Älä pelkää, Herra johdattaa Sinua eteenpäin ja osoittaa Sinulle tien.

Luin vuosia sitten kirjaa pyhän Birgitan kutsumuksesta, miten Jumala teki hänestä kansan herättäjän ym. Kaikkivaltiaan Jumalan kutsun edessä ihminen on tosi pieni ja avuton. Uskon, että moni miettii tälläkin hetkellä, rohkeneeko antaa kaikkensa Hänelle. Rohkeneeko vastata Hänen kutsuunsa? Seuraava Birgitan rukous kirkkomme rukouskirjasta voi olla tänään kuin meidän rukouksemme:

 

”Oi Herra, tule pian ja valaise tieni. Niin kuin kuolevaiset ikävöivät, niin minä ikävöin Sinua. Sano minun sielulleni, ettei mitään tapahdu sinun sallimattasi ja ettei mikään, minkä Sinä sallit, ole toivotonta. Oi Jeesus, Jumalan Poika, niin kuin Sinä vaikenit niiden edessä, jotka sinut tuomitsivat, niin pidätä kieleni, kunnes olen saanut miettiä, mitä ja miten minun tulee puhua. Näytä minulle tiesi ja tee minut halukkaaksi sitä vaeltamaan. Vaarallista on viipyä, ja uskallettua on jatkaa matkaa, niin täytä minun ikävöimiseni ja näytä minulle tiesi. Minä tulen Sinun luoksesi, niin kuin sairas tulee lääkärin luo. Oi Herra, anna minun sydämelleni rauha. Amen.”

 

Melko tarkalleen 30 vuotta sitten olin kotiseurakuntani Jumalanpalveluksessa. Rukoilin siellä, rohkenenko vastata siihen kutsuun, jonka olin saanut, lähteä päätoimiseen Jumalan valtakunnan työhön. Alettiin laulaa virttä, joka alkoi sanoilla: ”Oi, armahda Kristus, niin kaita on tie..” Kunnes sitten tuli säkeistö, joka kuului: ”Sua seurata, Kristus, nyt tahdon mä vain, kun syntini armosta anteeksi sain..”

 

En ikinä unohda tuota hetkeä. En voinut muuta kuin itkeä. Olin saanut syntini anteeksi Häneltä. Olin saanut uuden elämän. Hän ei kysynyt mitään muuta kuin, tahdonko lähteä seuraamaan Häntä sille tielle, jota Hän minulle osoitti. Nyt 30 vuotta myöhemmin voin todistaa, miten uskollinen Hän on ollut. Kaikki nämä vuodet. Olin eilen puhumassa paikallisen eläkeliiton hengellisessä tilaisuudessa. Tilaisuuden jälkeen tapasin tutun uskovan ihmisen vuosikymmenten takaa.

 

Hän kertoi, että tästä eteenpäin hän alkaa käydä omaisuuttaan läpi ja luovuttaa kaiken tarpeettoman pois. Juuri edellä olin kertonut Tammelan kirkon historiasta. Kirkon vieressä oli 1880-luvulle pieni koppi, asehuone. Jumalanpalvelukseen tullessa kaikki aseet piti jättää tuohon huoneeseen. Jumalanpalveluksesta lähtiessä sai hakea aseet takaisin. Jokainen meistä on lähestymässä sitä hetkeä, jolloin joudumme luovuttamaan pois kaiken, mitä meillä on. Kaikki on ollut ja on lahjaa Jumalalta.

 

Vuosia sitten kuulin eräästä Jumalanpalveluksesta Italiassa. Kirkon vieressä asui pieni poika, joka ei ollut aiemmin Jumalanpalveluksessa ollut. Tapana oli, että kolehti kerättiin seurakunnalta kirkosta pois lähtiessä. Suntio seisoi haavin kanssa kirkon ovella. Pieni poika tuli viimeisenä. Kun suntio näki hänet, laski hän haavin melkein maahan asti. Kun poika ei tiennyt, mitä pitäisi tehdä, hän astui itse tuonne haaviin.

 

Tuo edellä kerrottu tilanne on minusta yksi parhaista uskoa kuvaavista. Parasta, mitä voit Herrallesi antaa, on oma itsesi. Ei Hän ole niinkään kiinnostunut meidän tavaroistamme tai kolikoista, joita kolehtiin laitamme. Hän on kiinnostunut meistä, meidän elämästämme.

