”Sanat edelleen sanomatta. Silti en vaikene. Rakkaamme kuolevat meiltä pois. Emme koskaan ennätä sanoinemme. Odotamme oikeaa, parempaa hetkeä. Ei sitä tule, ei ole oikeaa hetkeä. On vain tänään, tämä tässä, tässä ja nyt. Siksi en vaikene. Ojennan kättäni, annan kasvojen aueta silmien ja suun. Sinua en laske ohitseni. Saatan lakata, saatan mennä pois, jos niin tahdot. Menenkin, mutta ohitseni et pääse. Kosketan sinua, niin että jos kuolisitkin.” (Helinä Siikala)

Tuo otsikossa oleva teksti on puhutellut minua syvältä. Aika kuluu nopeasti. Ja kun ikää tulee lisää, aika kuluu yhä nopeammin.

 

"Vanhojen valokuvien järjestäminen" on käsitteenä hyvin tuttu monellekin. Olen kuullut monien sanovan, että "sitten kun pääsen eläkkeelle, järjestän vanhat valokuvani". Tunnettu tosiasia kuitenkin lienee sekin, että kun sitten pääsee eläkkeelle, on niin paljon muutakin tehtävää.

 

Tapaninpäivänä näin vaimoni ja hänen sisarensa katselevan vanhoja valokuvia vuosien takaa. Myös monia joulukuvia. Lähes jokaiseen valokuvaan liittyi tarina, jota innolla muisteltiin. En tiedä mistä johtuu, mutta tuo tilanne avasi jotain minunkin sisälläni. Samassa hetkessä päätin, että alan järjestää omia valokuviani, joita en ole vuosiin edes katsellut.

 

Niin sitten tapahtuikin. Eli aloin järjestää vanhoja kuviani. Vaimo osti minulle valokuvakansio Prismasta. Arkistokelpoista liimaakin hankin. Ja niin homma alkoi. Nyt olen liimannut jo satoja kuvia. Kuvia järjestäessäni monet muistot ovat käyneet mielessäni. Löysin myös kuvia, joita en edes kunnolla muista ottaneeni. Yksi näistä kuvista on tässä..

 

 

Kuva on otettu vuosia sitten entisen kotikaupunkini, Heinolan, rannoilta. Taustalla näkyy Tähtisilta.

 

Juttelin hiljan puhelimessa tyttäreni kanssa. Hänkin lähestyy jo kolmeakymmentä. Hän muisteli monia "retkiä", joita teimme iltaisin. Kävimme toki luonnossa, järvien rannoilla ym. Mutta usein iltaretkemme kohdistuivat keittiöstä lastenhuoneeseen. Matka ei ollut pitkä, mutta kun oli hyvät eväät ja kiva video katsottavana tms, retki tuntui kivalta. Tyttäreni kertoi, miten hän muistaa, että olin evääksi järjestänyt kuorittuja mandariineja, omenan lohkoja ym.

 

Näin vuosienkin takaa noin pieni asia voi nousta mieleen. Yhteyden kokeminen. Rakkaus. Hyväksyminen. Elämän tärkeimmät asiat eivät ole rahalla ostettavissa. Ne vain annetaan meille lahjaksi. Vain vähän on tarpeen. Elämä on juuri nyt.

 

On aina suuri vaara elää menneessä tai tulevassa ja tämä hetki jää vallan elämättä.

 

Koska joulu alkaa olla jo takanapäin, voin tehdä Sinulle yhden paljastuksen. Minua pyydettiin kotikyläni yhteiseen joulujuhlaan joulupukiksi. Ja jostain syystä en rohjennut kieltäytyä. Sain hienot varusteet, johon kuuluivat punaiset vaatteet: hattu, pitkä takki, naamari.. Ja ruskeat lapikkaat, joiden koko oli 45. Minun kokoni on 46. Lapikkaista tuli näin minulle pieni ongelma. Tuskallisen prosessin myötä sain lapikkaat lopulta jalkaani. Kun olin pitänyt niitä jaloissani noin tunnin, alkoi tuntua, että tunto häviää varpaista. Joten otin lapikkaat pois, ja laitoin jalkaani omat maastokenkäni.

 

Toinen ongelma joulupukkina olemisessa oli se, että naamarin parta oli niin runsas/tiheä, että minulla oli vaikeuksia hengittää sen läpi. Minun piti sormin kaivaa suun kohdalle sellainen aukko, että hengitys onnistuisi. Ajattelin, että olisi tosi noloa/järkyttävää, jos joulupukki tukehtuisi kesken juhlan.

