon niin, koska se on tungettu sisimpääni.

 

Kun olen loppuun väsynyt ja mieleni on masentunut, yksi sen oire voi olla syyllisyys. Koen syyllisyyttä ja huonoutta asioista, joita en edes ajattelisi, jos olisin kunnossa.

 

Olen viime päivinä tutkinut kahta kirjaa. Toinen on Anja ja Ilkka Porion "Uusin askelin" ja toinen Anthony de Mellon "Katseleminen". Jaan Sinulle noista kirjoista muutaman ajatuksen.

 

".. Hengellisiä vaaroja ovat valesyyllisyys, kieltäytyminen antamasta itselleen anteeksi sekä halu antaa itselleen puhtaat paperit. Valheellinen arvottomuuden tunne on aika tavallista harjoitusten suorittajien parissa. Sanonkin usein heille, ettei synti ole mikään este Jumalan armolle, kyllä Jumala meidän luoksemme pääsee. Mutta arvottomuuden tunne sen sijaan on todellinen armon este. Kaikenlaisista synneistä huolimatta - vain taivas on rajana - jokainen ihminen voi tänään, tässä ja nyt kokea Paavalin lailla seitsemännen taivaan.." (Katseleminen)

 

Maailmassa, meidän keskellämme, vaikuttaa vain kaksi voimaa, Jumala ja sielunvihollinen. Jumala tekee kaikkensa, jotta löytäisit yhteyden häneen ja jotta voisit vahvistua hänen tuntemisessaan. Sielunvihollinen tekee kaikkensa, jotta yhteyttä Sinun ja Jumalan välillä ei koskaan syntyisi. Ja että et millään tavalla kasvaisi/vahvistuisi hänen tuntemisessaan.

 

Raamatussa on sana "tutkikaa itseänne, oletteko uskossa.." Usko on kaiken ydin. Mutta on asioita, joita omassa elämässämme/hengellisyydessämme on hyvä tutkia, mistä lähteestä ne ovat. Tuo edellinen lainaus sisälsi kaksi huikeaa näkökulmaa. Jumala haluaa antaa Sinulle synnit anteeksi, koitpa itsesi miten suureksi syntiseksi tahansa. Tai tiedätpä tehneesi miten suuria syntejä tahansa. Mutta tuo arvottomuuden tunne, voi olla todellinen armon este. Eli tunnemme syyllisyytemme niin suureksi, ettei edes Kaikkivaltiaan Jumalan rakkaus voi Sinua vapauttaa. Kyseessä on pirullinen valhe.

 

Valheen isä, sielunvihollinen, on tuon valheen takana. Jeesuksen tulemus lähestyy joka päivä. Myös vihollinen tietää sen. Ja se tekee kaikkensa, että uskovat lamaantuisivat/masentuisivat ja seurakunnat hajaantuisivat syystä tai toisesta.

 

Jumalan Pyhä Henki sen sijaan tekee kaikkensa, että Jumalan rakkaus saisi tavoittaa mahdollisimman monta. Jeesus kuoli, jotta Sinun ei tarvitsisi kuolla ja joutua kadotukseen. Tuo hinta oli suurin, mitä maailmankaikkeudessa on maksettu. Nokiasta ja suomalaisista pelifirmoista maksetut sadat miljoonat eurot eivät kelpaisi edes osamaksuksi siitä, mitä Jeesus teki. Jumalan Poika uhrattiin, jotta Sinä pääsisit vapaaksi ja kerran tämän elämän jälkeen pääsisit Taivaan kotiin.  

 

"Anna anteeksi salaiset syntini

"Älä muista minun nuoruuteni syntejä, älä minun rikoksiani; muista minua armosi mukaan, hyvyytesi tähden, Herra." Ps 25:7

Sydämeni syyttää minua öin ja päivin. Syytökset vievät yöni unen ja päivieni voiman. Vuosien takaa syntini nousevat syyttävinä eteeni kuin eilisestä päivästä. Itsekkyyteni, kovuuteni, hukatut vuoteni, peittävät minulta auringon valon. Monet niistä, joita vastaan olen rikkonut, ovat jo poissa, anteeksi pyyntöni tavoittamattomissa. Ne, joille voisin pahat tekoni tunnustaa, pitäisivät minua kummallisena. Vain Jumalalle voin kertoa rikkomukseni, vain häneltä voin pyytää anteeksi ja anoa armahdusta tuskaiselle sielulleni.