Muistan vuosien takaa taiteilija Kari Suomalaisen piirroksen. Kaksi miestä seisoi valtavalla kämmenellä, joka oli Jumalan käsi. Miehet keskustelivat, oliko Jumalaa olemassa. He eivät tajunneet, että he olivat koko ajan Hänen kämmenellään. Seuraava juttu pienestä kalasta kertoo samasta asiasta. ”Anteeksi”, sanoi valtameressä uiva pieni kala, ”voisitko sinä, joka olet minua vanhempi, kertoa, mistä löytäisin sen, mitä sanotaan valtamereksi?” ”Tämä on valtameri. Sinä olet juuri nyt valtameressä”, vastasi vanhempi kala. ”Tämäkö valtameri? Mutta tämähän on vain vettä. Minä etsin valtamerta”, sanoi pikkukala ja ui pettyneenä pois jatkaakseen etsimistään muualla.

 

Olemme nytkin koko ajan Hänen luomassaan maailmassa. Vaikka emme tuntisi mitään, Hän on läsnä. Me ollaan niin helposti tunteiden orjia. Jos tuntuu hyvältä, ”hengelliseltä”, uskomme, että Jumala on läsnä. Jos tuntuu pahalta, tai ei tunnu yhtään miltään, kuvittelemme, että Jumalakaan ei ole läsnä.  

H.E. Wislöff on kirjoittanut upean tekstin siitä, miten Jumala voi tulla lähellemme sellaisessa muodossa, jota emme ikinä olisi voineet kuvitella.

 

"Katso, minä tulen sinun tykösi paksussa pilvessä. (2 Moos 19:9) Paksut, tummat pilvet peittävät usein taivaan. Aurinkoa ei näy, kaikki on niin synkkää. Sellaisina aikoina huolet täyttävät mielen. Me pelkäämme. Olemme voimattomia ja avuttomia nähdessämme voimia, joita emme hallitse. ”Minä tulen sinun tykösi paksussa pilvessä.” Synkimmässäkin pimeydessä Hän on kanssamme. Vaikka sinä et voi nähdä Häntä ja tuntea Hänen läsnäoloaan, Hän on läsnä. Hän ei koskaan hylkää sinua pimeyteen, sinä olet liian kallis Hänen silmissään. Paksulla pilvellä on jokin tehtävä elämässäsi. Muutoin se ei olisi saanut lupaa peittää taivastasi. Hän johtaa myös pilviä. Niiden on toteutettava hänen suunnitelmiaan ja päämääriään. Etkö ole kuullut, että vilja kypsyy pimeinä syysöinä. Rajuilmaan sisältyy myös armo ja rikas syksy." 

 

Jos elämäsi yllä ovat tällä hetkellä tummat pilvet, saat olla vakuuttunut, että myös Jumala on lähelläsi. Minä, niin kuin moni muukin, on pimeän keskellä löytänyt yhteyden Jumalaan. Pimeyskin on lopulta palvellut minun parastani. Korinttolaiskirjeessä ovat sanat: "Ja vielä minä osoitan teille tien, verrattoman tien." Ajattele, että meitä varten on olemassa tie, jonka kautta saamme avun ja pelastumme. Siitäkin, jonka keskellä nyt olemme. Tähän liittyy myös virren 511. sanoma: "Tie valmis on, voin löytää sen!.. Tie valmis on, ja päässä sen vastaus löytyy ikuinen, ja kerran ehjä ihminen ylistää tietä Kristuksen.”

 

Rukoilen Sinun puolestasi, että Jumala antaisi sydämeesi uutta voimaa ja rohkeutta. Ja luottamusta siihen, että olet Hänen käsissään. Jumala vie Sinua eteenpäin sillä tiellä, jonka Hän on Sinulle valmistanut. Vaikka kaikki muut tiet olisivat tukossa, yhteys ylöspäin on auki. Jäädään turvallisesti Jumalamme turviin. Hän on Kaikkivaltias. Hän asettaa koetuksillemmekin rajat. Hän ei halua auttaa meitä vain tänään, vaan Hän haluaa varmistaa, että myös kerran pääset perille Hänen luokseen.

 

 

 

Tänään auttaa Herra

Olli Valtonen kirjoitti vuosia sitten SANA-lehdessä erään ihmisen kyselystä mielenkiintoisen jutun, jonka otsikkona oli "Luota juurakkoon".

