Herätyksen este

Me hengellisissä kuvioissa ja seurakunnissa pitkään pyörineet olemme kuulleet aika monta kertaa, että herätys on tulossa. Herätys on suuri ja todennäköisesti me itse olemme herätyksen johtohahmoja tai ainakin meillä on suuri osuus kaikkeen siihen, mitä tapahtuu. Me annamme hengellisen vaikutelman toisiin hengellisiin, mutta aika usein, tuo vaikutelma on harhaa.

Raamatussa on ajatus, ettei se ole mikään, joka itse itseään suosittaa. Vaan se, jota Jumala suosittelee.

Olin kerran hengellisessä tilaisuudessa, jossa oli paikalla n. 100 henkeä. Tilaisuuden kuluessa kysyin läsnäolijoilta, kuinka monelle heistä on profetoitu tai välitetty muuten viestiä, että heille on varattuna Jumalan suunnitelmissa suuri tehtävä. Varmaankin yli 70 henkeä nosti kätensä.

Suuri tehtävä tarkoittaa yleensä näkyvää. Meidän silmissämme on optinen harha. Siitä, että me olemme suurilla lavoilla, seurakuntasaleissa, kirkoissa. Puhumassa, laulamassa tai rukoilemassa toisten puolesta. Kansa kiittää meitä ja tervehtii meitä kunnioittaen, liikummepa marketissa tai seurakuntasalien käytävillä.

Olin vuosia sitten toisessa tilaisuudessa, jossa oli satoja ihmisiä paikalla. Tilaisuudessa kysyttiin läsnä olevilta, kuka on valmis hengelliseen johtajuuteen, johtajaksi? Lähes kaikki nostivat kätensä.

"Suuri luulo omasta pyhyydestä on eksyttänyt monet". Minä olen varmasti ollut tuossa joukossa. Monien hengellisessä työssä olevien ja olleiden suuri vaara piilee siinä, että on kenties hyvin läheltä saanut nähdä Jumalan suuria tekoja. Mutta lähellä oleminen ei tarkoita sitä, että minä/me olisimme nuo ihmeet saaneet aikaan. Meidän lihallisuutemme haluaa kuitenkin oman osuutensa. Mutta Jumala on sanonut, ettei Hän kunniaansa jaa.

Olen kenties aiemminkin kirjoittanut kahden uskovan miehen keskustelusta. Toinen kertoo, että hän on jo 20 vuotta saanut olla Herran tiellä. Johon toinen toteaa: ”Väisty nyt, hyvä mies, että Herrakin pääsee toimimaan.”

Me odotamme herätystä. Rukoilemme sitä. Uskomme siihen. Erityisesti siihen, että meillä on siinä keskeinen tehtävä. Vihdoin silloin kaikki muutkin tunnustavat meidät todellisiksi Jumalan ihmisiksi. On hyvä, että uskomme vahvasti Jumalan suuruuteen. Ja Hänen mahdollisuuksiinsa tehdä mitä tahansa,

Mutta mitä jos Jumala onkin valmistanut meille vähän pienemmän tehtävän? Vähän kauempana puhujan paikalta? Kenties kokonaan suurten hengellisten tapahtumien ulkopuolelta? Kenties suuressa hiljaisuudessa, yksinäisyydessä?

Uskovien ihmisten suuri minä voi olla herätyksen suuri este. Kotikirkossani on vanha jalkapuu ja häpeäpenkki. Ne ovat olleet aikoinaan rangaistuksen paikkoja. Joissakin kirkoissa on ollut myös katumuspenkkejä. Eräs ystäväni sanoi kauan sitten, että katumuspenkit on jo poistettu käytöstä, koska kukaan ei enää kadu syntejään.

Varmasti tuo on osittain totta. Toisaalta joku meistä voi tällä hetkellä olla niin suuren syyllisyyden vallassa, että tuo paine on lähes murskata  koko ihmisen. Niin kuin joku Hengen ihminen on kauan sitten sanonut, että ”Jumalalla on kahdenlaista työtä. Painaa ylpeitä alas. Ja nostaa alas painettuja ylös.”

