”Kuuluisalla
saarnaajalla, Spurgeonilla, oli
tapana tilaisuuksien yhteydessä kerätä uhrilahja lähettämällä oma iso hattunsa
läpi penkkirivien kunnes se salin kierrettyä palasi hänen luokseen takaisin.
Sen jälkeen saarnaaja siunasi lahjan. Kerran eräässä tilaisuudessa tehtiin
hänelle kepponen. Hattu lähti kiertämään, mutta takaisin tullessaan siinä ei
ollut yhtään mitään sisällä. Yleisö seurasi jännittyneenä suuren saarnaajan
reaktiota.
Spurgeon otti hatun
vastaan, pani sen alttarille ja siunasi sen tavalliseen tapaan.. ”Rakas
Jumala”, hän aloitti, ”Minä kiitän sinua siitä, että nämä ihmiset ovat ainakin
palauttaneet minulle minun vanhan hattuni..”
Kaikki
elämässämme on lahjaa. Jumalan haavi kiertää seurakunnissamme, uskovien keskellä,
samoin meidänkin paikkakunnalla. Tänä kesänä ja myös tänään. Joku suomalainen
oli ollut Amerikassa käymässä (muistaakseni New Yorkissa). Kaupungin keskustassa
oli iso kirkko, jonka nimi oli Taivaan Portti. Kesällä, kun oli loma-aika, em.
kirkon ovessa oli iso kyltti: ”Suljettu heinä- ja elokuussa”. Olisi tosi
kauheaa, jos Taivaan Portti olisi kiinni pari kuukautta! Mutta valtava lahja on
se, että tuo portti on auki meille ja jokaiselle halukkaalle tänään. Ja joka
päivä siihen asti, kunnes Jeesus tulee takaisin.
Paras uhrimme on
antaa Jumalan haaviin koko elämämme. Mutta usein se on niin vaikeata. On helppo
sanoa jollekin toiselle, että ”anna elämäsi Hänen käsiinsä”, mutta toteuttaa se
itse omassa elämässään, onkin vaikeata. Tätä asiaa kuvaa hyvin kauan sitten
kuulemaani juttu. Vanha mummo kävelee tietä pitkin raskaiden kassien kanssa.
Sitten naapurin isäntä tulee hevosella ja pysähtyy mummon kohdalle. Isäntä
kehottaa mummoa nousemaan rattaille. Mummo nouseekin kyytiin tyytyväisenä ja
matka jatkuu. Jonkun ajan päästä isäntä vilkaisee taaksensa. Ja mitä hän näkeekään?
Mummo pitää raskaita kasseja sylissään edelleen. Silloin hän kehottaa mummoa
laskemaan taakkansa rattaille. Mummo vastaa, että se jo oli valtava lahja, kun
hän itse pääsi kyytiin. Se nyt vielä puuttuu, että hän taakkansakin laskisi
rattaille.
Meidän uskomme
Jumalaan on usein samanlaista. Olemme kiitollisia, että itse pääsimme kyytiin,
mutta tosi vaikeata on luottaa kaikki kuormansa Jumalan kannettavaksi. Monesti
vasta sitten, kun olemme käyttäneet omat voimamme loppuun, pystymme antamaan
kaikkemme Jumalalle.
”Hudson Taylor,
lähetystyön uranuurtaja, oli elämänsä viimeisinä kuukausina niin väsynyt, että
kirjoitti rakkaalle ystävälleen: ”Olen niin heikko, etten kykene kirjoittamaan,
en lukemaan Raamattua, enkä edes rukoilemaan. Voin vain levätä hiljaa Jumalan
käsivarsilla, niin kuin pieni lapsi ja luottaa Häneen.”
Tuo ihmeellinen
Jumalan mies, joka oli ollut niin täynnä Jumalan Hengen voimaa, joutui fyysisen
sairautensa ja heikkoutensa tähden tilaan, missä voi vain maata hiljaa ja
luottaa. Tässä on kaikki, mitä Jumala sinuakin pyytää väsyneenä ja elämän
kivuissa tekemään. Älä yritä olla voimakas. Ole vain hiljaa ja tietä, että Hän
on Jumala. Hän tukee sinua ja auttaa ahdistuksen läpi..”