"Jutun aihe nousee puhelinkeskustelusta keskellä kesän puutarha-puuhia. Langan toisessa päässä oli ihminen, joka selvästi eli elämänsä kriisiä.  Hän sanoi olevansa ihan loppu. Vaihtoehdot tuntuivat olevan todella vähissä. Tuijotin ikkunani takana seisovaa aitaamme. Muistin, miltä se näytti yhdeksän vuotta sitten. Olimme juuri muuttaneet ja perineet pihan laidassa jököttäneen ränsistyneen ja loppuun kuluneen orapihlaja-aidan. Se oli niin harva, että hirvet ja karhut olisivat helposti kulkeneet sen läpi.

 

Lähinaapuri kehotti leikkaamaan sen sängelle. Meille ennustettiin, että siitä kasvaisi vielä Torpparinmäen ylpeydenaihe. Vähän sitä kyllä epäilin. Hätäisenä luonteena vietin pari ensimmäistä kesää aidan juurella ikään kuin kannustaen sitä kasvamaan. Kaljulta näyttävä talomme tökötti kuin tarjottimella kenen tahansa ohikulkijan suorassa näkökentässä. Nyt yhdeksän vuoden jälkeen aita on jo niin korkea ja tuuhea, että sen tasoittaminen on kaupunkilaispojalle melkoinen urakka. Kerroin tämän ystävälleni.

 

Me kaikki joudumme elämässä joskus tilanteeseen, missä mikään pikkuleikkaus ja pintamuotoilu ei enää auta. Se on tilanne, missä kuivettunut runko on leikattava juurta myöten. Täyden remontin paikka. Mikähän muutoksessa pelottaa meitä niin paljon? Mieluummin elämme kipumme kanssa äärirajoilla - sen ohikin - kuin suostumme leikattavaksi. Kysymys on pohjimmiltaan sama minkä Jeesus teki Betesdan lammikolla miehelle, joka oli sairastanut 38 vuotta: "Tahdotko tulla terveeksi?"
 

Orapihlaja-aita on opettanut seuraavat neljä asiaa: 1) Suostu joskus siihen, että aitasi näkyvä osa leikataan kokonaan pois. 2) Älä pelkää, vaikka näyttäisit kuinka kaljulta ja alastomalta. Joskus vanhaa ei yksinkertaisesti vain voi paikata. 3) Anna aikaa uudelle kasvulle. Se voi viedä vuosia, mutta tulos on tuuhea ja terve. 4) Luota juurakkoon,  sillä kasvun lahja piilee siellä."

 

Joskus meidän on pakko tehdä kipeitä leikkauksia ja ratkaisuja. Joskus olosuhteemme muuttavat elämänkuvioitamme halusimmepa niitä tai emme. Olen itse huomannut, miten muuttuvissa kuvioissa eniten lohduttaa, jos tajuan, että Jumala on siinä minun kanssani.

 

Jeesus  sanoo Matteuksen evankeliumissa upean elämän ohjeen: "Älkää huolehtiko huomisesta; huominen pitää itsestään huolen. Joka päivälle riittää sen oma huoli." Jos/kun tietämme, että Jumala on meidän kanssamme, meidän ei tarvitse pelätä.

 

Entinen työtoverini Olli Karhi oli taannnoin vakavasti sairaana. Kokemuksistaan, pakollisesta pysähtymisestään, hän kirjoitti näin.

 

"Valkoisia olentoja näkyy joka puolella. Ovatko ne enkeleitä? Ne tulevat yhtenään vuoteen vierelle, hoitavat hetken tehtäviään ja katoavat taas jonnekin. Yhtäkkiä valkoisten viuhahtelijoiden keskelllä ovensuussa erottuu mies papinpanta kaulassaan. Sanomatta mitään mies alkaa tulla kohti käsi kutsuvasti ojossa. Tällainenko se on se lähdön hetki? Tuollaisenko miehen ne ovat laittaneet noutajaksi? Sairaalassa on mennyt jo melkein viikko. Sepsis, verenmyrkytys, on vienyt lähelle kuoleman rajaa. Nytkö on tullut aika ylittää raja? Vielä eilen se pelotti, nyt tietoisuus kuolemasta tuntuu melkein helpottavalta. Tuttu sairaalapastorikin on siis jo päässyt perille. Sinänsä se  ei ole yllätys, uskovainen mies. Ei vain ole osunut kuolinilmoitus silmiin.