 

Kun koululaiset ja päiväkerholaiset olivat näytelleet näytelmänsä ja laulaneet laulunsa, oli joulupukin vuoro astua näyttämölle. Salissa olleet 200 henkeä olivat innoissaan, kun joulupukki saapui paikalle.

 

Joulupukin tehtäviin kuului jakaa jokaiselle lapselle joulupussi, jossa oli perinteiset piparit, karkit ym. Illan juontaja sanoi minulle jo ennen juhlaa, että jos pienimmät lapset pelkäävät minua, heille äidit antavat joulupussit. Jännitystä oli siis ilmassa. Kun tilaisuus läheni loppuaan, paikalla olevat lapset lauloivat pukille tutun "Joulupukki, joulupukki.." -laulun.

 

Mutta kun laulu oli edennyt kohtaan, jossa joulupukin pitää laulaa: "Kiitos, kiitos kiltit lapset.." - tilaisuuden juontaja työnsi mikrofonin ja laulun sanat (ilman ennakkovaroitusta) suuni eteen ja sanoi: "Haluaako pukki laulaa?" - Ja sitten se tapahtui. Suuresti hämmästyneenä kuulin itseni laulavan joulupukin naamarin sisällä tuon pukille tarkoitetun säkeistön. Koska pianosäestäjä oli mukana, kuvittelin hänen laulaneen, mutta ei se sittenkään ollut niin. Vielä seuraavana aamunakin mietin, että miten ihmeessä minä menin laulamaan??

 

Pienenä poikana olin innokas laulamaan. Lauloin joskus jopa lasten laulukilpailussa. Mutta sitten laulajan "ura" loppui kuin seinään. - Ja mistä se johtui? Olin oman koulun joulujuhlassa laulamassa. Laulu ei jostain syystä mennyt ihan kohdalleen. Paikalla ollut vanha opettaja antoi minun ymmärtää, ettei laulu mennyt kohdalleen. Tuo palaute oli sellainen, että kului yli 50 vuotta ennen kuin seuraavan kerran rohkenin koulun joulujuhlassa laulaa seuraavan kerran. Ja silloinkin naamari kasvoillani. Mutta lauloin kuitenkin.

 

Mutta ei tässäkään vielä kaikki. Juhla päättyi osaltani siihen, että jaoin nuo edellä mainitut lahjapussit. Lahjojen jakaminen on aina kivaa. Sen jokainen tietää. Eteeni tuli vuorollaan kymmeniä lapsia, pieniä ja suuria. Kun sitten tuli kylän päiväkerholaisten vuoro, he yllättivät minut. Jokainen heistä kiitti pukkia halaamalla. Ja voin kertoa, että tuo pienten ihmisten halaus teki sydämelleni tosi hyvää.

 

Lopussa äiditkin toivat alle kouluikäisiä lapsiaan pukin luokse. Ja minun onnekseni kukaan lapsista ei alkanut itkeä tms.

 

Kun tuota joulujuhlaa jälkeenpäin mietin, ajattelin että varmaankin lähes kaikki kotikyläni ja parin naapurikylänkin lapset tulivat joulujuhlassa pukkia tapaamaan. Jeesuksen aikana äidit toivat lapsiaan Jeesuksen siunattavaksi. Opetuslapset estelivät tuojia. Mutta Jeesus sanoi tilanteen nähdessään: "Sallikaa lasten tulla minun tyköni, älkääkä estäkö heitä.."

 

On surullista, että joulun juhlasta on tullut yhä enemmän joulupukin kuin Vapahtajamme Jeesuksen juhla. Olen tämän vuoden aikana ollut muutamissa tilaisuuksissa, jossa lapsia on siunattu kirkon alttarilla. Tuo hetki on siunaava. Myös vanhemmille ja muille paikalla olleille. Tutussa Tuomas-laulussa ovat sanat: "Sinun varaasi kaiken laitan, täällä kestä ei mikään muu.."

 

Ilman Jeesusta meillä ei ole mitään toivoa. Parasta, mitä voimme lapsillemme tehdä on rakastaa heitä ja rukoilla heidän puolestaan. Rukoilla, että Jeesus varjelee heidän elämäänsä ja siunaa heitä.

 

Kauan sitten luin eräästä lehdestä liikuttavan iltarukouksen, jonka joku lapsi oli välittänyt suunnilleen näin: "Rakas Jumala, siunaa äitiä ja isää ja minua. Ja pidä huolta myös itsestäsi. Sillä, jos Sinulle sattuu jotakin, me kaikki olemme hukassa."