Eräs uskova ihminen tuli kerran vanhan ortodoksimunkin luokse ja sanoi: ”Minä näen joka hetki Jeesuksen vierelläni.” Munkki tuhahti: ”Olisi parempi, että näkisit omat syntisi.” Tuo vastaus tuntuu aluksi aika kovalta, armottomaltakin. Mutta munkki ymmärsi, että uskovan ihmisen suurempi vaara on ylpistyä kuin painua syyllisenä maan alle.

Fredrik Wislöf on yksi lempikirjoittajistani. Hän on kirjoittanut uskovan elämän esteistä. ”Kaikessa ihmiselämässä on raskaita kiviä, jotka uhkaavat tukkia tien. Ei ole ihme, että kysymme huolestuneina, kuka vierittää kivet pois. Ihmisen omat voimat eivät siihen riitä. Pääsiäisaamuna naiset totesivat suureksi ilokseen, että kivi oli poissa. Jeesuksen hauta oli tyhjä. He olivat turhaan olleet huolissaan. Herra Jeesus, olen kokenut saman monet kerrat. Raskaat kivet, joiden takia olen murehtinut, ovat olleet poissa, kun olen tullut niiden paikalle. Mutta olen hidas oppimaan. Sinä tiedät, mikä kivi on tällä hetkellä mielessäni. On kovin vaikeaa pitää huolet loitolla. Mutta tiedän sinun auttavan. Sen olet aina tehnyt. Jeesus, sinä mursit haudan oven. Sinä olet elävä Vapahtaja. Osoita valtasi tälläkin kertaa. Vieritä kivi pois.”

Jos suuri minämme on raskain kivemme, Jumala voi sillekin tehdä jotakin. Jos annamme Jumalalle luvan, Hän alkaa meitä työstää. Psalmin 139 lopussa on yksi Raamatun tunnetuimpia rukouksia: ”Tutki minua, Jumala, ja tunne minun sydämeni. Koettele minua ja tunne minun ajatukseni. Ja katso, jos minun tieni on vaivaan vievä, niin johdata minut iankaikkiselle tielle.”

Jos sydämestämme tuon rukouksen rukoilemme, Jumala aloittaa meissä tutkivan ja parantavan työnsä. Saatamme myös huomata, että oli helppo noin rukoilla, mutta kun Jumala alkaa rukouksiimme vastata, voi olla, ettei se olekaan niin helppoa.

Fredrik Wislöf on kirjoittanut, miten vanha soitin sai uuden soinnin.

”Tunnettu viulutaiteilija tuli eräänä päivänä soitinkauppaan ostamaan viulua. ”Sallikaa minun koetella parasta viuluanne”, hän sanoi. Kauppias ojensi hänelle viulun. Ja taiteilija soitti. Mutta hän ei ollut vetänyt montaakaan kertaa jousellaan, kun hän jo vihoissaan heitti viulun luotaan ja meni tiehensä. ”Tuollaista te tarjoatte minulle!” hän sanoi paiskaten oven kiinni perässään. Kauppias otti viulun lattialta. Se oli murskaantunut. Varovasti hän keräsi palaset, meni työpajaansa ja alkoi sovitella niitä uudelleen yhteen.

Jonkin ajan päästä taiteilija käväisi uudelleen kaupassa. Ja kauppias ojensi hänelle saman viulun. Hän otti sen ja soitti. Pehmeät kauniit soinnut kajahtivat riemuisina viulusta. Taiteilija unohti ajan ja vain soitti soittamistaan. Viimein hän laski viulun kädestään. ”Kas, tämä on toista”, hän sanoi. ”Mistä olette saanut tällaisen soittimen?” Kauppias hymyili: ”Tällä viululla te soititte kerran ennenkin. Suutuitte ja särjitte sen. Olen pannut kokoon palaset, ja kas siinä nyt on viulunne.”

Kenties Jumala parhaillaan tekee sinulle samoin. Elät ehkä parhaillaan tuskantäyteistä aikaa. Mutta Hän ei Sinua jätä. Varovin käsin hän on kokoamassa sirpaleita. Ja kun Hän sitten ottaa soittimen käteensä soittaakseen sillä, sävelillä on syvempi ja puhtaampi kaiku. Olet saanut kokea Jumalan uutta luovan rakkauden.

