Tänään auttaa Herra

Olli Valtonen kirjoitti vuosia sitten SANA-lehdessä erään ihmisen kyselystä mielenkiintoisen jutun, jonka otsikkona oli "Luota juurakkoon".

"Jutun aihe nousee puhelinkeskustelusta keskellä kesän puutarha-puuhia. Langan toisessa päässä oli ihminen, joka selvästi eli elämänsä kriisiä.  Hän sanoi olevansa ihan loppu. Vaihtoehdot tuntuivat olevan todella vähissä. Tuijotin ikkunani takana seisovaa aitaamme. Muistin, miltä se näytti yhdeksän vuotta sitten. Olimme juuri muuttaneet ja perineet pihan laidassa jököttäneen ränsistyneen ja loppuun kuluneen orapihlaja-aidan. Se oli niin harva, että hirvet ja karhut olisivat helposti kulkeneet sen läpi.

 

Lähinaapuri kehotti leikkaamaan sen sängelle. Meille ennustettiin, että siitä kasvaisi vielä Torpparinmäen ylpeydenaihe. Vähän sitä kyllä epäilin. Hätäisenä luonteena vietin pari ensimmäistä kesää aidan juurella ikään kuin kannustaen sitä kasvamaan. Kaljulta näyttävä talomme tökötti kuin tarjottimella kenen tahansa ohikulkijan suorassa näkökentässä. Nyt yhdeksän vuoden jälkeen aita on jo niin korkea ja tuuhea, että sen tasoittaminen on kaupunkilaispojalle melkoinen urakka. Kerroin tämän ystävälleni.

 

Me kaikki joudumme elämässä joskus tilanteeseen, missä mikään pikkuleikkaus ja pintamuotoilu ei enää auta. Se on tilanne, missä kuivettunut runko on leikattava juurta myöten. Täyden remontin paikka. Mikähän muutoksessa pelottaa meitä niin paljon? Mieluummin elämme kipumme kanssa äärirajoilla - sen ohikin - kuin suostumme leikattavaksi. Kysymys on pohjimmiltaan sama minkä Jeesus teki Betesdan lammikolla miehelle, joka oli sairastanut 38 vuotta: "Tahdotko tulla terveeksi?"
 

Orapihlaja-aita on opettanut seuraavat neljä asiaa: 1) Suostu joskus siihen, että aitasi näkyvä osa leikataan kokonaan pois. 2) Älä pelkää, vaikka näyttäisit kuinka kaljulta ja alastomalta. Joskus vanhaa ei yksinkertaisesti vain voi paikata. 3) Anna aikaa uudelle kasvulle. Se voi viedä vuosia, mutta tulos on tuuhea ja terve. 4) Luota juurakkoon,  sillä kasvun lahja piilee siellä."

 

Joskus meidän on pakko tehdä kipeitä leikkauksia ja ratkaisuja. Joskus olosuhteemme muuttavat elämänkuvioitamme halusimmepa niitä tai emme. Olen itse huomannut, miten muuttuvissa kuvioissa eniten lohduttaa, jos tajuan, että Jumala on siinä minun kanssani.

 

Jeesus  sanoo Matteuksen evankeliumissa upean elämän ohjeen: "Älkää huolehtiko huomisesta; huominen pitää itsestään huolen. Joka päivälle riittää sen oma huoli." Jos/kun tietämme, että Jumala on meidän kanssamme, meidän ei tarvitse pelätä.

 

Entinen työtoverini Olli Karhi oli taannnoin vakavasti sairaana. Kokemuksistaan, pakollisesta pysähtymisestään, hän kirjoitti näin.

 

"Valkoisia olentoja näkyy joka puolella. Ovatko ne enkeleitä? Ne tulevat yhtenään vuoteen vierelle, hoitavat hetken tehtäviään ja katoavat taas jonnekin. Yhtäkkiä valkoisten viuhahtelijoiden keskelllä ovensuussa erottuu mies papinpanta kaulassaan. Sanomatta mitään mies alkaa tulla kohti käsi kutsuvasti ojossa. Tällainenko se on se lähdön hetki? Tuollaisenko miehen ne ovat laittaneet noutajaksi? Sairaalassa on mennyt jo melkein viikko. Sepsis, verenmyrkytys, on vienyt lähelle kuoleman rajaa. Nytkö on tullut aika ylittää raja? Vielä eilen se pelotti, nyt tietoisuus kuolemasta tuntuu melkein helpottavalta. Tuttu sairaalapastorikin on siis jo päässyt perille. Sinänsä se  ei ole yllätys, uskovainen mies. Ei vain ole osunut kuolinilmoitus silmiin.