Jumala, anna minulle syntini anteeksi Kristuksen tähden. Hän on kuollut, jotta minulla olisi vapaa pääsy sinun luoksesi. Kristus on ainoa toivoni, ainoa sovitukseni ja ainoa pelastukseni.

Kristus, sinun rakkautesi on suurempi kuin syyttävä sydämeni. Sinä olet minun lunastukseni ja toivoni myös iankaikkisuudessa. Sinusta eivät voi minua erottaa pahat tekoni ja sydämeni syytökset. Ole ylistetty, Kristus, tuomastasi pelastuksesta syntiselle.." (Uusin askelin)

 

Jos Sinun sydämesi on juuri tätä lukiessasi syyllisyyden tuskan alla, Sinä saat tunnustaa ne Jumalalle, ripittäytyä = olla samaa mieltä Jumalan kanssa teoistasi, vääristä ratkaisuistasi. Johanneksen kirjeistä löytyy jae: "Jos me tunnustamme syntimme, on Hän uskollinen ja vanhurskas, niin että Hän antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä."

 

Tunnettu Raamatun opettaja, David Pawson, kertoi kerran tavanneensa vanhan rouvan, joka erään tilaisuuden lopussa tuli hän luokseen. Ja nainen itki. Hän kertoi Pawsonille jo yli 20 vuotta aiemmin tunnustaneensa Jumalalle erään (raskaan) synnin. Mutta hän ei pysty olemaan varma, onko Jumala antanut tuon synnin anteeksi, kun hän ei ole saanut mitään erityistä vahvistusta asiasta? Pawson opasti naista ja selitti, että sinä hetkenä, kun nainen tunnusti asian Jumalalle, Hän antoi sen myös anteeksi. Ja unohti sen. Nainen ymmärsi lopulta asian ja alkoi tanssia ja ylistää Jumalaa. Hän oli kantanut väärää syyllisyyttä asiasta, jonka Jumala oli jo hoitanut.

 

Oletko Sinäkin samanlainen kuin tuo nainen? Olet jo kauan sitten tunnustanut asian Jumalalle ja kenties yksi tai useampia sielunhoitajia on julistanut Sinulle synnin anteeksi. Mutta.. Sinä et usko. Kyse ei ole siitä, ettei Jumala olisi antanut syntiä anteeksi. Vaan kyse on siitä, että Sinä et luota Jumalan Sanaan ja sen lupauksiin. Jumala ei sairasta dementiaa. Mutta käsittämättömän ihmeellistä on, että hän ei muista anteeksi antamiaan syntejä. Minunkin syntejä. Hallelujaa!! Ihmeellistä.

 

Muutama vuosi sitten olin vaimon kanssa eräässä kirkossa pääsiäisenä. Päivänä, jolloin juhlittiin Jeesuksen ylösnousemusta. Kaikkea, mitä Hän on puolestamme tehnyt. Saarnaaja julisti vakavana: "Kristus on totisesti ylös noussut.." Ja miten seurakunta reagoi? Seurakunta reagoi aivan niin kuin sille olisi julistettu: Kristus on totisesti kuollut ja haudattu. Ainoa ilon pilkahdus tuli urkuparvelta, kun ilmeisesti sijaisena toiminut nuori nainen antoi laulunsa kohota Taivaan korkeuksiin kiitoksena siitä, mitä Jeesus on puolestamme tehnyt.

 

Pari päivää sitten katselin nauhoitettua messua jostakin seurakunnasta Amerikassa. Kaikki iloitsivat armosta ja Jumalan rakkaudesta. Ei suomalaisten tarvitse amerikkalaisiksi muuttua, mutta kenties yhdessä jaettu ilo voisi hoitaa seurakuntaa paremmin, kuin masentava synkkyys ja hiljaisuus.