 

Vähitellen houre kevenee, kuva kirkastuu. Ollaanko sittenkin vielä tällä puolella, onko pastori tullutkin vain tervehtimään? Päällimmäinen ajatus on kiitollisuus elämän jatkumisesta. Kovimpien kipujen kourissa olin jo ollut valmis luovuttamaan. Olin sanonut Jumalalle, että olen valmis kuolemaan, jos hän antaa läheisilleni voiman kestää sen, jos hän lupaa pitää huolen perheestäni. Kiitos Jumalalle, vähitellen alkaakin näyttää siltä, että saan lukemattomien esirukousten saattelemana jatkaa elämääni täällä rakkaitten luona.. Vielä ei ollut lähdön aika, mutta rajan tuntumassa käynti oli terveellinen kokemus. Moni asia sai uuden näkökulman, arvojärjestykset ehkä taas vähän tarkentuivat! Tärkeitä asioita ovat vain tärkeät asiat, eivätkä nekään niin kovin tärkeitä ole. Asioita tärkeämpiä ovat ihmiset."

Tapasin vuosia sitten erään mielenterveyden ammattilaisen. Hän sanoi, että hyvin monella ongelmaisella ihmisellä on ns. messias-odotus eli odotetaan jotakuta (ei edes tiedetä ketä/mitä), joka yhtenä päivänä vain tulee ja laittaa kaiken paikoilleen. Monet myös odottavat lotto-voittoa. Voittoa, jonka avulla voi maksaa velat, ja kun rahaa on riittävästi tilillä, voi elää huolettomasti elämän loppuun. Monen ongelma on myös siinä, että odotetaan lottovoittoa, mutta ei edes itse lotota.

Raamatussa on sana: "lähestykää minua (Jumalaa) niin minä lähestyn teitä.." - Jumala on meitä nytkin ihan lähellä. Jumala on erikoistunut ihmisten auttamiseen. Hän tuntee meidät, kun on meidät luonut. Vanha sananlasku sanoo "niin kauan on toivoa, kun on elämää". - Jos olet vielä hengissä, Sinulla on toivoa. Niin minullakin.

On sellainen tunne, että Jumala haluaisi tehdä talojemme edustalla puutarhatöitä, niinkuin Valtosen Ollikin teki. Olemme piiloutuneet aitojen, pensaiden, puiden ym. näköesteiden taakse, jottei kukaan näkisi tilannettamme. Mutta ei Jumala halua tehdä vain ulkoisia hoitotöitä, vaan Hän haluaa parantaa sisintämme. Juuri tällä hetkellä saamme rukoilla, että Jumala tulisi sydämeemme auttamaan meitä. Viime vuodet ja viimeiset elämänvaiheet ovat osoittaneet ettemme selviä yksin. Yritystä toki on ollut. Yritystä on ollut myös uskoa riittävästi. Olla kunnon uskovainen. Mutta ei siitä omin voimin mitään tule.

Usko on heittäytymistä sen varaan, joka yksin pystyy meitä auttamaan. Ja Hän on meidän Herramme. Apu on meitä ihan lähellä. Mutta miten vaikeata onkaan turvautua tähän ainoaan todelliseen apuun ja Auttajaan.

Viime perjantaina olin koneellani kirjoittamassa tekstiä näille kotisivuille. Mutta kesken kirjoituksen iski äkillinen sähkökatko (1-2 sekuntia). Lieneekö ollut ukkonen? Samalla hetkellä koneeni sammui lopullisesti. Ilmeisesti virtalähde hajosi? Onneksi kovalevy pystyttiin pelastamaan. Saan uudistetun koneen loppuviikolla. Kirjoittelen tätä tekstiä nyt pienellä varakoneella.

Se on niin pienestä kiinni. Näin on teknisten laitteiden kohdalla. Mutta vielä enemmän meidän ihmisten kohdalla. Pieni verisuoni katkeaa aivosta, niin siihen päättyy kaikki. Elämän ja kuoleman raja on niin lähellä.

Pidän näiden kotisivujen pitämistä haasteellisena. Teitä lukijoita on monia, mutta en Teitä tunne. Silti on tunne, että haluan Teille kirjoittaa. Ja myös rukoilla Teidän puolestanne.

Tänään on Jumalan päivä. Päivä, jolloin Hän haluaa lähestyä Sinua. Ja auttaa. Rakastaa. Ottaa lähelleen. Ja antaa rauhan.