 

Vähitellen houre kevenee, kuva kirkastuu. Ollaanko sittenkin vielä tällä puolella, onko pastori tullutkin vain tervehtimään? Päällimmäinen ajatus on kiitollisuus elämän jatkumisesta. Kovimpien kipujen kourissa olin jo ollut valmis luovuttamaan. Olin sanonut Jumalalle, että olen valmis kuolemaan, jos hän antaa läheisilleni voiman kestää sen, jos hän lupaa pitää huolen perheestäni. Kiitos Jumalalle, vähitellen alkaakin näyttää siltä, että saan lukemattomien esirukousten saattelemana jatkaa elämääni täällä rakkaitten luona.. Vielä ei ollut lähdön aika, mutta rajan tuntumassa käynti oli terveellinen kokemus. Moni asia sai uuden näkökulman, arvojärjestykset ehkä taas vähän tarkentuivat! Tärkeitä asioita ovat vain tärkeät asiat, eivätkä nekään niin kovin tärkeitä ole. Asioita tärkeämpiä ovat ihmiset."

Tapasin vuosia sitten erään mielenterveyden ammattilaisen. Hän sanoi, että hyvin monella ongelmaisella ihmisellä on ns. messias-odotus eli odotetaan jotakuta (ei edes tiedetä ketä/mitä), joka yhtenä päivänä vain tulee ja laittaa kaiken paikoilleen. Monet myös odottavat lotto-voittoa. Voittoa, jonka avulla voi maksaa velat, ja kun rahaa on riittävästi tilillä, voi elää huolettomasti elämän loppuun. Monen ongelma on myös siinä, että odotetaan lottovoittoa, mutta ei edes itse lotota.

Raamatussa on sana: "lähestykää minua (Jumalaa) niin minä lähestyn teitä.." - Jumala on meitä nytkin ihan lähellä. Jumala on erikoistunut ihmisten auttamiseen. Hän tuntee meidät, kun on meidät luonut. Vanha sananlasku sanoo "niin kauan on toivoa, kun on elämää". - Jos olet vielä hengissä, Sinulla on toivoa. Niin minullakin.

On sellainen tunne, että Jumala haluaisi tehdä talojemme edustalla puutarhatöitä, niinkuin Valtosen Ollikin teki. Olemme piiloutuneet aitojen, pensaiden, puiden ym. näköesteiden taakse, jottei kukaan näkisi tilannettamme. Mutta ei Jumala halua tehdä vain ulkoisia hoitotöitä, vaan Hän haluaa parantaa sisintämme. Juuri tällä hetkellä saamme rukoilla, että Jumala tulisi sydämeemme auttamaan meitä. Viime vuodet ja viimeiset elämänvaiheet ovat osoittaneet ettemme selviä yksin. Yritystä toki on ollut. Yritystä on ollut myös uskoa riittävästi. Olla kunnon uskovainen. Mutta ei siitä omin voimin mitään tule.

Usko on heittäytymistä sen varaan, joka yksin pystyy meitä auttamaan. Ja Hän on meidän Herramme. Apu on meitä ihan lähellä. Mutta miten vaikeata onkaan turvautua tähän ainoaan todelliseen apuun ja Auttajaan.

Viime perjantaina olin koneellani kirjoittamassa tekstiä näille kotisivuille. Mutta kesken kirjoituksen iski äkillinen sähkökatko (1-2 sekuntia). Lieneekö ollut ukkonen? Samalla hetkellä koneeni sammui lopullisesti. Ilmeisesti virtalähde hajosi? Onneksi kovalevy pystyttiin pelastamaan. Saan uudistetun koneen loppuviikolla. Kirjoittelen tätä tekstiä nyt pienellä varakoneella.

Se on niin pienestä kiinni. Näin on teknisten laitteiden kohdalla. Mutta vielä enemmän meidän ihmisten kohdalla. Pieni verisuoni katkeaa aivosta, niin siihen päättyy kaikki. Elämän ja kuoleman raja on niin lähellä.

Pidän näiden kotisivujen pitämistä haasteellisena. Teitä lukijoita on monia, mutta en Teitä tunne. Silti on tunne, että haluan Teille kirjoittaa. Ja myös rukoilla Teidän puolestanne.

Tänään on Jumalan päivä. Päivä, jolloin Hän haluaa lähestyä Sinua. Ja auttaa. Rakastaa. Ottaa lähelleen. Ja antaa rauhan.