 

"Elämän oppiminen on ollut minulle tuskallista. Olen joutunut purkamaan monet nuoruuteni ylväät päätökset kuin vikaan kudotun kantapään. Eikä vaellukseni matematiikassa ynnä- ja kertolasku pitäneet lainkaan paikkaansa. Elämästäni ei muodostunut sitä lujaa ja onnistunutta rakennusta, jota nuoruudessani suunnittelin. Jokaisen vaikeuden kohdalla olen joutunut kasvamaan pienemmäksi vastoin luonnon lakeja. Onnistumisen sijasta olen joutunut opettelemaan nöyryyttä ja periksi antamista. Uskoessani olen nähnyt epäuskoa ja toiminnassani epätäydellisyyttä. Jumalan mahdollisuus on tuonut toivoa, kun omat voimat ovat loppuneet.

Jumala, sinä olet yrittänyt tehdä minusta ihmistä koulussasi. Sinua minä ylistän rakkaudestasi ja laupeudestasi sekä uskomattomasta pitkämielisyydestä hidasta oppilastasi kohtaan." (Uusin askelin)

 

Juuri tällä hetkellä Jumalan Pyhä Henki haluaisi antaa Sinulle ihan uuden elämän. Uudelleen alkamisen armon. Vain Jumala pystyy sen antamaan. Menneisyydellesi et enää mitään voi, mutta tulevaisuudelle kyllä. Jostakin kuulin kerran ajatuksen, joka sopisi kenties tämän päivän mietelauseeksi: "Tulevaisuutesi on asia, jota et edes Sinä ole vielä pystynyt pilaamaan."

 

Vanhasta testamentista löytyy ihana lupaus: "Minä annan teille tulevaisuuden ja toivon.." Siis Jumala antaa tuon tulevaisuuden. Ihan ilmaiseksi. Lahjana. Vain Jumala voi sen tehdä. Kun elämä on annettu Jumalalle, Sinun ei enää tarvitse kantaa tulevaisuuttasi. Ja se on valtava helpotus. Antaa Jumalalle jotain noin suurta ja tärkeää. Itsekin tiedän, että olen ollut huono oppilas. Mutta menneisyydellemme ei enää mitään voi. Jumalan suurin opetus on, että ottaisimme vastaan Hänen rakkautensa. Joka näkyy Jeesuksen ristissä. Ja kun hyväksymme = otamme vastaan tuon taivaallisen rakkauden, tulevaisuutemme on Hänen käsissään. Eikä minun enää tarvitse pelätä eikä kantaa loputonta tuskaa omasta elämästäni.

 

 

Jumalan Sana on ihmeellinen. Se elää ja toimii. Ja vaikuttaa. Jos vain käytämme/nautimme sitä. Missä Sinun Raamattusi on tällä hetkellä? "Tomu Raamatulla kuvaa ruostetta sielussa.." (Jukka Norvanto). Olen kuullut muutaman kerran että, miten Raamattua on niin vaikea ymmärtää. Siellä on niin paljon sotia. Niin paljon sukuluetteloita... Sielunvihollinen tuntee Raamatun tosi hyvin ja se löytää sieltä monta kohtaa, joita se käyttää masentaakseen meidät lopullisesti. Sielunvihollinen myös tekee kaikkensa, jotta et lukisi Raamattua. Jos alat lukea, on suuren suuri mahdollisuus, että Pyhä Henki synnyttää Sinussa elävän uskon. Forssan Fidassa käydessäni Raamattu-hyllyssä oli muutama käyttämätön vihkiraamattu. Ensimmäinen sivu oli revitty pois, muuten kirjat olivat käyttämättömiä.

 

Sukuluettelotkin Raamatussa todistavat, miten tarkkaan Jumala kaiken tietää ja muistaa. Ja olen aivan varma siitä, että siinä kirjassa, jota Jumala tänäänkin kirjoittaa, on paikka Sinun nimeäsi ja perhettäsi varten. Jumalan suunnitelma on viedä Sinut aikanaan kotiin, Hänen luokseen Taivaaseen.

”Lapseni ovat kallein lahja, mitä olen saanut. Heidän menestymisensä ja onnensa täyttää sydämeni sanomattomalla riemulla.

Heidän elämänsä seuraaminen, tapaamiset ja pienetkin viestit tuovat minulle iloa enemmän kuin mikään muu maailmassa. Minä iloitsen heidän perheistään ja työstä, mitä he tekevät paremman huomisen puolesta. Katsellessani heidän valokuviaan pöydälläni, silmäni iloitsevat. Kuullessani heidän äänensä puhelimessa, kiitollisuus täyttää mieleni. Heidän saapumisensa luokseni saisi minut hyppimään innosta tasajalkaa, jos vain jaksaisin tai kehtaisin tehdä niin.