 

Tätä vuotta 2013 on jäljellä enää noin kuusi tuntia. Sen jälkeen jälleen yksi vuosi elämästämme on takanapäin. Uuden vuoden ja koko tulevaisuutemme saamme jättää Jumalan käsiin. Hän lupaa olla kanssamme joka päivä maailman loppuun asti.

 

Muutama viikko sitten pääsi oman matkansa päähän suomalaisillekin monista kirjoistaan tuttu, Wilfrid Stinissen. Lainaan yhtä hänen kirjoistaan:

 

"Perimmäisen vapauden ja turvallisuuden voit löytää vain Jumalan uskollisesta rakkaudesta, joka ei koskaan petä. Vain rakkaus voi tehdä sinut vapaaksi, vain se voi saada tiukat solmusi avautumaan. Heti, kun koet, että sinua todella rakastetaan, suljetut ovesi avautuvat. Tunnet kuinka vasta rakkaus tekee sinut todella olemassa olevaksi ja saat sisäisen lujuuden, uuden rakenteen.. Rakkaudessa on luovaa voimaa. Missä on rakkautta, siellä versoo uutta elämää.

Rakkauteen ei ole helppo uskoa. Useimmat ihmistä vaivaavat ongelmat johtuvat epätoivoisesta pelosta, ettei häntä rakasteta eikä tulla koskaan rakastamaan. Monet kantavat syvälle juurtuneita komplekseja siitä, etteivät ole rakkauden arvoisia, eivät Jumalan eivätkä ihmisten rakkauden. Jumalan rakkaus sinua kohtaan ei kuitenkaan perustu siihen, että olet hyvä, ei hän odota sellaista sinulta. Hän rakastaa sinua siksi, että Hän on hyvä. Jättäytyminen Jumalan lääkitsevän, eläväksi tekevän ja uudeksi luovan rakkauden varaan on ainoa millä on merkitystä, sekä tässä elämässä että ikuisuudessa.."

 

Haluan kertoa Sinulle, joka tätä viestiäni luet, että olet Jumalallesi äärettömän rakas. Hän haluaa ottaa sinut lähelleen ja johdattaa sinua kohti tulevaa. Tänään ja kaikkina tulevina päivinä saamme luottaa siihen, että meidän Herramme pitää meistä huolen. Siksi jäädään Hänen turviinsa.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 



"Mahtavasta lumipilvestä kimaltelevat hiutaleet kultaisena pölynä laskeutuvat yllesi, jotta muistaisit mitstä olet kotoisin ja kuinka arvokas olet."

Tällä pienellä aforismilla Herra haluaa muistuttaa meille, missä meidän kotimme on ja minne me olemme matkalla. Täällä alhaalla päämäärä on joskus vaarana unohtua kaiken kiireen keskellä.

 

Jos/kun elämämme on annettu Jumalan käsiin, Jumala pitää huolen siitä, että kerran pääsemme perille. Meidän ongelmamme on vain se, ettemme pysty luottamaan. Niin helposti haluaisimme auttaa Jumalaa mm. antamalla hänelle vinkkejä siitä, miten elämästämme tulee hyvä ja onnellinen.

 

Jumalan täytyy joskus sallia meille aikoja, jolloin itse ajattelemme kaiken olevan loppu, ohi.. Ei minusta ollut hyväksi uskovaksi, työntekijäksi, uskovaksi ollenkaan..

 

Kun näyttelijä Ritva Oksanen vuosia sitten tuli uskoon, se tapahtui suuressa rukoustapahtumassa Helsingin jäähallissa. Ritva oli tapahtumassa yhdessä uskovan ystävänsä, Aila Arajuuren, kanssa. Ritva kertoi, että hän rukoili jotenkin näin: "Rakas Jumala, tässä olisi minun elämäni.. jos se vain Sinulle kelpaa.." Aila totesi välittömästi: "No niin. Annettu on, etkä takaisin saa."

 

Vaikka tuossa edellä kirjoitetussa oli vähän Ailan huumoriakin, siinä on myös suuri hengellinen opetus. Kun olemme antaneet elämämme Jumalan johdatukseen, Hän pitää meistä huolen. Ja ohjaa ja johdattaa.

 

Me olemme monessa tilanteessa kuin Vanhan Testamentin Job. Kun Job oli koettelemusten keskellä, hän piti Jumalalle laajan selvityksen siitä, miten hän oli oikeassa. Mutta kuten tiedämme, valitettavasti Job oli sokea omalle tilanteelleen. Niin kuin usein mekin. Me kuvittelevamme näkevämme oikein, mutta emme sittenkään niin tee. Pitää tapahtua jotakin sellaista, että silmämme ja korvamme aukeavat.