Muutama vuosi sitten koin ihmeen. Olin läheisellä suolla tekemässä koivuhalkoja talomme lämmitystä varten. Hiljaisuuden keskellä tunsin ihmeellisen Jumalan läsnäolon. - Siis myös yksinäinen puunhakkaaja voi olla työssään Jumalan käytössä ja Jumalaa lähellä. Kaikki on lopulta kiinni Hänestä, Kaikkivaltiaasta. Kaikki on lopulta armoa. On Jumalan ikävä. Vain Jeesuksen ansion tähden voin selviytyä ja päästä perille.

Minkälainen paikkasi onkaan.. Yksinäisyydessä tai suuren joukon keskellä. Ole vakuuttunut, että Herra on lähelläsi. Ole turvallisella mielellä. Meillä on sama päämäärä. Olla kerran perillä Taivaan kodissa.

Ystäväperheemme 5-vuotias poika sanoi viime viikolla yhden suuren hengellisen viisauden: ”Ensin olemme vauvoja, sitten meistä tulee poikia, sitten meistä tulee aikuisia ja sitten meistä tulee pappoja. Ja sitten me kuollaan ja päästään Taivaaseen.”

Olisiko yhtään enkeliä vapaana?

"Tuota, olisiko yhtään enkeliä vapaana? Vai ovatko kaikki jo liikkeellä? Ei, ei kyseessä ole hätätapaus. On vain niin harmaa aamua ja olen valvonut yöllä pää täynnä sekavia ajatuksia. Tuntuu, etten herää lainkaan, kättä tuskin jaksan nostaa. Mieli on niin maassa, että myyränkolotkaan eivät niin syvälle yllä. Olen väsynyt, kyllästynyt ja masentunut. Tiedän toki, että pitäisi ryhdistäytyä ja lähteä liikkeelle. Mutta.. minä en jaksa. Siksi rohkenen pyytää yhtä enkeliä, kaikkein pienintä edes. Antaisitko hänelle mukaan kirjeen, Isä. Sellaisen viestin, että sinä rakastat minua juuri näin uupuneena, yksinäisenä masentuneena ja elämäni sotkeneena. Isä, jospa siinä rakkaudessa pystyisin lepäämään ja vielä nousemaan.."

En tiedä, kenen edellä kirjoittamani teksti on, mutta se on hyvä. Se voisi kuvata hyvinkin monen ajatuksia juuri tänään. Aamuvarhain tai yön pimeydessä. On tosi rankkaa ja kuluttavaa olla ahdistuksen keskellä mikä ahdistuksen aiheuttaja sitten onkaan.

 

Sielunvihollinen tekee kaikkensa, jotta me sotkisimme elämämme ja joutuisimme toivottomuuden valtaan. Hänen pääsanomansa on, ettei Jumala meitä enää rakasta. Varsinkaan, kun olemme itse sotkeneet elämämme niin perusteellisesti. Kenties vuosia uskossa olleina me olemme sotkeneet elämämme perin pohjin.

 

Vuosia sitten neuvostoliittolainen sukellusvene harhautui vakoiluretkellä Ruotsin sotilasalueelle ja ajoi siellä karille. Kun sukellusveneen miehistöä mentiin pidättämään, sukellusveneen kapteeni sanoi, että "tämä (= pidätys) on törkeätä puuttumista sukellusveneen sisäisiin asioihin."

 

Mekin voimme juuri tällä hetkellä olla aluevesillä, jonne meillä ei olisi ollut lupaa mennä. Olemme menneet alueelle omin luvin. Nyt emme enää löydä takaisin. Ja sydän on syytöksiä täynnä.

 

Ainakin syvällä sydämessämme tiedämme, ettemme voi tilanteesta syyttää muuta kuin itseämme. Emme kuunnelleet emmekä kysyneet Jumalan ääntä, vaan kuuntelimme petollisen sydämemme houkutuksia. Kaiken syyllisyyden kruunaa vihollisen syytökset, ettei Jumala enää rakasta eikä anna meille syntejämme anteeksi.

