Jumala kutsuu lähelleen

"Kun tarhasta Eedenin ajettiin pois Aadam ja Eeva ennen, heitä seurasi koira uskollinen ja lintunen välkkyväsiipinen, moni muukin mukahan mennen.

Vaan portilla enkeli estelee: »Jää luoksemme, satakieli! Siellä pahassa maailmassa mitäpä teet?» »Oi, laulelen lohdun säveleet», sanoi lintunen hellämieli. »Minä teen sulle ensin ystäväntyön, jonka arvoa nyt et arvaa.» Ja hän kosketti kädellä hiljalleen höyhenpukuhun kullan välkkehiseen – heti oli se tuhkanharmaa.

Ei nurkunut muutosta lintunen, ei enkelin »ystäväntyötä», vaan jäljestä Eevan ja Aadamin se liiteli sydämin sykkivin, näin ollen murheessa myötä. Ja ihmiset kulkivat maailmaan ja paljon nyt onnesta puuttui.

Jota kauemmas Eedenin tarhasta he eksyivät maailman matkalla, sitä kovemmaks sydän muuttui. Satakielen laulelo turhaan soi sulohelkettä hellää, hyvää. Tyly kohtelu raukan palkkana vaan: moni herttainen laulaja surmataan – ei missään sääliä syvää.

Sillä kieli sen pienoisen laulajan, joka sävelet sointuiset antoi, oli mielitty maailman rikkaitten, ja huippuna hienojen herkkujen sen juhliva pöytähän kantoi.

Pakopaikkaa etsien lintunen nyt enkelin apua kiittää: kas, kullanvälkkeiset pukineet ois kätkön kauas jo ilmaisseet, vaan harmaja suojaksi riittää.

Niin ihmisen tähden katkeraan satakielinen surevi silloin. Se kaihoo riemuja Eedenin ja sinne pyytavi takaisin – oi, täyttyykö toivonsa milloin?

Ei päivin rohkene laulella, vaan kaikki kun uneen vaipuu, se silloin vaikeroi murhettaan, kadotettua Eedenin onneaan. Soi laulussa kutsu ja kaipuu. Kun valvoo ihminen vuoteellaan ja raskas on rauhaton mieli, satakielen hän kuulevi säveleen – paratiisinsa muistavi kadonneen.

»Sinne kutsutko mua, satakieli?»

 

Asuin Heinolassa 25 vuotta. Yksi viimeisistä kesistä jäi lähtemättömästi mieleen. Ja minkä tähden? Kun iltaisin kävin nukkumaan, makuuhuoneen ikkuna oli yleensä auki. Kotitaloni vieressä meni oja, jonka varrella oli myös satakielen asuinpaikka. Joka ilta tuo lintu lauloi huikeita konsertteja. Lintu on kooltaan keskimäärin 24-26 g. Ja tuon pienen linnun ääni voi esim. jonkin vesistön rannalla kantaa n. 3-4 kilometriä.

 

Vaimoni kävi hiljan kirjastossa ja lainasi sieltä Immi Hellénin lasten runokirjan vuodelta 1930. Tuosta kirjasta löytyi edellä oleva runo satakielestä, joka on kirjoitettu vuonna 1912. Kun vaimo tuon runon minulle luki, tulivat heti vanhat muistot mieleen. Satakielen huikea lohduttava laulu oli mennyt suoraan sydämeen.

 

Olin eilen hengellisessä tilaisuudessa, jossa tunnettu puhuja kertoi yli kaksi tuntia siitä, mitä hän on tehnyt ja saanut aikaan. Ihmeitä oli tapahtunut paljon ja suuri osa kuulijoista varmaankin ajatteli, että kunpa omakin elämä olisi tuollaista. Jumalan kanssa pidetään palavereja ja sovitaan, mitä seuraavaksi tehdään ja miten.