 

Meillä niin kuin monella muullakin on varma käsitys siitä, minkälainen uskovan elämä on. Jos elämämme ei sitten olekaan sellaista, me vaivumme toivottomuuteen. Monesti syytämme vielä Jumalaakin kaikesta. Sielunvihollinen lisää vielä painetta ajatuksiimme.

 

Kun lapsi opettelee uimaan, hän voi polskia ja molskia kauhealla kiireellä. Uiminen on taitolaji. Samoin kuin kelluminen. Pitää vain yrittää olla tekemättä mitään. Kun sitten opimme uimaan ja kellumaankin, ihmettelemme, miten helppoa se on. Kuin ihme.

 

Uskossa on jotain samaa. Opettelemme luottamaan kaikkemme Jumalan varaan. Hänen varassaan, Hänen avullaan me selviämme. Jumala kyllä pitää omasta osuudestaan huolen. Kunhan me jätämme turhan polskimisen..

 

Jumala sallii omilleen monia vaiheita, jolloin Hän opettaa meitä kellumaan uskon varassa. Monesti Hän vie meidät yksinäisyyteen, jotta pystymme kuuntelemaan, keskittymään, rauhoittumaan. "Ne ihmiset, joita Jumala käyttää, saavat koulutuksen salatuissa kammioissa." Jumala kätki profeetan, ja aikanaan toi taas hänet esille." 1 Kun 17:3 "Mene pois täältä ja kätkeydy..." Vasta myöhemmin Jumala käski: 1 Kun 18:1 "Mene ja näyttäydy.."

 

Vuosia sitten löysin tekstin "Syrjään asetettu". Luin sen jälleen tänään. Tekstissä on rohkaisun sanaa meille.

 

"Älä pidä päiviäsi hukkaan elettyinä, kadotettuina. Sinulle tarjotaan elämäsi kuluessa monia mahdollisuuksia itsesi hillitsemiseen ja voittamiseen. Elämässä ei ole mitään suurempaa tehtävää kuin tämä, että voitat itsesi.

Minä asetan erilleen ne ihmiset, jotka suuresti haluavat heijastaa minun olemukseni kirkkautta oman elämänsä kautta. Asetan heidät syrjään siitä syystä, että on olemassa vaara, että he ihmisjoukossa, keskellä väen paljoutta, antavat omalle vanhalle olemukselleen uudestaan yliotteen. Sinunkin täytyy vetäytyä joksikin aikaa erämaahan. Sinun täytyy viipyä siellä siihen saakka kunnes opit tuntemaan itseäsi ja opit voittamaan oman itsesi.

Minä olen sinun opettajasi. Sinä opit paljon. Tule minun kanssani erämaahan ja lepää hieman."

 

Muistan vuosien takaa tarinan eräästä insinööriajosta Forssassa. Nuori tyttö oli inssissä. Hän oli pysähtynyt kolmion taakse odottamaan, milloin voi ajaa päätielle. Tyttö odotti ja odotti eikä rohjennut lähteä eteenpäin.. Vieressä istuva katsastusmies kysyi lopulta tytöltä: "Oletko vuokrannut tontin tästä risteyksestä?" Katsastusmies antoi vihjeen, että tyttö voisi jo rohkaistua menemään eteenpäin.

 

Uskon, että meille on helpompi mennä eteenpäin kuin pysyä paikallamme. Heinrich Waggerl kirjoittaa upeasti: "Älä ajattele liian vähän itsestäsi. Ethän sinä voi tietää, mitä Jumala on sinusta tekevä, mutta sinä saat katsoa Häneen päin kärsivällisenä, iloisen tyynenä. Ja kun me kerran kohtaamme Jumalan rakkauden, emme enää edes muista ahdistavia kysymyksiämme, koska kaikki on kirkasta."

 

Juuri tänään Jumala rohkaisee Sinua. Ehkä olet ollut paikoillasi jo pitkän aikaa. Ehkä hiljaisuutta/tapahtumattomuutta on kestänyt niin kauan, että kuvittelet Jumalan unohtaneen Sinut jo kokonaan. - Ajoin kerran moottoritietä Helsingistä kohti Lahtea. Jossakin Mäntsälän kohdalla näin moottoritien toiselle puolelle pysähtyneen auton. Auton lähellä pientareella oli nuori pariskunta, lapsia ja vanha mummo. Käännyin seuraavasta liittymästä ympäri ja pysähdyin perheen kohdalle. Kuskina toiminut nuori nainen sanoi ensimmäiseksi: "Ainakin 200 autoa on ajanut ohi!!" Meistäkin voi tuntua ihan samalta - satoja on mennyt jo ohi pysähtymättä.