Kun lapsilleni tulevat vaikeat ajat, haluan ottaa myös ne vastaan tavalla, joka auttaa ja rohkaisee heitä luottamaan Jumalaan.

Kiitän sinua, Vapahtaja, lapsistani ja iloitsen heistä. Siunaa heidän elämäänsä. Luovutan heidät elämälle ja Jumalalle, niin kuin vanhempani rukouksessa luovuttivat minut aikanaan iankaikkisen Jumalan käsiin.” (Uusin askelin)

Oletko tänään rukoillut lastesi ja heidän perheidensä puolesta? On monta asiaa, jotka voit heidän puolestaan tehdä. Mutta heidän ikuinen tulevaisuutensa on Sinulle uskottu rukousaihe. Vihollinen tekee kaikkensa jotta et rukoilisi. Et rukoilisi ollenkaan. Ja varsinkaan et rukoilisi kenellekään pelastuksen lahjaa. Suurinta kaikista.

 

Tiedän, että puolestani on rukoiltu paljon. Vanhempani ovat rukoilleet. Monet uskovat sukulaiset ovat rukoilleet. Menneetkin sukupolvet. Asun tällä hetkellä talossa, jossa vanhempani ovat asuneet. Ja rukoilleet vuosikymmeniä. Tiedätkö, että se todella tuntuu täällä asuessa. Ja tunnen elämässäni, miten vanhempieni siunaus/rukoukset kantavat minua tälläkin hetkellä kun tässä Sinulle kirjoitan.

 

Eräs, jos edesmennyt tuntemani mies oli vahvassa humalassa väsähtänyt yöllä katulampun kohdalle. Kun silmä ei kunnolla nähnyt paikkaa, mies totesi: "Kyllä äiti on kotona, kun yläkerrassa on valot." Jos/kun Jeesus asuu meidän sydämessämme, se näkyy meistä. Ei väkisin vaan se vain tapahtuu. Varmaan ihmettelit kotisivullani olevaa kuvaa talosta. Pidän tuosta lampusta kovin. Löysin sen vanhojen tavaroiden kaupasta Hämeenlinnasta. Ja kuvittele, talo maksoi vain 10 euroa! Sanoin myyjälle, etten koskaan aiemmin ole tehnyt talokauppoja 10 eurolla.

 

Ja lopuksi, tuo maailmankaikkeuden suurin lahja, Jumalan rakkaus, annetaan meille ilmaiseksi. Jos vain otamme sen vastaan. Viimeisellä tuomiolla ratkaistaan kohtalomme lähinnä sillä perusteella, kelpasiko meille Jumalan rakkaus vai ei. Isä tuli kerran pitkältä työmatkalta. Pieni poika meni isää vastaan eteiseen. Levitti kätensä ja sanoi: "Saa rakastaa." Annetaan Jumalan rakastaa ja meidän elämämme muuttuu. Ja edessä on ikuinen elämä. Jo tänään. Ja aina.

              

Kuiva korppu

Hyvää alkanutta vuotta Sinulle, joka tätä tekstiäni olet poikennut lukemaan.

 

Näin me toivotamme toisillemme uudenvuoden aattopäivinä ja muutama päivä vuoden vaihtumisen jälkeen. Sen jälkeen ei kukaan juuri toivottele mitään. Onnea toivotellaan, kun mennään nimi- tai syntymäpäiville.

 

Kun on täyttänyt jo 60 vuotta, elämästä kokonaisuutena alkaa ajatella eri tavalla kuin muutama vuosikymmen nuorempana. Alkaa esim. miettiä sitä, miten kauan pystyy asumaan omakotitalossa ja miten kauan jaksaa esim. hoitaa puulämmitystä ym olemassa olevat sairaudet huomioon ottaen. Lämmitys lienee vielä pieniä asioita. Aika paljon suurempia asioita on, kun miettii mahdollista tulevaa asumistaan.