 

Psalmissa 107:10,11,13,14 sanotaan: "He istuivat pimeydessä ja synkeydessä, vangittuina kurjuuteen ja rautoihin, koska olivat niskoitelleet Jumalan käskyjä vastaan ja katsoneet halvaksi Korkeimman neuvon. Mutta hädässänsä he huusivat Herraa, ja hän pelasti heidät heidän ahdistuksistaan. Hän vei heidät ulos pimeydestä ja synkeydestä, hän katkaisi heidän kahleensa."

 

Jos olet juuri nyt vierailla aluevesillä, karille juuttuneena, syytösten ja epätoivon keskellä, tuo sana ja lupaus on annettu Sinulle. Saat huutaa Herralta apua ja Hän auttaa Sinua. Kerro Hänelle kaikki, mitä on tapahtunut. Tunnusta Hänelle, että olet tehnyt väärin, kuunnellut vääriä ohjeita. Ja Sinä saat nähdä, että Jumala pitää lupauksensa ja vie Sinut takaisin turvalliselle reitille.

 

Danielin kirjan 9. luvussa on ihmeellinen lupaus avun saamisesta. "Ja iltauhrin aikaan, minun vielä rukoillessani, saapui luokseni nopeasti lentäen se mies, Gabriel, ja sanoi: "Heti kun aloit rukoilla, lähti liikkeelle sana, ja minä tulin kertomaan sen sinulle, sillä Jumala rakastaa sinua."
Jumala on nytkin rukouksen päässä. Heti, kun alamme rukoilla linja aukeaa ja Hän lähettää avun. Olen lukemattomat kerrat muistanut vuosia sitten kuulemaani juttu näyttelijä Marilyn Monroen kuolemasta. Marilyn löydettiin hotellihuoneestaan menehtyneenä. Kun pelastusmiehistö tuli paikalle, puhelimen luuri roikkui lattialla. Joku pelastusmiehistä nosti luurin ja kuunteli. Puhelimesta kuului automaattivastaus: "Valitsemaanne numeroon ei saada yhteyttä, tarkistakaa valintanne."

 

Tänään on aika tarkistaa valintamme. Meidän Vapahtajamme, Jeesus, tuli maailmaan ja kärsi ristin kuoleman, jotta me tänään saisimme avun. Hänen tähtensä Jumala meitä kuulee. Jäädään Hänen turviinsa. Hän lähettää meille avun pian.

"Sanat edelleen sanomatta. Silti en vaikene. Rakkaamme kuolevat meiltä pois. Emme koskaan ennätä sanoinemme. Odotamme oikeaa, parempaa hetkeä. Ei sitä tule, ei ole oikeaa hetkeä. On vain tänään, tämä tässä, tässä ja nyt.." (Helinä Siikala)

Luin kerran mielenkiintoisen jutun kuormahevosista. "Yksi kuormahevonen pystyy vetämään kahden tonnin lastin, mutta kaksi yhteen valjastettua kuormahevosta pystyy yhteistyössä vetämään kahdenkymmenenkolmen tonnin lastin!" - Joskus meistä voi tuntua, että olemme kuin tuo yksinäinen hevonen, jonka kuorma on moninkertainen voimiimme nähden. Olemme jo pitkään pysyneet paikoillamme, koska voimia kuorman vetämiseen ei enää ole. Monen taakoitetun ajatukset ja rukoukset voivat olla kuten virressä 525: "Liian suurten odotusten, vaatimusten paineessa, vapauteen minun anna, lepoon käydä, Jumala."

 

Ei pysty enää saamaan aikaiseksi minkäänlaista rukousta. On vain hiljainen huokaus ja odotus. Jos Jumala ei auta, kukaan muukaan ei voi..

 

On lohduttavaa, kun Raamatustakin löydämme samanlaisia tuntoja. Mm. psalmista 55: "Jos saisin kyyhkysen siivet, lähtisin lentoon, etsisin lepopaikan. Pakenisin kauas, majailisin autiomaassa. Kiiruhtaisin turvapaikkaan, suojaan myrskytuulelta." - Kirjoittaja on niin taakoitettu, että hän toivoo olevansa lintu, joka lentäisi vapauteen, ilman taakkoja, ikuiseen lepoon, rauhaan..