 

Eräs Jumalan suurista ihmeistä Vanhassa Testamentissa on kerrottu 2. Mooseksen kirjassa. 14. luvussa.

 

"Älkää peljätkö; pysykää paikoillanne, niin te näette minkä pelastuksen Herra tänä päivänä antaa teille." 2 Moos 14:13. Teksti asettaa meidät lupauksen eteen. Israel oli ollut orjakansana Egyptissä. Herra lähetti Mooseksen kansan vapauttajaksi. Syntyi ankara valtojen taistelu. Faarao ja Mooses seisoivat vastakkain, ja viimeiseen saakka faarao piti puoliaan. Lopulta Herra sai voiton. Kaikki Egyptin esikoiset surmattiin. Ja nyt egyptiläiset suorastaan ajoivat israelilaiset luotaan. Vietettiin ensimmäinen pääsiäinen. Kupeet vyötettyinä ja sauva kädessä odotettiin vain lähtömerkkiä. Ja kun se kajahti, lähdettiin riemuiten liikkeelle. Mutta faarao katui sitä, että päästi kansan ja niin hän lähti ajamaan takaa aseetonta orjakansaa. Israel seisoi Punaisen meren rannalla. Takana olivat faaraon sotajoukot. Varma tuho näytti olevan edessä.

 

Silloin Herra tarttui asiaan. Tapahtui ihme. "Jumalan enkeli, joka oli kulkenut Israelin edellä, siirtyi kulkemaan heidän takanaan; ja pilvenpatsas siirtyi heidän edeltänsä ja asettui heidän taaksensa ja tuli egyptiläisten joukon ja Israelin väliin."

 

Näin kuvaa Raamattu tapauksen, jolla oli ratkaiseva merkitys Israelin kansan elämässä. Herra teki ihmeen ja pelasti aseettoman joukon mahtavan faaraon käsistä. Ajatelkaamme tilannetta Punaisen meren rannalla. Uskoa oli kysytty kansalta, kun se lähti liikkeelle, mutta kansan usko ei vedä vertoja Mooseksen uskolle tuona hetkenä. Edessä meri. Takana Egyptin armeija. Ehdoton tuho uhkaamassa. Ja silloin tämä suuri mies sanoo: "Älkää peljätkö; pysykää paikoillanne, niin te näette, minkä pelastuksen Herra tänä päivänä teille antaa.. Herra sotii teidän puolestanne ja te olkaa hiljaa."

 

Olkaa hiljaa. Nyt Herra toimii. On hetkiä jolloin on rukoiltava. Ja on hetkiä, jolloin on mentävä eteenpäin. Jos Mooses olisi vain rukoillut, olisi tuhouduttu. Oli lähdettävä liikkeelle, mentävä suoraan mereen. Miten ihme tapahtui, on oikeastaan sivuseikka. Kansa käveli kuivaa meren pohjaa myöten toiselle rannalle. Egyptiläiset tulivat heidän perässään ja hukkuivat. Seisotko sinä ehkä parhaillaan Punaisen meren rannalla? Useat meistä ovat siellä seisoneet ja tulevat vielä ehkä monta kertaa seisomaan. Tie on tukossa. Ei pääse eteenpäin, ei taaksepäin eikä sivulle. Tuolla paikalla uskoa koetellaan. Vain yksi tie on auki. Ja siihen tiehen on turvauduttava. Tie ylöspäin on auki! Kaikki omat mahdollisuudet ovat lopussa. On turvauduttava Jumalaan. Tällaiset hetket ovat suuria armon hetkiä." (tekstilainaus; kirjoittaja tuntematon)

Missä tällä hetkellä oletkin, tiedä, ettet ole yksin. Sinun Herrasi on Sinun kanssasi. Tunne, miten Hän laittaa haavoitetut kätesi yllesi ja siunaa Sinua. Luota siihen, että Hän tulee johdattamaan Sinua tästä hetkestä eteenpäin. Jos on tarvis, Hän halkaisee meren Sinun edestäsi. Jos on tarvis, hän siirtää vuoren tieltäsi. Mutta mikä tärkeintä.. Hän on kanssasi kaikki tulevat päivät ja vaiheet. Luota vain Häneen.