Israel oli ollut
orjakansana Egyptissä. Herra lähetti Mooseksen kansan vapauttajaksi. Syntyi
ankara valtojen taistelu. Faarao ja Mooses seisoivat vastakkain, ja viimeiseen
saakka faarao piti puoliaan. Lopulta Herra sai voiton. Kaikki Egyptin esikoiset
surmattiin. Ja nyt egyptiläiset suorastaan ajoivat israelilaiset luotaan.
Vietettiin ensimmäinen pääsiäinen. Kupeet vyötettyinä ja sauva kädessä
odotettiin vain lähtömerkkiä. Ja kun se kajahti, lähdettiin riemuiten
liikkeelle. Mutta sitten faarao katui sitä, että päästi kansan, ja niin hän
lähti ajamaan takaa aseetonta orjakansaa. Nyt Israel seisoi Punaisen meren
rannalla. Takana olivat faaraon sotajoukot. Varma tuho näytti olevan edessä. Silloin
israelilaisiin iski ahdistus ja epäusko. He kuvittelivat loppunsa jo olevan
käsillä.
Silloin Mooses
astuu esiin ja sanoo kansalle: ”Älkää peljätkö; pysykää paikoillanne, niin te
näette minkä pelastuksen Herra tänä päivänä antaa teille.. Herra sotii teidän
puolestanne ja te olkaa hiljaa.” 2 Moos
14:13,14
Silloin Herra
tarttui asiaan. Tapahtui ihme. ”Jumalan enkeli, joka oli kulkenut Israelin
edellä, siirtyi kulkemaan heidän takanaan; ja pilvenpatsas siirtyi heidän
edeltänsä ja asettui heidän taaksensa ja tuli egyptiläisten joukon ja Israelin
väliin.”
Näin Raamattu
kuvaa tämän tapauksen, jolla oli ratkaiseva merkitys Israelin kansan elämässä.
Herra teki ihmeen ja pelasti aseettoman joukon mahtavan faaraon käsistä. Kansalta
oli kysytty uskoa, kun se lähti liikkeelle. Mutta kansan usko ei vedä vertoja
Mooseksen uskolle tuona hetkenä.
Olkaa hiljaa. Nyt Herra toimii. Suurenmoinen uskon näkemys! Mutta me näemme, että tuo usko oli
taistelun tulos. On hetkiä, jolloin on rukoiltava. Ja on hetkiä, jolloin on
mentävä eteenpäin. Jos Mooses olisi vain rukoillut, olisi tuhouduttu. Oli
lähdettävä liikkeelle, mentävä suoraan mereen. Miten ihme tapahtui, on
oikeastaan sivuseikka. Kansa käveli kuivaa meren pohjaa toiselle rannalle. Egyptiläiset
tulivat heidän perässään ja hukkuivat.
Seisotko sinä
ehkä parhaillaan Punaisen meren rannalla? Useat meistä ovat siellä seisoneet ja
tulevat vielä ehkä monta kertaa seisomaan. Tie on tukossa. Ei pääse eteenpäin,
ei taaksepäin eikä sivulle päin. Tuolla paikalla uskoa koetellaan. Vain yksi
tie on auki. Ja siihen on turvauduttava. Tie ylöspäin on auki! Kaikki omat
mahdollisuudet ovat lopussa. On turvauduttava Herraan..”
Jumala on
erikoistunut mahdottomiin tilanteisiin. Vaikka meistä tuntuu, että tähän tämä
kaikki päättyy, se ei ole totta. Oman voimattomuuden kokeminen voi olla sinulle
portti, jonka kautta suostut Jumalan autettavaksi ja kannettavaksi.
Jumalan haavi on
pysähtynyt tänään Sinun kohdallesi. Hän ei niinkään ole kiinnostunut sinun
kolikoistasi, kirpputorille lahjoittamistasi vaatteista tai vapaaehtoistyöstä
seurakunnalle.. Hän on kiinnostunut Sinusta. En kirjoittaisi tänään tätä
tekstiä, ellen itse olisi asiaa kokenut. Anna Jumalan auttaa. Hän haluaa sen
tehdä.
Usein kuulemme
puhuttavan suuresta tai vahvasta uskosta. Me teemme myös valtavasti työtä,
jotta uskomme kasvaisi. Viime aikoina olen paljon miettinyt, että suuri usko on
sitä, kun tunnustamme oman heikkoutemme ja mahdottomuutemme ja jättäydymme
kokonaan Jumalan käsiin. Hänen autettavakseen. Silloin Hän voi ehkä käyttääkin
meitä paremmin, kun voimamme on yksin Hänessä.