 

Muistan kauan sitten, kun poikani (alle 10-v silloin) sanoi minulle, että "kyllä me sitten viedään sut vanhainkotiin, kun olet vanha." Tuosta hetkestä on kulunut paljon aikaa. Tällä hetkellä vanhainkotiin vieminen ei ole niin ongelmatonta kuin ehkä joskus vuosikymmeniä sitten. Satsataan kotihoitoon yhä enemmän.

 

Edellä kirjoittamani asiat ovat nekin vain tällaisia toisaikaisia pohdintoja. Minusta paljon syvällisempiä pohdintoja ovat hengelliset pohdintani. Äsken olimme taas kävelylenkillä vaimon kanssa. Monen muun asian lisäksi pohdin näitä sivujanikin. Arvioin rehellisesti itseäni. Minulla oli sellainen tuntu, että olen hengellisesti kuin kuiva korppu. Jos olet joskus nähnyt tai syönyt sellaista (kenties kahvissa liotettuna).

 

Jos korppu sattuu olemaan melko vanha, kosteutta ei tuossa tuotteessa ole pisaraakaan. Lisäksi korppu ei maistu miltään. Sen voi syödä kahvin kanssa liotettuna, kun mitään muuta ei pöydästä tai keittiön kaapista löydy.

 

Jobin kirjassa on kohta, miten  hän muistelee menneitä vuosia, miten Jumalan läsnäolo oli vielä hänen kotinsa yllä. Miten kaikki oli toisin. Minäkin olen paljon miettinyt menneitä vuosia, sitä kaikkea mitä hengellisessä elämässä olen saanut kokea. Kun Job kertoi tilanteestaan ystävilleen, ystävät sanoivat jotenkin näin: sinä olet itse lohduttanut/auttanut monia, mutta nyt kun itseäsi kova kohtaa, heti olet valittelemassa.

 
En missään mielessä koe olevani Job. Minulla on periaatteessa kaikki hyvin. Minulla on ihana vaimo ja lapset. On lämmin koti, mieleinen työ.. Vaikka vuosien kokemuksella tiedän, että silloinkin kun Jumala on hiljaa, Hän on läsnä. Kaikki on kuitenkin kiinni Sanasta ja sen lupauksista.

 

Muistan vuoden 1983. Silloinkin koin monta kuukautta tietynlaista kuivuutta. Aluksi selittelin monin perustein, miksi hengellinen elämä tuntui niin kuivalta. Mutta kuin kuivuus jatkui aina vaan, aloin jo huolestua. Lähdin nuorten evankelioimisryhmän kanssa Ruotsiin. Olimme majoitetut kirkkorakennukseen, jossa oli paljon muitakin tiloja. Tuli sitten yksi lauantai-ilta. Otin Raamattuni ja menin kirkon sakastiin. Rukoilin Jumalaa ja sanoin, etten kestä tätä hiljaisuutta enää. Pyysin Jumalalta, että Hän näyttäisi minulle, jos elämässäni on jotakin sellaista, mikä tämän kuivuuden aiheuttaa.

 

Aloin lukea Raamattua.. Menin alaviitteistä toiseen. Ja lopulta alkoi tuntua, että kuin iso sormi alkoi lähestyä minua. Sormi tuli niin lähelle, että tiesin tarkkaan, mitä se näytti. Yksi asia elämässäni oli tullut minulle tärkeämmäksi kuin Jumala itse. Aluksi sisimpäni yritti selitellä/puolustella, mutta aika pian tunnustin Jumalalle, että Hän on oikeassa. Keväinen oja oli mennyt umpeen, kun valtava oksa oli tukkinut sen. Oksasta tuli pato, joka keräsi ojan mukanaan tuomia lehtiä ja roskia. Virta oli pysähtynyt. Näin yksi asia elämässäni tukki Hengen virran. Kun sitten tunnustin Jumalalle toimineeni väärin, tuo valtava oksa nostettiin pois ja virta vei roskat mennessään. Yhteys palautui.

 

On tietenkin huolestuttavaa, jos muistelemme vain menneitä Jumalan kohtaamisia, jotka ovat tapahtuneet vuosikymmeniä sitten. Aivan samalla tavalla, kun kuulemme saarnaajien puhuvan herätyksistä, jotka tapahtuivat 1800-luvulla tai 1900-luvun alussa.

