Luin kerran mielenkiintoisen jutun kuormahevosista. "Yksi kuormahevonen pystyy vetämään kahden tonnin lastin, mutta kaksi yhteen valjastettua kuormahevosta pystyy yhteistyössä vetämään kahdenkymmenenkolmen tonnin lastin!" - Joskus meistä voi tuntua, että olemme kuin tuo yksinäinen hevonen, jonka kuorma on moninkertainen voimiimme nähden. Olemme jo pitkään pysyneet paikoillamme, koska voimia kuorman vetämiseen ei enää ole. Monen taakoitetun ajatukset ja rukoukset voivat olla kuten virressä 525: "Liian suurten odotusten, vaatimusten paineessa, vapauteen minun anna, lepoon käydä, Jumala."
Ei pysty enää saamaan aikaiseksi minkäänlaista rukousta. On vain hiljainen huokaus ja odotus. Jos Jumala ei auta, kukaan muukaan ei voi..
On lohduttavaa, kun Raamatustakin löydämme samanlaisia tuntoja. Mm. psalmista 55: "Jos saisin kyyhkysen siivet, lähtisin lentoon, etsisin lepopaikan. Pakenisin kauas, majailisin autiomaassa. Kiiruhtaisin turvapaikkaan, suojaan myrskytuulelta." - Kirjoittaja on niin taakoitettu, että hän toivoo olevansa lintu, joka lentäisi vapauteen, ilman taakkoja, ikuiseen lepoon, rauhaan..
Mutta eikö ole käsittämätön juttu..? Vaikka kuvittelimme olevamme ihan yksin. Hän, meidän Jumalamme, on nähnyt meidän tilanteemme. Hän näkee, että voimamme on niin vähissä, ettemme kohta jaksa enää ollenkaan. Hän, Kaikkivaltias, haluaa auttaa ja hoitaa meitä Pyhän Henkensä kautta. Vaikka ympärillä olevat olosuhteet eivät muuttuisikaan, Hän voi antaa sydämeemme sisäistä voimaa ja luottamusta. Hänelle on kaikki mahdollista. Hänen avullaan tulemme selviämään tämän päivän ahdistuksesta. Kaikkivaltias ei olisi Kaikkivaltias, ellei Hän pysytyisi meitä auttamaan.
Eräs hengen mies kirjoitti kerran omasta kaipuustaan ja Jumalan kohtaamisesta näin: "Olen aina haaveillut yksinäisyydestä, erakon elämästä, mökistä metsässä tai vuoren rinteellä. Olen aina uneksinut erämaista ja hiljaisuudesta. Mutta olen vastustanut näitä haaveita yhtä kertaa lukuun ottamatta, jolloin soin itselleni sen ylellisyyden, että vetäydyin syrjään erakon luokse: neljän tunnin kävelymatkan päähän, kauas kaikista elävistä olennoista, vastassa näkemisestäni ilahtunut erakko. Me puhuimme paljon. Silloin ymmärsin, että kuljetan erakkomajaani aina mukanani (sydämessäni) ja ettei minun tarvitse lähteä kauaksi kohdatakseni Herrani. Minun tarvitsee usein vetäytyä suojaisaan paikkaani sydämen rukoukseen, vaikka vain muutamaksi minuutiksi. Kristus odottaa siellä minua."
Pyhäkoulussa puhuttiin kerran Stefanuksesta, josta tuli ensimmäinen marttyyri. Mies, joka menetti henkensä (kivitettiin) sen tähden, että hän rohkeasti todisti Herrastaan. Pyhäkoulun opettaja kysyi oppilailtaan, että miksihän Stefanus kivittäjiensä edessä polvistui ja katsoi kohti taivasta? Pieni poika viittasi ja vastasi: "Kait Stefanus ajatteli, että tuolta ylhäältä ei ainakaan tule kiviä."
Paikalla, missä mekin olemme, yksin tai ihmisten ympäröiminä, me voimme kohottaa sydämemme katseen kohti Taivasta. Sieltä ei ainakaan heitetä päällemme kiviä. Jeesus tuli maailmaan, auttamaan meitä, koska hän tiesi, ettemme ilman hänen apuaan selviä.
Kauan sitten luin eräästä lehdestä liikuttavan iltarukouksen, jonka joku lapsi oli välittänyt suunnilleen näin: "Rakas Jumala, siunaa äitiä ja isää ja minua. Ja pidä huolta myös itsestäsi. Sillä, jos Sinulle sattuu jotakin, me kaikki olemme hukassa."
Ilman Jumalaa me olemme hukassa. Hän on erikoistunut mahdottomiin tilanteisiin. Kun meidän voimamme loppuvat, kaikki tuntuu olevan hukassa, me saamme pyytää apua Jumalalta. Hän sanoo meille tänään Raamatun sanan kautta: "Hän antaa enkeleilleen käskyn varjella sinua kaikilla teilläsi.." Kun apua pyydät, Hän lähettää Sinulle apua. Tavalla tai toisella. Vaikka lähettämällä luoksesi enkelin.
Rukoilen, että Jumala juuri tällä hetkellä saat kokea Hänen voimallisen läsnäolonsa. Vaikka asuisit miten kaukana, Hän on Sinua lähellä. Apu on jo tulossa luoksesi. Älä pelkää.