 

Mutta eikö ole käsittämätön juttu..? Vaikka kuvittelimme olevamme ihan yksin. Hän, meidän Jumalamme, on nähnyt meidän tilanteemme. Hän näkee, että voimamme on niin vähissä, ettemme kohta jaksa enää ollenkaan. Hän, Kaikkivaltias, haluaa auttaa ja hoitaa meitä Pyhän Henkensä kautta. Vaikka ympärillä olevat olosuhteet eivät muuttuisikaan, Hän voi antaa sydämeemme sisäistä voimaa ja luottamusta. Hänelle on kaikki mahdollista. Hänen avullaan tulemme selviämään tämän päivän ahdistuksesta. Kaikkivaltias ei olisi Kaikkivaltias, ellei Hän pysytyisi meitä auttamaan.

 

Eräs hengen mies kirjoitti kerran omasta kaipuustaan ja Jumalan kohtaamisesta näin: "Olen aina haaveillut yksinäisyydestä, erakon elämästä, mökistä metsässä tai vuoren rinteellä. Olen aina uneksinut erämaista ja hiljaisuudesta. Mutta olen vastustanut näitä haaveita yhtä kertaa lukuun ottamatta, jolloin soin itselleni sen ylellisyyden, että vetäydyin syrjään erakon luokse: neljän tunnin kävelymatkan päähän, kauas kaikista elävistä olennoista, vastassa näkemisestäni ilahtunut erakko. Me puhuimme paljon. Silloin ymmärsin, että kuljetan erakkomajaani aina mukanani (sydämessäni) ja ettei minun tarvitse lähteä kauaksi kohdatakseni Herrani. Minun tarvitsee usein vetäytyä suojaisaan paikkaani sydämen rukoukseen, vaikka vain muutamaksi minuutiksi. Kristus odottaa siellä minua."

 

Pyhäkoulussa puhuttiin kerran Stefanuksesta, josta tuli ensimmäinen marttyyri. Mies, joka menetti henkensä (kivitettiin) sen tähden, että hän rohkeasti todisti Herrastaan. Pyhäkoulun opettaja kysyi oppilailtaan, että miksihän Stefanus kivittäjiensä edessä polvistui ja katsoi kohti taivasta? Pieni poika viittasi ja vastasi: "Kait Stefanus ajatteli, että tuolta ylhäältä ei ainakaan tule kiviä."

 

Paikalla, missä mekin olemme, yksin tai ihmisten ympäröiminä, me voimme kohottaa sydämemme katseen kohti Taivasta. Sieltä ei ainakaan heitetä päällemme kiviä. Jeesus tuli maailmaan, auttamaan meitä, koska hän tiesi, ettemme ilman hänen apuaan selviä.

 

Kauan sitten luin eräästä lehdestä liikuttavan iltarukouksen, jonka joku lapsi oli välittänyt suunnilleen näin: "Rakas Jumala, siunaa äitiä ja isää ja minua. Ja pidä huolta myös itsestäsi. Sillä, jos Sinulle sattuu jotakin, me kaikki olemme hukassa."

 

Ilman Jumalaa me olemme hukassa. Hän on erikoistunut mahdottomiin tilanteisiin. Kun meidän voimamme loppuvat, kaikki tuntuu olevan hukassa, me saamme pyytää apua Jumalalta. Hän sanoo meille tänään Raamatun sanan kautta: "Hän antaa enkeleilleen käskyn varjella sinua kaikilla teilläsi.." Kun apua pyydät, Hän lähettää Sinulle apua. Tavalla tai toisella. Vaikka lähettämällä luoksesi enkelin.

 

Rukoilen, että Jumala juuri tällä hetkellä saat kokea Hänen voimallisen läsnäolonsa. Vaikka asuisit miten kaukana, Hän on Sinua lähellä. Apu on jo tulossa luoksesi. Älä pelkää.

 

 

 

 

 



"En ymmärrä täysin, mitä sähkö on, mutta en aio istua pimeässä siihen saakka, kunnes ymmärrän. Meidän ei tarvitse ymmärtää rukousta voidaksemme rukoilla." (Vance Havner)

Entinen työtoverini, Hannu Päivänsalo, piti vuonna 1991 Raamattutunnin, jossa hän kertoi lyhyestä profetiasta, joka oli tullut eräässä rukoushetkessä Virossa. Profetia tuli vähän ennen suurten tapahtumien (vallankaappaushanke) alkamista.