 

Paavali kirjoittaa Filippiläisille: "Herrani Kristuksen Jeesuksen tunteminen on minulle arvokkaampaa kuin mikään muu. Hänen tähtensä olen menettänyt kaiken, olen heittänyt kaiken roskana pois, jotta voittaisin omakseni Kristuksen."

 

Paavali pystyi tuon tekemään ja asiasta kirjoittamaan. Mitä kaikkea Paavali oli heittänytkään pois? Kunnioitetun aseman arvostettuna vaikuttajana paikkakunnalla, vuosien palkkatulot, asunnon meren rannalla, kenties läheiset ihmissuhteet ym.?

 

Kun Paavali odotti kuolemantuomiotansa, ainoat asiat, joita hän kaipasi, olivat kirjakääröt (Sana), viitta (lämpö) ja läheiset ystävät.

 

Kun menimme vaimon kanssa naimisiin, meillä oli (ja on edelleen) yksi läheinen aforismi/ajatus, joka kuuluu: "Vain vähän on tarpeen."

 

Mutta olen huomannut, että tuon hienon ajatuksen toteuttaminen ei ole niin helppoa. Minulla on tunne, että vaikka tavaraa ja vaatteita lahjoittaa Fidaan ja muihin keräyksiin, jostain syystä tavaran määrä kuitenkin vain kasvaa toisessa päässä.

 

Jossakin uudessa testamentissa on kohta, että kukin meistä (uskovista) käyttää aikansa oman huoneensa/kotinsa hyväksi, kun Jumalan huone on raunioina.

 

Olemme niin pahuksen rikkaita. Toisaalla maailmassa uskovat kuolevat nälkään tai väkivallan uhreina. Mutta täällä me vain hämmästelemme, miksi hengellinen elämä on niin kuivaa. Pitäisikö Jumalan muuttua siitä syystä, että minulla olisi kivaa? Että olisi hyvä fiilis? Että kokisin valtavaa Hengen voimaa, mutta en tekisi tuolla voimalla mitään muuta kuin viihdyttäisin itseäni ja keräisin mainetta itselleni. Jumala ei ole koskaan luvannut, että Hän antaisi Pyhän Hengen meille kirkastamaan meitä.

 

Charles de Foucauld, joka oli ollut ateisti hyvin pitkään, ilmaisi tämän hienosti: "Kun tulin tuntemaan, että Jumala on, en voinut tehdä muuta kuin elää hänelle." (ote kirjasta Katseleminen)

 

Muistan vuoden 1980 kesäkuun alun. Lähdin nuorten ryhmän kanssa (taas) Ruotsiin evankelioimistyöhön. Olimme Ryttylässä Kansanlähetyksen kappelissa. Kymmenien nuorten ryhmä siunattiin työhön ja matkalle. Siunauksen lopussa lauloimme vanhan hengellisen laulun: "Ottaos, Herra, mun käteni heikot, suo niiden palvella Sua. Vie viinitarhaasi työhön, ja siellä kasvata armossa mua. Sinua vain palvelen ain. Onnen ja vapauden mä luonasi sain.."

 

Tuo hetki oli ikimuistoinen. Oli tunne, että nyt todella lähdemme Jumalan työhön Hänen varassaan.. Seuraavan kuukauden aikana kiersimme kymmeniä koteja Ruotsissa asuvien siirtolaisten luona. Laihduin kuukauden aikana monta kiloa, koska työ/taistelu oli niin rankkaa. Mutta tuo kuukausi opetti, mitä on hengellinen työ.

 

Tuon matkan jälkeen sain kutsun hengelliseen työhön, jota tein yli 20 vuotta. Edellä kirjoittamastani saa/t varmaan käsityksen, että vain työssä oleminen on sitä jotakin. Vuosia myöhemmin olen ymmärtänyt, että näin ei ole.

 

Vaikka koenkin olevani monelta osin korppu, silti kaipaan Jumalaa. Sanansa mukaan Hän on lähelläni joka hetki. Kun tiedän, että ikää tulee koko ajan lisää, vielä on mahdollisuuksia elää ja nauttia asioista, jotka Jumala on minulle tarkoittanut.