 

Tilaisuuden lopussa käytti noin viiden minuutin puheenvuoron nainen, joka oli ollut halvaantunut kainaloista alaspäin. Koko alaruumis, jalat, lihakset, kaikki oli muuttunut tunnottomaksi/elottomaksi. Koska halvaus oli etenemässä, lääkäri oli ilmoittanut, että kohta on edessä siirto kokonaan vuodepotilaaksi. Hengityksestä tulisi jatkossa pitämään huolen hengityskone.

 

Eräänä iltana nainen oli soittanut tuntemalleen papille ja pyysi pappia rukoilemaan puolestaan siinä puhelimessa. Pappi rukoili lyhyesti ja puhelu päättyi. Seuraavana päivänä naisen aviomies tulee vaimoaan katsomaan sairaalaan. Nainen makaa sängyssä. Sitten yhtäkkiä nainen sanoo miehelleen, että hänestä tuntuu, että jalkoihin on tullut vähän tuntoa. Nainen pyytää miestään nostamaan hänet ylös sängystä. Kun nainen on päässyt sängyn reunalle istumaan, hän tuntee, että pystyy nyt kävelemään.

 

Ja niin tapahtui. Jumala oli parantanut tuon naisen täydellisesti. Kukaan ei tiedä, miksi jotkut paranevat, ja jotkut eivät. Mutta rukoilla kannattaa aina. 

 

Kotiin tultuakin tuo naisen todistus oli mielessä. Jumala puhui tuon lyhyen todistuksen kautta. Kun menemme hengelliseen tilaisuuteen, odotamme siellä Jumalan henkilökohtaista kohtaamista, että Jumala sanoisi jotain meidän tilanteestamme, rohkaisisi.

 

Erkki Lemisen runossa ovat rohkaisevat sanat juuri meitä varten:

”Häipyikö sinulta ilo, pakeniko rauha, väsyikö rukous, laimeniko rakkaus, haihtuiko usko? Ei se mitään. Jäihän sinulle Jumalan armo, se suurin kaikista. Jäihän sinulle Kristus, heikon puoltaja, käyhän auttaja. Jäihän sinulle risti, jäi lunastus. Siinä on Jumalan voima, tuore armahdus, Hengen uudistus, sydämen puhdistus, lahjavanhurskaus.”

Vaikka tilanteemme näyttäisi minkälaiselta hyvänsä, varmaa on Jumalan ja Vapahtajan rakkaus meitä kohtaan. Hän ei meitä hylkää eikä jätä.

Kun poikani Timo syntyi, hänen ensimmäisiä kuukausiaan sävytti kovat koliikki- eli ilmavaivat. Yötä päivää Timo huusi kovaa kipuaan. Teimme kaikki mahdolliset temput, jotta vaiva helpottaisi, mutta mikään ei auttanut. Joku tuttava oli antanut meille kirjan "Tervettä järkeä lastenhoitoon". Kirjassa oli kohta, jonka mukaan koliikkivaivat loppuvat kolmen kuukauden ikäisenä. Kun kolme kuukautta oli täynnä, vaivat ja huuto vain jatkuivat. Sanoin Timolle, että huudon pitäisi nyt loppua, koska tuossa kirjassakin niin sanotaan. Vaivat loppuivat neljän kuukauden iässä!

Ja mikä pahinta (jälkeenpäin ajatellen asialle voi nauraakin), monet vanhemmat sanoivat, että "nauttikaa nyt, tämä on parasta aikaa." Monesti ajattelin, että jos tämä tästä vielä pahenee, en kestä sitä.

Krooninen selkäkipuni on lempiaiheitani. Jatkuvan kivun lisäksi tulee aikoja, jolloin muutaman päivän, maksimissaan yleensä viikon ajan kipu voi olla normaaliakin pahempaa. Huhti-toukokuussa jouduin kokemaan neljän viikon yhtämittaisen rääkin.

