Luin vuosia sitten
kirjaa pyhän Birgitan kutsumuksesta, miten Jumala teki hänestä kansan
herättäjän ym. Kaikkivaltiaan Jumalan kutsun edessä ihminen on tosi pieni ja
avuton. Uskon, että moni miettii tälläkin hetkellä, rohkeneeko antaa kaikkensa
Hänelle. Rohkeneeko vastata Hänen kutsuunsa? Seuraava Birgitan rukous kirkkomme
rukouskirjasta voi olla tänään kuin meidän rukouksemme:
”Oi Herra, tule
pian ja valaise tieni. Niin kuin kuolevaiset ikävöivät, niin minä ikävöin Sinua.
Sano minun sielulleni, ettei mitään tapahdu sinun sallimattasi ja ettei mikään,
minkä Sinä sallit, ole toivotonta. Oi Jeesus, Jumalan Poika, niin kuin Sinä
vaikenit niiden edessä, jotka sinut tuomitsivat, niin pidätä kieleni, kunnes
olen saanut miettiä, mitä ja miten minun tulee puhua. Näytä minulle tiesi ja tee minut halukkaaksi sitä vaeltamaan. Vaarallista
on viipyä, ja uskallettua on jatkaa matkaa, niin täytä minun ikävöimiseni ja
näytä minulle tiesi. Minä tulen Sinun luoksesi, niin kuin sairas tulee lääkärin
luo. Oi Herra, anna minun sydämelleni rauha. Amen.”
Melko tarkalleen 30 vuotta sitten olin
kotiseurakuntani Jumalanpalveluksessa. Rukoilin siellä, rohkenenko vastata
siihen kutsuun, jonka olin saanut, lähteä päätoimiseen Jumalan valtakunnan työhön.
Alettiin laulaa virttä, joka alkoi sanoilla: ”Oi, armahda Kristus, niin kaita
on tie..” Kunnes sitten tuli säkeistö, joka kuului: ”Sua seurata, Kristus, nyt
tahdon mä vain, kun syntini armosta anteeksi sain..”
En ikinä unohda tuota hetkeä. En voinut
muuta kuin itkeä. Olin saanut syntini anteeksi Häneltä. Olin saanut uuden
elämän. Hän ei kysynyt mitään muuta kuin, tahdonko lähteä seuraamaan Häntä
sille tielle, jota Hän minulle osoitti. Nyt 30 vuotta myöhemmin voin todistaa,
miten uskollinen Hän on ollut. Kaikki nämä vuodet. Olin eilen puhumassa
paikallisen eläkeliiton hengellisessä tilaisuudessa. Tilaisuuden jälkeen
tapasin tutun uskovan ihmisen vuosikymmenten takaa.
Hän kertoi, että tästä eteenpäin hän alkaa
käydä omaisuuttaan läpi ja luovuttaa kaiken tarpeettoman pois. Juuri edellä
olin kertonut Tammelan kirkon historiasta. Kirkon vieressä oli 1880-luvulle
pieni koppi, asehuone. Jumalanpalvelukseen tullessa kaikki aseet piti jättää
tuohon huoneeseen. Jumalanpalveluksesta lähtiessä sai hakea aseet takaisin. Jokainen
meistä on lähestymässä sitä hetkeä, jolloin joudumme luovuttamaan pois kaiken,
mitä meillä on. Kaikki on ollut ja on lahjaa Jumalalta.
Vuosia sitten kuulin eräästä
Jumalanpalveluksesta Italiassa. Kirkon vieressä asui pieni poika, joka ei ollut
aiemmin Jumalanpalveluksessa ollut. Tapana oli, että kolehti kerättiin
seurakunnalta kirkosta pois lähtiessä. Suntio seisoi haavin kanssa kirkon ovella.
Pieni poika tuli viimeisenä. Kun suntio näki hänet, laski hän haavin melkein
maahan asti. Kun poika ei tiennyt, mitä pitäisi tehdä, hän astui itse tuonne
haaviin.
Tuo edellä kerrottu tilanne on minusta yksi
parhaista uskoa kuvaavista. Parasta, mitä voit Herrallesi antaa, on oma itsesi.
Ei Hän ole niinkään kiinnostunut meidän tavaroistamme tai kolikoista, joita
kolehtiin laitamme. Hän on kiinnostunut meistä, meidän elämästämme.
