Viimeiset pari viikkoa ovat olleet sangen mielenkiintoisia. Olen kiertänyt ympäri Tammelaa autolla ja joissakin paikoissa kävellen vaalimainoksia jakamassa. Pari kolme kertaa minulla on ollut mukana myös apulainen. Vaikka olen vuosikymmeniä asunut Tammelassa, olen käynyt navigaattorin opastuksella sellaisissakin paikoissa, joissa koskaan aiemmin en ole käynyt. Tammela on laaja pitäjä ja asukkaita on reilusti yli 6.000. Ensi viikolla alkaa ennakoäänestys. Varsinaiseen vaalipäivään on aikaa enää runsas kaksi viikkoa. Silloin ratkeaa, olenko Tammelan kunnanvaltuustossa tai jossakin lautakunnassa jäsenenä. Olen erittäin toiveikas vaalien suhteen. Tulin sitten valituksi tai en, tätä plogia olen päättänyt jatkaa vaalien jälkeenkin.
perjantai 12. lokakuuta 2012
Sinun Isäsi kyllä tietää, mitä Sinä tarvitset ennenkuin häneltä anotkaan
Kaverikuva yli 500 vuotta vanhan Marian kanssa Tervehdys! Jeesus sanoo meille tänään: ”teidän Isänne kyllä tietää mitä te tarvitsette enne...
-
Hei taas! Aloitan tätä tekstiäni tiistai-iltapäivänä 30.10. On vähän hankala kirjoittaa, kun kissa istuu vakiopaikalla sylissäni ja tarkkai...
-
Tervehdys! On kulunut lähes vuosi edellisestä kirjoituksestani tänne kotisivuille. Vaikka olen ollut eläkkeellä jo useamman vuoden, tämä vuo...