 

Mietin edelleen myös noita edellä kirjoittamiani Filippiläiskirjeen sanoja. Pitäisikö minunkin menettää kaikki, jotta hengellinen elämä uudistuisi? Mieleeni jäi vuosikymmeniä sitten sattunut vaihe Heinolassa. Olimme taloudellisesti tosi tiukoilla. Menoja oli enemmän kuin tuloja. Minua ahdisti. Valvoin myöhään ja mietin (= kyselin Jumalalta), pitäisikö minun/meidän myydä kotimme? Luin Raamattua ja sieltä avautui yksi jae, joka kuului: "Minä en vaadi taloasi.."

 

Ehkä minun ei juuri tänään tarvitse myydä kaikkea, mitä minulla on. Kyse lienee jostain paljon suuremmasta. Minusta, minun sydämestäni.. Maria oli valinnut hyvän osan, jota häneltä ei otettu pois.

 

Tätä tekstiä lukiessani rukoilen hiljaa, että Jumala ottaisi minut kunnolla syliinsä. Mieleen tulee minun ja tyttäreni vuosien takaa oppimamme halaus/rutistus. Tavatessamme rutistamme välillä toisiamme niin lujasti, että tuntuu, että kylkiluut natisevat.

 

Eilen sain tekstiviestin (uuden vuoden toivotuksen) eräältä ystävältä, seurakunnan työntekijältä, jonka kanssa vuosia teimme yhteistyötä. Toivotuksen lisäksi hän kertoi puolisonsa kanssa rukoilevansa minun ja perheeni puolesta joka päivä. Olin valtavan puhuteltu ja rohkaistunut. Jäin päätoimisesta hengellisestä työstä pois yli yhdeksän vuotta sitten.

 

Jumalan suunnitelmat ovat ihmeelliset. Hän siis tekee paljon sellaistakin, mistä minulla ei ole mitään tietoa, mutta joka kuitenkin vaikuttaa elämääni tosi paljon. Vaimon kanssa juttelimme, että mekin rukoilemme monien ihmisten, jotka eivät tiedä asiasta mitään.

 

 

Kesken tekstin kirjoittamisen, kissamme Pekka tuli syliini. Pekalla on outo tapa. Aina kun tulen tietokoneelle, se tulee syliini ja voi maata siinä vaikka tunnin. Pekka on äkkipikainen luonne, mutta sylissä ollessaan hän on vähän rennompi.

 

Luin hiljan Raamatunkohdan, jossa Saulin jälkeen Daavid voideltiin kuninkaaksi. Profeetta Samuel lähetettiin asialle. Kun hän tuli Iisain kotiin, monta poikaa kävi näytillä, mutta kukaan heistä ei ollut valittu. Kysyttäessä Iisai kertoi, että vielä yksi, nuorin poika, on kaitsemassa lampaita. Kun Daavid haettiin kotiin, Jumala sanoi Samuelille: "hän se on".

Olen monet monet kerrat ajatellut Teitä kotisivujeni lukijoita. Näen Googlen tilastosta, mistä maista lukijani ovat. Teitä on sananmukaisesti ympäri maapalloa. Mm. USAsta, Brasiliasta, Italiasta, Filippiineiltä, Azerbaidzanista, Saksasta.." On käsittämätöntä, miten juuri kaikki Te olette sivuilleni löytäneet. Uskon Jumalan johdattaneen meidät tälle paikalle. Jumala tietää, missä olet ja mitä Sinulle kuuluu. Ihan oikeasti. Hänen rakkautensa ja läsnäolonsa on luonasi. Olemme kaikki täysin Hänen varassaan.

Pastori Jukka Norvanto kertoi radiossa hauskan jutun. Eräs vanha mies kysyi toiselta samanlaiselta: "Olenko kertonut sinulle lapsenlapsestani?" Toinen vastasi: "Et ole ja kiitän sinua siitä." On sellainen tunne, että mennyt on nyt jätettävä taakse ja riennettävä sitä koti, mikä on edessäpäin.

Rukoillaan, että Jumala ottaa meidät jokaisen ihan lähelleen, turviinsa, suojaansa. Puhdistaa meidät kaikesta pahasta ja antaa meille uuden alun. Tämä ei ole profetiaa, mutta olen 100-prosenttisen varma, että kun elämä on annettu Jumalalle, tästä uudesta vuodesta tulee hyvä. 

Muistetaan toisiamme. Ja kirjoitellaan taas.