Kun kova kipu (fyysinen tai psyykkinen) aina vaan jatkuu, eikä lopu vaikka sen pitäisi, mieli alkaa painua maahan. Suuressa kivussa ja koetuksessa, kun koko ihminen on riisuttu, paljastuu myös uskon kannalta keskeinen asia. Me emme pääse Taivaaseen siksi, että olemme voimallisia ja väkeviä, vaan sen tähden, koska Jumala on armollinen ja pitää meistä huolen silloinkin, kun emme voi tehdä yhtään mitään.

Joku on sanonut, että "koetelkoon ihminen itseään heikoimpina hetkinään." Kehen tai mihin turvaudumme silloin? Muistan vuosikymmeniä sitten kuulemani jutun Lapista. Pappi ja kanttori olivat talvella matkalla syrjäiseen kylään hevosen vetämällä reellä. Lumisella tiellä reki osui tiellä olleeseen kiveen. Reki kaatui ja miehet lensivät ojaan. Kanttori alkoi kiroilla voimallisesti. Pappi sanoi työtoverilleen, että "eiköhän meidän tulisi kutsua omaa Herraamme avuksi eikä sielunvihollista."

On vaikea olla aito ja rehellinen. Hengellisyydessä meihin tarttuu helposti erilaiset "roolit". Osaamme vuorosanat, kun menemme uskovien kokouksiin. Voimme hämätä toisia, mutta emme itseämme emmekä Jumalaa.
 

Neuvostoliittolainen sukellusvene harhautui vuosia sitten vakoiluretkellä Ruotsin sotilasalueelle ja ajoi siellä karille. Kun sukellusveneen miehistöä mentiin pidättämään, sukellusveneen kapteeni sanoi, että "tämä on törkeätä puuttumista sukellusveneen sisäisiin asioihin."

Mekin voimme tällä hetkellä olla aluevesillä, jonne meillä ei olisi lupa mennä. Me olemme itse oikeuttaneet itsemme siihen, ja kun tiedämme tämän, voimme syyttää Jumalaakin, ettei hän ole meitä siunaamassa.

Heprealaiskirjeessä ovat sanat: ”Pyhä Henki kehottaa meitä kuuntelemaan häntä tarkkaavaisesti – juuri nyt. Emme saa paaduttaa sydäntämme emmekä vastustaa häntä, niin kuin israelilaiset tekivät, kun Jumala koetteli heitä autiomaassa.. Jumalan lupaus on yhä voimassa: me saamme kerran levätä hänen luonaan. Silti meillä on syytä pelkoon, sillä jotkut ovat jäämäisillään matkasta.”

Jumalan suunnitelmissa ajoituksella, oikealla hetkellä on suuri merkitys. Jos ihminen kuulee Jumalan puheen ja kutsun ja tekee sen mukaan, siihen liittyy siunaus. Mutta jos ihminen ei välitä tuosta Jumalan puheesta, hän torjuu itseltään sen avun, jonka Jumala haluaa antaa.

Kun tätä tekstiä luet, olet todennäköisesti yksin. Tässä hetkessä voimme rukoilla, että Jumala vahvistaa meitä ja antaa meille voimia kestää tilanne, jossa olemme. Jos olemme poissa reitiltä, voimme rukoilla sitä, että Jumala hinaa meidät takaisin oikealle reitille. Olet Hänelle äärettömän rakas.

Jos et tiedä, mitä rukoilla, voimme käyttää sitä rukousta, jonka Jeesus opetti opetuslapsilleen, kun he pyysivät Häntä opettamaan heitä rukoilemaan:

"Isä meidän, joka olet Taivaassa. Pyhitetty olkoon sinun nimesi, tulkoon sinun valtakuntasi, tapahtukoon sinun tahtosi niin maan päällä kuin Taivaassa. Anna meille meidän jokapäiväinen leipämme ja anna meille meidän syntimme anteeksi niin kuin mekin anteeksi annamme niille, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet. Äläkä saata meitä kiusaukseen, vaan päästä meidät pahasta. Sillä sinun on valtakunta, voima ja kunnia iankaikkisesti. Amen."

Jää turvallisesti Herramme turviin. Hän pitää Sinusta huolen joka päivä.