 

Profetia kuului näin: "Älkää pelästykö, kun tulee vastaan jotakin hyvin yllättävää ja hämmentävää. Minä käytän näitä tapahtumia antaakseni teille itsenäisyyden." Kun sitten itsenäisyys toteutui, ymmärrettiin, että Jumala tiesi kaiken jo edeltä. Noilla sanoilla Jumala oli valmistanut omiaan ja myös rohkaissut heitä kestämään vaikeita koetuksenkin päiviä.

 

Minulla on tunne, että Herra haluaa rohkaista meitä juuri tänään tuon profetian sanomalla. Hän tietää minun ja Sinun tulevaisuutesi. Kun elämä on annettu Hänelle, Hän ohjaa elämämme vaiheita parasta reittiä. Meidän elämäämme varten on tehty suunnitelma. Tuohon suunnitelmaan voi kuulua myös paljon sellaisia vaiheita, joita me emme omalla järjellämme pysty ymmärtämään. Silti Herra on kanssamme.

 

Tänään Herra rohkaisee meitä vain luottamaan. Kirjailija Sören Kierkegaard on kuvannut uskon hellittämätöntä odotusta yksinkertaisin sanoin:

 

"Vaikkei Jumala heti avaisikaan sinulle ovea, ole siitä huolimatta turvallisella mielellä. Kuvittele, että huoneessasi on isä, joka tekee valmistuksia voidakseen ilahduttaa määräaikana kotiin saapuvaa lastaan. Lapsi tulee kuitenkin liian aikaisin. Hän koputtaa oveen, mutta ovi pysyy suljettuna. Lapsi näkee, että huoneessa on joku, sillä sisällä palaa valo. Lapsen koputus siis kuultiin, mutta ovea ei silti avattu. Lapsi tulee aivan onnettomaksi. Miksi isä ei avaaa ovea? Koska sen valmistaminen, minkä on määrä tuottaa lapselle iloa, on vielä kesken."

 

Jumala pitää huolen siitä, että Hänen hyvä tahtonsa tapahtuu. Me saamme vain jättäytyä Hänen huolenpitoonsa. Tämä on helpompi sanoa kuin tehdä. Muistan kauan sitten kuulemani jutun eräästä Jumalanpalveluksesta. Pappi oli saarnatuolissa. Hän lainasi tuttua Raamatun kohtaa, jossa sanotaan: "Heittäkää kaikki murheenne Hänen päällensä, sillä Hän pitää teistä huolen.." - Pappi sanoi, että tuo "heittäminen" tarkoittaa tätä ja otti virsikirjan ja heitti kirjan korkealta saarnatuolista kirkon lattialle. Monesti pystymme antamaan tulevaisuutemme ja elämämme Jumalalle vasta, kun emme itse enää jaksa kantaa omin voimin elämäämme ja tulevaisuuttamme.

 

Päätän tämän kirjoitukseni toiseen tapaukseen kirkossa.

"Pieni tyttö oli äitinsä kanssa ehtoollispöydässä. Pappi oli lausunut päästösanat. Olisi ollut aika nousta ja palata omalle paikalleen penkkiin. Pikkuneiti oli kuitenkin tiukasti polvillaan. Äiti alkoi jo  hiljaa hoputtaa; toistenkin olisi saatava tulla ehtoollispöytään. Äiti sai hoputuksiinsa äänekkään vastauksen, jonka kuuli niin pappi kuin kirkkokansakin: "En lähe vielä, ennen kuin pappi on sanonu: "Menkää Herran rauhaan!" - Tyttö oli saanut aikaisemmilla kerroilla kuulla tuon toivotuksen. Nyt hän ei sitä kuullut ja jäi odottamaan. Puuttui jotakin tärkeää, saada mennä Herran rauhaan. Mennä rauhassa, joka kestää."

 

Sinä, niinkuin minäkin, saamme lähteä tästä hetkestä, uskomalla tulevaisuutemme ja koko elämämme Jumalan käsiin. Hän johdattaa meidän tulevaisuutemme. On suunnaton helpotus, kun saa jättää kaiken Hänelle. Muistan Sinua rukouksin. Lähdetään Herramme rauhaan. Rauhaan, joka kestää.