Muistan vuosien
takaa taiteilija Kari Suomalaisen
piirroksen. Kaksi miestä seisoi valtavalla kämmenellä, joka oli Jumalan käsi.
Miehet keskustelivat, oliko Jumalaa olemassa. He eivät tajunneet, että he olivat
koko ajan Hänen kämmenellään. Seuraava juttu pienestä kalasta kertoo samasta
asiasta. ”Anteeksi”, sanoi valtameressä uiva pieni kala, ”voisitko sinä, joka
olet minua vanhempi, kertoa, mistä löytäisin sen, mitä sanotaan valtamereksi?”
”Tämä on valtameri. Sinä olet juuri nyt valtameressä”, vastasi vanhempi kala.
”Tämäkö valtameri? Mutta tämähän on vain vettä. Minä etsin valtamerta”, sanoi
pikkukala ja ui pettyneenä pois jatkaakseen etsimistään muualla.
Olemme nytkin koko
ajan Hänen luomassaan maailmassa. Vaikka emme tuntisi mitään, Hän on läsnä. Me
ollaan niin helposti tunteiden orjia. Jos tuntuu hyvältä, ”hengelliseltä”,
uskomme, että Jumala on läsnä. Jos tuntuu pahalta, tai ei tunnu yhtään miltään,
kuvittelemme, että Jumalakaan ei ole läsnä.
H.E. Wislöff on kirjoittanut
upean tekstin siitä, miten Jumala voi tulla lähellemme sellaisessa muodossa,
jota emme ikinä olisi voineet kuvitella.
"Katso, minä tulen sinun tykösi paksussa
pilvessä. (2 Moos 19:9) Paksut, tummat pilvet peittävät usein taivaan.
Aurinkoa ei näy, kaikki on niin synkkää. Sellaisina aikoina huolet täyttävät
mielen. Me pelkäämme. Olemme voimattomia ja avuttomia nähdessämme voimia, joita
emme hallitse. ”Minä tulen sinun tykösi paksussa pilvessä.” Synkimmässäkin
pimeydessä Hän on kanssamme. Vaikka sinä et voi nähdä Häntä ja tuntea Hänen
läsnäoloaan, Hän on läsnä. Hän ei koskaan hylkää sinua pimeyteen, sinä olet
liian kallis Hänen silmissään. Paksulla pilvellä on jokin tehtävä elämässäsi.
Muutoin se ei olisi saanut lupaa peittää taivastasi. Hän johtaa myös pilviä.
Niiden on toteutettava hänen suunnitelmiaan ja päämääriään. Etkö ole kuullut,
että vilja kypsyy pimeinä syysöinä. Rajuilmaan sisältyy myös armo ja rikas
syksy."
Jos elämäsi yllä
ovat tällä hetkellä tummat pilvet, saat olla vakuuttunut, että myös Jumala on
lähelläsi. Minä, niin kuin moni muukin, on pimeän keskellä löytänyt yhteyden
Jumalaan. Pimeyskin on lopulta palvellut minun parastani. Korinttolaiskirjeessä
ovat sanat: "Ja vielä minä osoitan teille tien, verrattoman tien."
Ajattele, että meitä varten on olemassa tie, jonka kautta saamme avun ja
pelastumme. Siitäkin, jonka keskellä nyt olemme. Tähän liittyy myös virren 511.
sanoma: "Tie valmis on, voin löytää sen!.. Tie valmis on, ja päässä sen
vastaus löytyy ikuinen, ja kerran ehjä ihminen ylistää tietä Kristuksen.”
Rukoilen Sinun
puolestasi, että Jumala antaisi sydämeesi uutta voimaa ja rohkeutta. Ja
luottamusta siihen, että olet Hänen käsissään. Jumala vie Sinua eteenpäin sillä
tiellä, jonka Hän on Sinulle valmistanut. Vaikka kaikki muut tiet olisivat
tukossa, yhteys ylöspäin on auki. Jäädään turvallisesti Jumalamme turviin. Hän
on Kaikkivaltias. Hän asettaa koetuksillemmekin rajat. Hän ei halua auttaa
meitä vain tänään, vaan Hän haluaa varmistaa, että myös kerran pääset perille
Hänen luokseen.
